Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

14.9.2011

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini aikoo esittää puolueen eduskuntaryhmälle kansanedustaja Jussi Halla-ahon määräaikaista erottamista ryhmästä.

14.9.2011

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan ihmisoikeustoimintaohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa kehittämällä sitä entistä toiminnallisempaan suuntaan.

14.9.2011

Eteläisellä Tyynellämerellä sijaitseva Tokelau aikoo tulevan vuoden aikana luopua fossiilisista polttoaineista ja korvata ne aurinkovoimalla ja kookospähkinöillä, kertoo vihersivusto Treehugger.

14.9.2011

Jotta kasvihuonekaasupäästöt saadaan laskuun vuoteen 2015 mennessä, tulee puuttua myös muihin kaasuihin kuin hiilidioksidiin, muistuttaa europarlamentaarikko Satu Hassi.

14.9.2011

EU:n ministerineuvosto päätti maanantaina pidentää levyllä soittavien muusikkojen suoja-aikaa 50:stä 70:een vuoteen julkaisuhetkestä. Päätöstä on syytetty muun muassa siitä, että se puolustaa enemmän levy-yhtiöiden kuin muusikkojen asiaa.

14.9.2011

Seuraavan kahden päivän aikana hallituksen pitää löytää sopu sekä ministeriöiden rahoituksesta että uusista säästö- tai verotuskohteista sadan miljoonan euron edestä.

13.9.2011

Edellisen eduskunnan hyväksymä vaalilaki kaatui odotetusti toisessa eduskuntakäsittelyssä tänään tiistaina. Erityisesti sdp on vaatinut vaalilakiuudistuksen aloittamista alusta.

13.9.2011

Maailmaan rakennetaan seuraavan 20 vuoden aikana 90–350 uutta ydinvoimalaa, arvioi atomienergiajärjestö IAEA:n johtaja Yukiya Amano uutistoimisto Reutersille.

13.9.2011

Yritysten vastuullisuutta seuraavan Finnwatchin mukaan Nokia on yksi Intian elektroniikkateollisuuden parhaista palkanmaksajista. Se ei kuitenkaan tarkoita kovin korkeita palkkoja.

13.9.2011

Vetykäyttöisiä autoja arvioidaan valmistettavan muutaman vuoden kuluttua jo noin 100 000 vuodessa. Se tarkoittaa, että infrastruktuuria koskevilla päätöksillä alkaa olla jo kiire.

13.9.2011

Hallituksessa käsitellään tänä syksynä valtion omistajaohjauksen uusia periaatteita. Kauppalehden mukaan asiasta vastaava kehitysministeri Heidi Hautala haluaa nostaa yhteiskuntavastuun etusijalle.

12.9.2011

Marcoulen laitos ei kuulunut Ranskan hallituksen Fukushiman jälkeen aloittamien turvallisuustarkastusten tai EU:n stressitestien piiriin.

12.9.2011

Alustavien tietojen mukaan radioaktiivista materiaalia ei ole vapautunut Marcoulesta, joka on radioaktiivisen materiaalin jälleenkäsittelylaitos.

12.9.2011

Al Gore nosti ilmastonmuutoksen kansainväliseksi puheenaiheeksi dokumenttielokuvallaan An Inconvenient Truth. Nyt hän yrittää saada lisää vauhtia taisteluun ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

12.9.2011

Lokakuussa Climate Change Letters -tiedelehdessä julkaistavan tutkimuksen mukaan hiilen korvaaminen maakaasulla vähentää paitsi hiilidioksidipäästöjä myös auringonvaloa heijastavien hiukkasten määrää.

12.9.2011

Sähköisiä kansalaisoikeuksia valvova Effi ry julkisti eilen sunnuntaina vuoden 2011 Isoveli-palkintojen voittajat. Muun muassa Google ”palkittiin” yksityisyyden loukkaamisesta.

9.9.2011

Niittyjen ja ketojen umpeenkasvaminen uhkaa noin viidennestä Suomessa esiintyvistä kärpäslajeista. Suomen ympäristökeskuksen mukaan suomalaisista kärpäslajeista uhanalaisia on 6,5 prosenttia

9.9.2011

Pahimmille yksityisyyden loukkaajille jaettavan Isoveli-palkinnon ovat aiempina vuosina voittaneet muun muassa Sonera, Suomen juorulehdistö, Matti Vanhanen, Sonera, oikeusministeriö ja Suvi Lindén.

