Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Tulevaisuus on vihreä

17.12.2013

Ville Niinistö

Kulunut syksy on ollut työntäyteinen. Hallitusta ei voi syyttää ainakaan päätöksentekokyvyn puutteesta. Olemme tehneet suuria rakenneuudistuksia kestävyysvajeen kuromiseksi ja uudistaneet Suomea niin, että sen talous on kestävämmällä pohjalla tulevaisuudessa.

Työtä hallituksella ja koko Suomella kuitenkin edelleen riittää: meillä kaikilla on yhteinen huoli työpaikkojen vähenemisestä. Huoli työstä ja toimeentulosta on keskeisellä sijalla, kun katsomme kohti tulevaisuutta. Vihreässä Suomessa jokaisella tulee olla oikeus mielekkääseen työhön sekä hyvään ja kohtuulliseen elämään. Vihreä Suomi on sosiaalisesti oikeudenmukainen ja sen ympäristöstä huolehditaan kestävällä tavalla.

Itsenäinen Suomi juhlii muutaman vuoden päästä satavuotista olemassaoloaan. Sadassa vuodessa Suomi on kehittynyt köyhästä agraariyhteiskunnasta pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, ja muutos jatkuu edelleen. Satavuotiaankin täytyy uudistua.

Yhteiskunnan rakenteellinen uudistaminen on meille vihreille ehkä helpompaa kuin vanhoille puolueille, sillä me emme ajattele lyhytnäköisesti jonkin eturyhmän etua. Meitä tarvitaan. Me vihreät haluamme tehdä päätöksiä, jotka huomioivat tulevat sukupolvet.

Suomen teollisuudesta on 2000-luvulla kadonnut yli 100 000 työpaikkaa. Se on valtava määrä. Suomi on kuitenkin ennenkin selvinnyt kriisiajoista aiempaa vahvempana.

Vihreät ovat ehdottaneet Suomelle uutta teollisuusstrategiaa, jonka tavoitteena on luoda Suomeen tämän vuosikymmenen loppuun mennessä 50 000 uutta työpaikkaa puhtaan teknologian aloille.

Puhdas teknologia eli cleantech-ala kasvoi viime vuonna huimat 15 prosenttia. Se on jo liikevaihdoltaan suurempi kuin perinteinen metsäsektori. Ala työllistää 50 000 suomalaista, joten vuonna 2020 jo ­100 000 suomalaista voi saada elantonsa cleantechista.

Maailma ei ole sama kuin sata vuotta sitten. Outokumpu aloitti kaivostoiminnan 1910. Nyt se on suomalaisten cleantech-yritysten viiden parhaan joukossa.

Me voimme menestyä kansainvälisessä kilpailussa ja hankkia menetetyt työpaikat takaisin. Tämä vaatii valtion tukea ja päättäjien heräämistä. Etujärjestöt alkavat jo nähdä, kuinka tiukentuva ympäristösäätely tuo kilpailuetua edistyksellisille yrityksille. Tarvitsemme yrityksille toimivat kotimarkkinat, jotta ne voivat kasvaa ja päästä mukaan maailman puhtaan teknologian markkinoille.

Kysymys on suomalaisten hyvinvoinnista ja kysymys on luonnon säilyttämisestä elinkelpoisena tuleville sukupolville. Periaateohjelmamme ensimmäisessä lauseessa sanotaan: vihreät on olemassa turvatakseen tulevaisuuden. Kun osaamme uudistua historiamme muistaen ja perinteistä teollisuutta viherryttäen, tulevaisuus on valoisa.

Kirjoittaja on vihreiden puheenjohtaja ja ympäristöministeri.





Viite