Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Stern: Tulevaisuudessa lihansyöntiä ei hyväksytä

2.11.2009 15.19

Riikka Suominen

Kasvissyönti on vättämätöntä, jos maailma haluaa kamppailla ilmastonmuutosta vastaan, muistutti ilmastonmuutosguru Sir Nicholas Stern viime viikolla The Times -lehden haastattelussa.

"Liha tuhlaa vettä ja aiheuttaa paljon kasvihuonekaasuja. Se kuluttaa valtavasti resursseja. Kasvisruokavalio on parempi", Stern sanoi.

Hän ennustaa, että asenteet tulevat muuttumaan siten, ettei lihansyöntiä tulevaisuudessa enää hyväksytä.

"Mielestäni on tärkeää, että ihmiset miettivät ilmastotekojaan myös siltä kannalta, mitä he syövät. Olen 61-vuotias, ja minun nykyiset asenteet rattijuoppoutta kohtaan ovat radikaalisti toisenlaiset kuin opiskeluaikoinani. Ihmisten käsitys vastuullisuudesta muuttuu. Yhä enemmän aletaan miettiä ruuan hiilitaakkaa."

Stern on Maailmanpankin entinen pääekonomisti. Hänet tunnetaan paljon huomiota saaneen Sternin raportin kirjoittajana.

 

ilmastonmuutos  ruoka  kasvisruoka 




Viite