Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


8.10.2014

<p>”Öljykatastrofien kaltaisissa suuronnettomuuksissa ihmisten auttamishalu kasvaa. Siksi on tärkeää, että uudet vapaaehtoiset saavat tilaisuuden osallistua toimintaan”, varautumisjohtaja Karim Peltonen sanoo.</p>

6.2.2013

<p>Ympäristöjärjestö Greenpeace moittii pitkään valmisteltua arktisten alueiden öljyntorjuntasuunnitelmaa riittämättömäksi. Julkisuuteen vuotaneessa sopimusluonnoksessa ei muun muassa määritellä osallistuvilta mailta edellytettäviä minimitoimia eikä öljy-yhtiöiden vastuuta.</p>

9.8.2012

”Jos Suomenlahdella tapahtuisi alusöljyonnettomuus, rannikkovaltioista Suomi kärsisi siitä luultavasti eniten, sillä vallitsevat tuulet ja merivirrat kuljettaisivat öljyä Suomen rannikolle”, RKTL:n tiedotteessa todetaan.


Viite