Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vino: Pääministerin ei tule istua aitiossa kestittävänä, kun isäntä tuhoaa ja tappaa

7.2.2014 10.30

Lasse Leipola

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden järjestö Vinon puheenjohtajat vaativat poliitikkoja, erityisesti presidenttiä ja pääministeriä perumaan aikeensa matkustaa Sotšin olympialaisiin.

Pääministerin ja presidentin ei tule istua aitiossa Putinin kestittävänä ja myhäilemässä kisasuorituksille samaan aikaan kun järjestäjämaa sortaa ja rajoittaa omien kansalaistensa oikeuksia, tuhoaa ympäristöä ja tappaa eläimiä”, sanoo puheenjohtaja Maria Ohisalo järjestön tiedotteessa.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) on perustellut matkustamistaan kisoihin suomalaisen urheiluväen tukemisella. Vinon mukaan olemalla paikalla Katainen kuitenkin ottaa osaa Venäjän nykyisen valtaeliitin pönkittämiseen muun muassa osallistumalla kisojen suureellisiin avajaisiin.

Venäjän kestämättömät kansalaisyhteiskuntaa nakertavat lait eivät saa jäädä unohduksiin kisojenkaan aikana. Maailman parhaat talviurheilijat kisaavat Putinin rakentamissa kulisseissa, joiden pystyttämisessä ei ole annettu armoa luonnolle eikä alueen asukkaille”, puheenjohtaja Aaro Häkkinen sanoo.

Sotšin talviolympialaisten avajaiset järjestetään tänään perjantaina. Muun muassa Yhdysvaltain, Britannian ja Saksan johtajat jättävät kaksiviikkoiset kisat väliin. Jo eilen paikan päälle matkustaneen presidentti Niinistön lisäksi avajaisiin saapuvat muun muassa Kiinan ja Japanin päämiehet sekä YK:n pääsihteeri.

ihmisoikeudet  olympialaiset  Venäjä 




Viite