Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

WWF: Komissio vaarantaa lohet, kun ei piittaa tieteestä

26.9.2012 14.22

Lasse Leipola

Euroopan komissio on ehdottamassa Itämeren pääaltaalle ja Pohjanlahdelle jopa kaksi kertaa tieteellistä suositusta suurempaa lohenkalastuskiintiötä. Ympäristöjärjestö WWF varoittaa, että tämä johtaisi ylikalastuksen jatkumiseen, ja vaatii, ettei Suomi saa tukea komission esitystä.

”Komission ehdottama kiintiö ei vastaa mitään tieteellistä suositusta, vaan perustuu komission vaihtoehtoiseen laskelmaan, jossa ei oteta huomioon kaikkea Itämerellä tapahtuvaa lohenkalastusta”, suojeluasiantuntija Matti Ovaska sanoo WWF:n tiedotteessa.

”Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan ehdotetun kiintiön toteutuminen aiheuttaa kaikella todennäköisyydellä sen, että todellinen kalastuskuolevuus nousee kestäväksi määriteltyä tasoa suuremmaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti Itämeren heikot lohikannat ovat vaarassa.”

Ovaska pahoittelee myös sitä, että EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto päätti kesällä, että tavoitetta päästä kestävälle tasolle lykätään vuodesta 2015 vuoteen 2020.

”Uuden linjauksen mukaan ylikalastusta voisi siis jatkaa hyväksyttävästi vielä lähes 10 vuotta. Lohi on vaarantunut laji, ja varsinkaan uhanalaisten lajiemme kohdalla viivyttely ei ole mitenkään perusteltua.”

Ensi vuoden kalastuskiintiöitä on määrä käsitellä lähiaikoina myös hallituksessa ja eduskunnassa.

kalastus 




Viite