9.9.2011

Valtiovarainministeriön budjettiesitys syö hallituksen ympäristölupausten uskottavuuden, sanoo ympäristöjärjestö WWF. Järjestö kritisoi Itämeren suojeluun sekä metsien monimuotoisuuteen kohdistuvia leikkauksia.

8.9.2011

Presidentti Barack Obama on suututtanut ympäristötietoiset tähdet Yhdysvalloissa. Taustalla on Obaman viimeviikkoinen päätös olla rajoittamatta savusumua aiheuttavia päästöjä.

8.9.2011

”Eurooppalainen unelma sitä vastoin on enemmän postmoderni ajatus globaalista maailmasta. Yhteisöllisyys ja verkostot tulevat ennen yksilön vapautta”, Tarja Cronberg sanoo.

8.9.2011

Suomen luonnonsuojululiitto on aloittanut koko vakituista henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Taustalla valtiovarainministeriön budjettiesitys, jossa leikataan rajusti ympäristöjärjestöjen määrärahoja.

8.9.2011

Kuuden puolueen hallituksessa vain vihreät ja kokoomus ovat kasvattaneet kannatustaan. Kaikista puolueista synkin tilanne on oppositiossa istuvalla keskustalla, jonka kannatus on vajonnut jo 13,2 prosenttiin.

7.9.2011

Maaperän bakteerit oppivat käyttämään dieselöljyä ravintonaan. Asiaa selvittäneen Sari Kaupin väitöstyö tarkastetaan Helsingin yliopistolla syyskuussa.

7.9.2011

Laitilan wirvoitusjuomatehtaan ympärille nousi alkuviikosta kohu, kun yhtiö yhdistettiin Mamba-yhtyeen keulahahmo Tero Vaaran kovina pidettyihin mielipiteisiin. Vaara on ollut näyttävästi esillä Laitilan nettisivuilla.

7.9.2011

Suomen valkoposkihanhikanta kasvaa yhä, vaikka pääkaupunkiseudun hanhien määrä ei ole lisääntynyt enää kolmeen vuoteen. Birdlife Suomen mukaan hanhia havaittiin syyslaskennassa kaikkiaan 17 800.

7.9.2011

Ensi viikolla Helsingissä alkavan Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin lipunmyynti alkaa tänään keskiviikkona. Yhteensä festivaaleilla esitetään reilusti yli sata elokuvaa, joista osa näytetään myös Mubi-verkkopalvelussa.

7.9.2011

Vähemmistövaltuutettu on puuttunut Lähivakuutusyhdistyksen päätökseen evätä kotivakuutus kongolaisilta pakolaisilta. Lähivakuutusyhdistys sanoi ”molemminpuolisen hyvän palvelun varmistamiseksi keskittyvänsä Suomen kansalaisiin”.

6.9.2011

Yleinen äänioikeus saavutettiin vuonna 1905 järjestetyllä suurlakolla. Olisiko ammattijärjestöjen rajat ylittävällä työväenliikkeellä mahdollisuutta ajaa yhteiskunnallista muutosta myös 2000-luvulla?

6.9.2011

"Miinoista luopumisen vastustajien puheet kuulostavat siltä kuin varauduttaisiin toiseen maailmansotaan", sanoo Sadankomitean pääsihteeri Eekku Aromaa eduskunnassa käydystä keskustelusta jalkaväkimiinojen kieltämisestä.

6.9.2011

Vihreiden Pekka Haavisto muistutti puheenvuorossaan, että Suomen pitää kantaa vastuunsa kansainvälisistä aserajoitusneuvotteluista myös silloin, kun se tarkoittaa että Suomen pitää itse luopua jostakin.

6.9.2011

Odotettua laajaa sopulien syysvaellusta ei näytä tulevan. Sopulitiheydet ovat jääneet odottettua pienemmiksi. Myyriä sen sijaan on ennätysmäärä.

6.9.2011

Jään pinta-ala ja paksuus huomioiden kokonaistilavuus laski toissa kesänä pienemmäksi kuin aiempana ennätysvuonna 2007, arvioivat Washingtonin yliopiston tutkijat.

6.9.2011

Lämpimät kesät kasvattavat kuhasaaliita Itämerellä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa tutkittiin vuosien 1980–2008 kuhasaaliiden ja lisääntymisolosuhteiden välistä yhteyttä.

6.9.2011

Ympäristöjärjestö Greenpeace sanoo, ettei palmuöljyä tai muita kasviöljyjä ole mahdollista tai tarpeellista käyttää kestävästi laajamittaiseen polttoaineiden valmistukseen.

