Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

5.9.2019

Valtakunnallisissa yhdistyksissä ei ole kyse täysin uusista aluevaltauksista, vaan jo olemassa olevan osaamisen kokoamisesta ja hyödyntämisestä, puoleen profiloimisesta sekä uusien kannattajien houkuttelusta.

6.4.2019

Espoolaiselle kaupunginvaltuutetulle Mikki Kausteelle politiikan ytimessä on eriarvoisuuden vähentäminen. Se ulottuu niin lasten harrastusmahdollisuuksiin kuin luovien alojen tekijöiden oikeuksiin.

4.3.2019

”Koomikko Juuso Kekkonen on tehnyt tiede-komediashown ilmastoahdistuksestaan.”

14.8.2017

Jos loppukesäkin on kolea ja sateinen, niin tässä vinkkejä neljän seinän sisälle.

11.4.2016

Kun opetus- ja kulttuuriministeriö kutsuu 700 henkeä juhlimaan lehdistönvapautta, oletetaan sarjakuvapiirtäjän tekevän työnsä ruokapalkalla.

16.8.2012

Ylen Suomen marsalkka -elokuvan tavoitteena oli selvittää, millainen ihminen oli Mannerheim. Tehtävä osoittautui vaikeaksi, sillä asiantuntijat yrittivät kiertää kysymystä ja kaikki Mannerheimin tunteneet ovat jo kuolleet.

16.2.2012

Sarasvatin hiekkaa -näytelmästä tulee yli kolmen tonnin hiilidioksidipäästöt yhtä esitystä kohti. Saman verran päästöjä tulee noin 235 naudanlihakilon tuotannosta.

8.8.2011

Helsingin apulaiskaupunginjohtajan ja Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajan Pekka Saurin mukaan vihapuheen hillitsemiseen on vain yksi keino: asialliset ja rauhalliset vastaukset.

29.6.2011

Kesäloma, dekkari ja ja riippumatto – lyömätön yhdistelmä. Tämän viikon perjantaina rikoksenystävän kannattaa kuitenkin suunnata mielikuvitusmatkan sijaan Sastamalaan Vanhan kirjallisuuden päiville.

29.4.2011

Suomalainen Sanoma-konserni on päättänyt myydä omistamansa WSOY-kustantamon ruotsalaiselle Bonnierille. Samalla Sanoma ostaa Bonnierilta oppimateriaaleihin liittyvää liiketoimintaa.

16.2.2011

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin sanoo, että kulttuuriset oikeudet tulee nähdä jokamiehenoikeuksina. Hänen mukaansa keskustelu on näkynyt selkeimmin kielellisten, etnisten ja uskonnollisten ryhmien suhteessa valtaväestöön.

9.9.2010

Huilia kustantaa ruotsalainen uusiutuvan energian sähköyhtiö Kraft & Kultur. Tuottajan mukaan lehden ei kuitenkaan ole tarkoitus markkinoida yritystä, vaan ekologista arvomaailmaa.

7.9.2010

”Aikakauslehtiä luetaan, kun halutaan hengähtää. Samalla toivomme, että lehden sisältö ruokkii ajatuksia, inspiroi ja myös ravistelee”, tuottaja Riikka Suominen sanoo.

17.6.2010

WSOY:n johtoasema kaunokirjallisuuden kustantajana horjuu, kun yhtiö on karsimassa henkilöstöään ja kustannuksia kovalla kädellä. Myös kustantamon huvila Suvikunta on myyty.

15.4.2010

”Parhaimmassa tapauksessa Avaimen hyvät puolet säilyvät ja Anna-Riikka pystyy keskittymään ydinalueeseensa, eli kirjallisuuteen”, sanoo kirjailija Elina Hirvonen, joka siirtyy nyt omistaja Anna-Riikka Carlsonin tavoin BTJ:lle.

1.4.2010

Kulttuuriministeri Stefan Wallin perustelee Pirkko Siitarin valintaa tämän laajalla nykytaiteen tuntemuksella ja kokemuksella museotoiminnasta.

