Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Satu Hassi suuren valiokunnan johtoon

vihreät

Satu Hassi
vihreät

13.6.2019 16.52

Jenni Leukumaavaara

Vihreät jakoi valiokuntapaikkansa torstaina. Vihreillä on puheenjohtajapaikat suuressa valiokunnassa ja tarkastusvaliokunnassa.

Suuren valiokunnan puheenjohtajaksi eduskuntaryhmä valitsi Satu Hassin. Hassi on vihreiden eduskuntaryhmän kokeneinta kaartia.

Vihreät sai tällä kaudella ensimmäistä kertaa johdettavakseen suuren valiokunnan, joka on yksi tärkeimpinä pidetyistä valiokunnista eduskunnassa.


Tarkastusvaliokunnan johtoon valittiin toinen konkariedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Tarkastusvaliokunta ei tee varsinaista lainsäädäntötyötä, mutta on siinä mielessä merkittävä toimija, että se voi itse määrittää agendansa.

Siinä missä muut valiokunnat käsittelevät hallituksen esityksiä, tarkastusvaliokunta tekee suosituksia ja seuraa niiden toimeenpanoa.


Ympäristövaliokunnassa vihreillä on varapuheenjohtajan paikka, ja siihen valittiin ensimmäisen kauden kansanedustaja Tiina Elo.

Loput valiokuntapaikat löydät täältä.

Vihreät  eduskunta  valiokunnat 




Viite