5.9.2011

Kehitysministeri Heidi Hautalan mukaan toimenpideohjelma tähtää erityisesti Suomen kehitysyhteistyön vaikuttavuuden, laadun ja tuloksellisuuden parantamiseen sekä jatkuvuuden varmistamiseen.

5.9.2011

”Ministeriö on siis valmis leikkaamaan luonnon monimuotoisuutta osana valtiontalouden säästöpakettia. Emme voi tätä hyväksyä.”

5.9.2011

Suomenkielinen sähkökirja maksaa Akateemisessa kirjakaupassa 24–32 euroa, mutta englanninkielisen e-kirjan voi ostaa Amazonista alle kymmenellä dollarilla.

2.9.2011

Ilmastonmuutos ja väestönkasvu vievät huomiota muilta ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavilta ilmiöiltä, sanoo yhdysvaltalaistutkija Laurence C. Smith.

2.9.2011

Tällä viikolla Suomessa vieraillut yhdysvaltalainen tutkija Laurence C. Smith arvioi, ettei ilmastopaneelin työ anna kovin rohkaisevaa kuvaa kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksista.

2.9.2011

Kirjailija Risto Isomäen mielestä palmuöljykampanjat toimivat väärin, kun ne yrittävät painostaa eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset yhtiöt pois Indonesiasta.

2.9.2011

Opetusministeriössä valmisteilla olevassa koulutuksen kehityssuunnitelmassa arvioidaan, että koulutuspaikkoja ammatillisessa- ja korkeakoulutuksessa pitäisi vähentää ylipäätään.

2.9.2011

Yhdeksän prosentin arvonlisävero saatetaan ulottaa sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksujen lisäksi myös jäsenlehtien painokuluihin.

2.9.2011

Oppositiopuolueet ovat pelotelleet, että nykyhallitus ajaa kunnat pakkoliitoksiin. Onko kokoomuslaisella kuntaministerillä jotain kuntia vastaan?

1.9.2011

Vihreän Langan verkkosivuilla panostetaan jatkossa myös kulttuuriin ja laadukkaaseen keskusteluun.

1.9.2011

Paksumpi, hienompi ja syvällisempi! Päätoimittaja Juha Honkonen uskoo uudistuneen Vihreän Langan pärjäävän entistä paremmin kilpailussa ihmisten ajankäytöstä.

1.9.2011

Ensi viikolla syysistuntokautensa aloittavat kansanedustajat ovat aiempiin vaalikausiin verrattuna rikkaampia mutta myös vähemmän koulutettuja. Kohta heidän pitää pelastaa Suomen talous taantumalta.

1.9.2011

Näkymät Etelä-Afrikan Durbanissa joulukuussa järjestettävään ilmastokokoukseen ovat savusumuiset. Ympäristöministeri Ville Niinistö toteaa, että kokouksessa ei tulla taaskaan saavuttamaan kattavaa kansainvälistä päästösopimusta.

1.9.2011

Suomenlahdelle luvassa lähivuosina: Vähemmän levää ja kirkkaampaa vettä. Lahden ravinnepäästöjen jo 1980-luvulta jatkunut pieneminen ja Pietarin jätevedenpuhdistussysteemin valmistuminen alkavat nimittäin purra.

1.9.2011

Eduskunnan puhemies, sdp:n Eero Heinäluoma asettui torstaina puolustamaan puoluetoverinsa, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen budjettiesitystä.

1.9.2011

Päättynyt kesä oli Suomessa poikkeuksellisen lämmin. Koko maan keskilämpötila on ollut korkeampi vain vuosina 1937, 1972 ja 2002.

1.9.2011

Greenpeacen kritiikki on viime viikkoina kohdistunut nimenomaan Adidakseen, koska sen suurimmat kilpailijat Nike ja Puma ennättivät jo sitoutua myrkyttömyyteen.

31.8.2011

Ruotsi ja Saksa olivat ainoat maat, jotka välttivät WWF:n tuoreessa arviossa alimman mahdollisen arvosanan. A:sta F:ään ulottuvalla asteikolla ne saivat C:t.

31.8.2011

”Vihreät katsoo, että hallitusohjelman tulee olla budjetin valmistelun pohjana”, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Haavisto. Vihreiden mukaan jo sovittuja rahoja puuttuu muun muassa luonnonsuojelusta ja ratahankkeista.

