Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

31.7.2012

Maan vihreä puolue on ollut olemassa ennenkin, mutta viime viikonloppuna ydinvoimaa vastustavat aktivistit perustivat puolueen uudelleen ja julistivat tavoitteeksi ensi kesänä järjestettävän ylähuoneen vaalin.

17.3.2011

Perjantaisen katastrofin jalkoihin jääneiden auttaminen takkuaa Japanissa. Asahi Shimbun -lehti kertoo, että ainakin 26 vanhusta tai sairaalapotilasta on jo kuollut kylmyyteen tai hoidon puutteeseen.

16.3.2011

Perjantaisen tsunamin ja maanjäristyksen jäljiltä Japanista on löynyt noin 4 500 kuollutta. Kadonneita on yhä hieman yli 9 000. Asiasta kertoi yleisradioyhtiö NHK.

16.3.2011

Tilanne Fukushiman ydinvoimalalla Japanissa jatkuu erittäin vaikeana. Säteilyturvakeskus arvioi HS:n mukaan, että laitoksesta on saattanut vapautua radioaktiivista jodia.

15.3.2011

Tuhojen mallintamiseen erikoistuneen Eqecat-yhtiön mukaan alustava arvio perjantaisen tuhon aiheuttamista tuhoista on 100 miljardia dollaria.

15.3.2011

Fukushiman ydinvoimalassa on tapahtunut yön aikana uusi räjähdys sekä tulipalo. Säteilyturvakeskuksen mukaan laitosalueella on mitattu säteilyarvoja, joilla voi olla akuutteja terveysvaikutuksia.

14.3.2011

Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus on varsin samanlainen kuin Three Mile Islandin voimalassa sattunut, arvioi Säteilyturvakeskuksen ryhmäpäällikkö Keijo Valtonen. Myös Harrisburgin nimellä tunnettu onnettomuus on Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n  asteikolla toiseksi vakavin turma Tšernobylin jälkeen.

14.3.2011

Japanin edustalla perjantaina sattunut voimakas maanjäristys ja sen nostattama tsunami ovat aiheuttaneet tuhansien ihmisten kuoleman ja historian kolmanneksi pahimman ydinonnettomuuden.

Viite