Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Tarja Cronberg kävelee Espalla.
Valmis jatkamaan. Tarja Cronberg on käytettävissä työministeriksi vaalikauden loppuun asti. Hänen mukaansa myöskään ministerin vaihtaminen ei aiheuttaisi ongelmia. Mikael Ahlfors

Valmis jatkamaan. Tarja Cronberg on käytettävissä työministeriksi vaalikauden loppuun asti. Hänen mukaansa myöskään ministerin vaihtaminen ei aiheuttaisi ongelmia.

Työministeri saattaa vaihtua laman kynnyksellä

5.12.2008 8.14

Jukka Vahti

Työministeri Tarja Cronberg luopuu vihreiden puheenjohtajuudesta toukokuussa. Se tarkoittaa, että työministeri saattaa vaihtua juuri taantuman tai laman kynnyksellä.

Cronberg on tosin ilmoittanut olevansa valmis jatkamaan työministerinä vaalikauden loppuun asti. Asiasta päättää vihreän eduskuntaryhmän ja  vihreän valtuuskunnan yhteiskokous puheenjohtajavaalin jälkeen.

”Olen sanonut, että olen käytettävissä, jos halutaan. Mutta minulla ei ole mitään sellaista ajatusta, että se olisi välttämätöntä”, Cronberg sanoo.

Kuluvan vaalikauden jälkipuolisko tulee olemaan työministerille huomattavasti paria viime vuotta haastavampi. Talouskasvun hiipuessa työttömyys kasvaa, ja työministeri saa kuraa niskaansa, olipa hän kuka tahansa.

”Hommaan päätyvällä täytyy olla realismia siinä, että työstä ei tule helppoa. Työministerin tehtävä on myös vihreille tietynlainen kuorma eduskuntavaaleja ajatellen”, kansanedustaja Pekka Haavisto sanoo.

Haavisto työskenteli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä 1995–1999, vaikka hän ei ollut puolueen puheenjohtaja eikä kansanedustaja.

Haaviston mielestä tulevaa puheenjohtajaa ei pidä valita sen perusteella, onko hän kansanedustaja.

”Vihreiden ei pidä tässä tehdä itselleen liikaa sääntöjä, vaan katsoa asiaa tilanteen mukaan. Itse olen esimerkki ministeristä, jonka aikana puolueen puheenjohtaja oli hallituksen ulkopuolella, eikä se katastrofia vihreiden toimintaan aiheuttanut”, hän sanoo.

Tarja Cronberg on puheenjohtajakausiensa aikana ollut sekä eduskunnassa että sen ulkopuolella.

”Sillä ei ole merkitystä, onko puheenjohtaja kansanedustaja. Tosin jos ei ole kansanedustaja, pitää olla ministeri. Pitää olla joko eduskunnassa tai hallituksessa”, Cronberg sanoo.

Vihreillä on käytännössä neljä poliittista tehtävää, joissa pääsee osallistumaan hallituksen päätöksenteon ytimeen: kaksi ministeriä, eduskuntaryhmän puheenjohtajuus sekä Oras Tynkkysellä oleva hallituksen ilmastopoliittisen asiantuntijan tehtävä.

Oikeusministeriksi vihreillä ei ole tarjota muuta oikeustieteilijää ja kokenutta poliitikkoa kuin Tuija Brax.

Vihreiden entinen puheenjohtaja, kansanedustaja ja ministeri Osmo Soininvaara sanoo, että vihreiden uusi puheenjohtaja olisi vaikeassa asemassa ilman ministerinpestiä.

”Puheenjohtaja olisi heikko ja haavoittuva, ja hänen olisi vaikea viedä puoluetta vaaleihin. Mutta se on tietysti eduskuntaryhmän asia päättää.”

Soininvaarasta puheenjohtajan on hyvä olla kansanedustaja.

”Muuten puheenjohtajalle jää vain järjestötoiminnan ylläpitäminen, ja politiikkaa tehdään eduskunnassa.”

Tampereen yliopiston valtio-opin professorin Tapio Raunion mukaan ministerin vaihtumisen kesken vaalikauden ei ole havaittu hankaloittavan hallituksen toimintaa.

”Suomessa koalitiohallitusten päätöksenteko kuitenkin nojaa pitkälle hallituspuolueiden puheenjohtajien keskinäiseen kanssakäymiseen.”

 

vihreät 




Viite