Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


13.6.2019

Vihreät jakoi valiokuntapaikkansa torstaina. Suurta valiokuntaa vetää Satu Hassi ja tarkastusvaliokuntaa Outi Alanko-Kahiluoto.

26.4.2019

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo olevansa tyytyväinen vihreiden saamiin valiokuntapesteihin. Vihreät pääsee ensimmäistä kertaa linjaamaan ympäristövaliokunnalle kuuluvien rahojen käytöstä.

10.10.2018

Mies on yhä politiikan malli, johon naista verrataan. Eduskunnan valiokunnissa myös kuullaan enemmän miehiä kuin naisia. Ruohonjuuritason ääntä ei kuulla juuri koskaan, sanoo eduskunnasta kirjan kirjoittanut Anna Kontula.

29.4.2013

<p>Helsingin Sanomien paljastus valiokunnissa kuultavien asiantuntijoiden edustamista tahoista käynnisti keskustelun valiokuntatyön avaamisesta julkisuudelle. Tavoite kerää kannatusta yli puoluerajojen.</p>


Viite