Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vuoden suurin uimahyppy – puhtaan veden puolustajat loikkaavat sunnuntaina

8.7.2011 9.12

Saija Räsänen

Suomen luonnonsuojeluliitto haastaa suomalaiset hyppäämään puhtaiden vesien puolesta ensi sunnuntaina kello 15. Ideana Big Jump- tempauksessa on loikata itselleen tärkeään järveen, jokeen tai merenlahteen esimerkiksi mökkilaiturilta tai uimarannalta.

Luonnonsuojeluliiton mukaan valtaosa Suomen vesistöistä on vedenlaadultaan huonossa kunnossa. Puolet maamme joista ja neljännes järvistä kuuluu huonokuntoisten joukkoon.

Vesien puhdistaminen edellyttää luonnonsuojeluliiton mukaan työtä etenkin maataloudessa ja turvetuotannossa. Liitto odottaa innokkaana hallitusohjelman toteutumista, koska siinä Suomesta halutaan ravinteiden kierrätyksen mallimaa ja maatalouden ympäristötukia aiotaan suunnata entistä tehokkaammin vesien- ja luonnonsuojeluun.

EU:n vesidirektiivin mukaan kaikkien Euroopan rannikko-, pohja- ja sisävesien tulisi olla hyvässä ekologisessa kunnossa vuoteen 2015 mennessä.

Big Jump- tapahtuma sai alkunsa Keski-Euroopan jokien suojelusta 1990-luvulla, ja koko Euroopan laajuisena se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Suomen luonnonsuojeluliitto on siitä lähtien järjestänyt tapahtuman Suomessa vuosittain.




Viite