Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Häämatka

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.

25.9.2008

Jotain vihreää

Edessä on totuuden hetki. Tätä kirjoittaessa olen lähdössä häämatkalle Madeiralle, jonne matkustamme lentokoneella.

On siis aivan sama, olivatko kutsukortit kierrätyspaperia ja mekko käytetty. Lentomatkat syövät kaikki tähän asti tehdyt ekoiluyritykset.

Lentomme aiheuttavat yhteensä reilun 4 000 kilon hiilidioksidipäästöt. Se on paljon, saman verran kuin kahden vuoden autoilut.

Jotta asia olisi mahdollisimman häpeällinen, meillä on kapeimmillaan parikymmentä kilometriä leveällä saarella käytössä auto ja yövymme eri hotelleissa.

Olisimme halunneet alun perin viettää muutaman päivän miniloman Bengtskärin majakalla Hangon edustalla. Häiden ajankohta heitti kuitenkin tässäkin asiassa kapuloita rattaaseen: majakkasaarelle ei pääse enää tähän vuodenaikaan, eikä mikään muukaan matkakohde syksyisessä Suomessa innostanut.

Halusimme ehdottomasti päästä häiden jälkeen irti arjesta kunnon lomalle, varsinkin kun yhteistä lomaa ei ollut kesälläkään.

Moni tuttu on viettänyt häälomaa mökillä, mutta sellaistakaan meillä ei ole. Tiedän, huono tekosyy, olisihan mökin voinut vaikka vuokrata.

Mutta mitä tehdä, kun maito on jo kaatunut?

Ekomatkailun säännöthän ovat: Älä matkusta lentokoneella. Jos kuitenkin matkustat, ota suora lento, lennä harvoin ja pysy kohteessa kauan. Vältä eksoottisia ja koskemattomia kohteita, matkusta ennemmin vanhaan turistikohteeseen.

Näiden mukaan matkamme ei ole pahin mahdollinen: lennämme suoraan vanhaan turistikohteeseen. Kohteessa aiomme patikoida merkittyjä reittejä, ja kodin lämpöpatterit suljemme matkan ajaksi.

Aiomme myös kompensoida lentojen aiheuttamia päästöjä vapaaehtoisella päästömaksulla.

Matkanjärjestäjä veloittaa matkasta euron pakollisen päästömaksun. Kaunis ele, muttei sillä tee käytännössä mitään.

Päästöjen ”nollaaminen” ostamalla päästövähennyksiä Atmosfair-palvelusta maksaa meille yhteensä reilun satasen. Saksalaisten matkanjärjestäjien ja järjestöjen pyörittämä Atmosfair tukee Kioton järjestelmään kuuluvia uusiutuvan energian hankkeita kehitysmaissa.

Ilmastokompensaatiota myyviä palveluita on monia. Maailman luonnonsäätiö WWF suosittelee sellaisia, joiden laskurit huomioivat muutkin päästöt kuin hiilidioksidin ja joiden tukemilla päästövähennyshankkeilla on Gold Standard -sertifikaatti.

Tällaisia ovat muun muassa Myclimate, Climatefriendly ja Atmosfair.

Paljon asiaa, jota ei jaksaisi häähumussa ajatella, mutta se kannattaa. Näin on helpompi nauttia ikimuistoisesta häämatkasta.

Lisää hääblogitekstejä löydät täältä.





Viite