Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tutkimus: Öljyntorjunnassa ei kannata pihistellä

9.8.2012 11.11

Lasse Leipola

Öljyvahingosta Itämerellä voi seurata mittavat vahingot kalastolle ja kalataloudelle, ilmenee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen julkaisusta Mahdollisen öljyonnettomuuden vaikutukset Itämeren kaloihin ja kalatalouteen. Sen mukaan varminta ja halvinta on estää öljyonnettomuudet ja öljypäästöt ennakolta.

”Jos Suomenlahdella tapahtuisi alusöljyonnettomuus, rannikkovaltioista Suomi kärsisi siitä luultavasti eniten, sillä vallitsevat tuulet ja merivirrat kuljettaisivat öljyä Suomen rannikolle”, RKTL:n tiedotteessa todetaan.

Kalastus onnettomuusalueen voisi vaikeutua maku- ja hajuvirheiden vuoksi. Myös terveysriski kuluttajille olisi mahdollinen. Vaikutukset niin luonnolle kuin virkistys- ja ammattikalastukselle sekä kalataloudelle voisivat olla pitkäaikaisia. Kaikkein pahimmat vaikutukset olisivat keväällä tai alkukesästä sattuvalla öljyonnettomuudella.

itämeri  meret  öljyntorjunta 




Viite