28.1.2010

Talousvaikeuksien kanssa painiskelevat pienet liitoskunnat ovat toivoneet, että kuntalaiset saavat kirjastopalvelunsa kuntaliitoskumppanilta.

4.12.2009

Tänään käynnistyvässä Nuoret 2009 -näyttelyssä uusi sukupolvi kyseenalaistaa vallan. Taiteilija Laura Lilja vastaa viiteen väitteeseen kapinoinnista, taiteesta ja yhteiskunnasta.

12.11.2009

Ehdokkaat kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi on julkistettu. Ehdolla ovat Turkka Hautala, Kari Hotakainen, Antti Hyry, Marko Kilpi, Merete Mazzarella ja Tommi Melender.

5.11.2009

”Esitys on kulutuskriittinen, mutta ei julistava. Pyrimme lähestymään ilmastonmuutosta eri näkökulmista ja myös katsomaan itseämme peiliin. Helppoja vastauksia ei ole”, sanoo Yhteinen päämäärä -näytelmän tuottaja Maria Silvennoinen.

16.9.2009

Museoiden ja kirjastojen aukioloaikoja lyhennetään, teatteri- ja orkesteriesityksiä vähennetään, kirjastoja suljetaan. Tältä näyttävät vuoden 2011 kulttuuripääkaupungin Turun suunnitelmat.

24.3.2009

Vihreiden kaupunginvaltuutettu Tuuli Kousa on valittu Gummeruksen viestintäpäälliköksi. ”Olen kasvanut kirjojen ympäröimänä, ja kirjallisuudella on aina ollut merkittävä rooli elämässäni.”

12.3.2009

Euroopan vihreät hakevat vauhtia ensi kesän eurovaaleihin Greenvision-laulukilpailulla. Kilpailuun ilmoitettiin yli 50 laulua, joista raati on valinnut viisi parasta.

12.3.2009

Muun muassa Robbie Williams, Annie Lennox, Peter Gabriel ja Radiohead-kitaristi Ed O'Brien ovat sitä mieltä, ettei laittomasti musiikkia lataavia tule asettaa syytteeseen.

12.1.2009

Vihreät kansanedustajat suhtautuvat varauksella rooliin Renny Harlinin Mannerheim-elokuvassa. Pekka Haavisto saattaisi suostua. "Kun jotkut kansanedustajat ovat näytelleet Uuno Turhapuro -elokuvassa, niin onhan tämä nyt vähän vakavampi juttu."

18.12.2008

Monet pienimuotoisemmat kulttuuritoimijat pitävät kaupungin runsaskätistä kädenojennusta yksityiselle kulttuuriyritykselle epäoikeudenmukaisena.

4.12.2008

Italialainen taitelija Francesca Galeazzi vapautti protestiperformanssissan kuusi kiloa hiilidioksidia keskellä kauneinta jäätikköä. Galeazzi haluaa herättää keskustelua hiilidioksidipäästöjen kompensoimisesta.

11.11.2008

Ympäristötietoisten muusikoiden uusin villitys on vaatia keikkajärjestäjältä ympäristötekoja. Suomessa tällaiset vaatimuslistat ovat vielä harvinaisia.

19.6.2008

Kirjastojen käyttöluvut jatkavat laskuaan. Tilastojen mukaan kirjastokäynnit vähenivät viime vuonna viisi prosenttia ja lainaukset kaksi prosenttia.

22.12.2006

Antaksen suvussa maanviljelys on siirtynyt isältä pojalle ja kerran tytöllekin 1600-luvulta saakka. Katkeaako ketju, kun talven keskelle on tullut kesä?

8.12.2006

Musapajassa lapsi oppii ymmärtämään kavereitaan ja heidän sielunelämäänsä. Aikuisilla olisi paljon opittavaa seitsemänvuotiaiden ennakkoluulottomasta yhteistyöstä.

Viite