31.8.2011

Japanissa kehitetty tuulilinssi ohjaa voimalan ohi virtaavan ilman kauemmaksi, jolloin syntyvä alipaine saa voimalan läpi virtaavan ilman kulkemaan entistä nopeammin.

31.8.2011

Muun muassa maalämpö syö tulevaisuudessa kaukolämmön osuutta Suomen lämmitysmarkkinoista. Kaukolämmön uskotaan silti säilyvän varsinkin suurempien rakennusten ykkösvaihtoehtona.

31.8.2011

Aurinkorasva voidaan ehkä jo viiden vuoden päästä korvata pillerillä. Uudenlainen tapa suojautua auringon ultraviolettisäteilyltä löytyi koralleja tutkimalla.

31.8.2011

Saksan päätös rakentaa runsaasti tuuli- ja aurinkovoimaloita voi edellyttää myös uusia hiili- ja kaasuvoimaloita, jotka voidaan käynnistää nopeasti silloin, kun uusiutuvien tuottama sähkö ei riitä.

30.8.2011

Vihreiden varapuheenjohtaja Krista Mikkonen penää rohkeutta Metsäkeskuksen alueellistamiseen. Hänen mielestä esitys keskuksen sijoittamisesta Lahteen ei ole hyvä.

30.8.2011

Vapaa liikkuvuus -verkosto tuomitsee romanileirin häädön. Poliisi tyhjensi tiistaiaamuna Helsingin Kalasatamassa sijaitsevan sosiaalikeksus Sataman.

30.8.2011

Pohjoisten alueiden tulevaisuudesta kirjan kirjoittanut amerikkalaistutkija Laurence C. Smith suosittelee suomalaisille avoimempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

30.8.2011

Noin neljäkymmentä poliisia iski tiistaina Kalasatamassa sijaitsevaan sosiaalikeskus Satamaan. Romaneille annettiin tunti aikaa poistua alueelta.

30.8.2011

Norsunluumarkkinat kukoistavat Kiinassa. ”Kiinalaiset pitävät siitä ja ovat nyt riittävän varakkaita sen ostamiseen”, asiaa selvittänyt Esmond Martin sanoo.

29.8.2011

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen moittii valtionvarainministeriön budjettiesitystä, jossa leikataan ankarasti ympäristöministeriön rahoitusta.

29.8.2011

Ympäristöjärjestö Greenpeace vaatii Japanin pääministeriä siirtämään koulujen alkua Fukushimassa. Järjestö suoritti alueen kouluissa säteilymittauksissa elokuun puolivälissä.

29.8.2011

Romanian ympäristöministeriö ilmoitti eilen sunnuntaina, että YK:n alainen valvontapaneeli on estänyt maata myymästä käyttämättömiä päästöoikeuksia. Taustalla ovat epäselvyydet päästöjen raportoinnissa.

29.8.2011

Saasteet, jätteet jä vesipula huolestuttavat maailman ihmisiä enemmän kuin ilmastonmuutos. Amerikkalaisista vain alle puolet pitää ilmastonmuutosta huolestuttavana ilmiönä.

29.8.2011

Sauli Niinistö on tuoreen gallupin perusteella ylivoimainen ennakkosuosikki, mutta hänen takanaan on hyvin tasaista.

26.8.2011

Pääkaupunkiseudun vihreät vastustavat suunniteltuja korotuksia joukkoliikenteen hintoihin. Helsingin seudun joukkoliikennepalveluita tuottava HSL perustelee korotuksia kustannus- ja palvelutason nousulla.

26.8.2011

Suomen hiusyrittäjien mukaan veroalennuskokeilun päättyminen se tarkoittaa asiakaskatoa ja työntekijöiden irtisanomisia, jonka seurauksena monet siirtyvät harmaan talouden toimijoiksi.

26.8.2011

Ainoa pamflettisarjojen pudotuspelistä selvinnyt on Into kustannus, joka jatkaa omaa pamflettisarjaansa. Toimitusjohtaja Jaana Airaksisen mukaan sarjan lopettamista ei ole missään vaiheessa edes pohdittu.

26.8.2011

Ville Ylikahri valittiin eilen torstaina Helsingin vihreiden valtuustoryhmän ryhmäjohtajaksi. Samalla Ylikahrista tulee kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja.

25.8.2011

Tulvavahinkojen korvausvastuuta siirretään valtiolta vakuutusyhtiöille. Tavoitteena on parantaa tulvariskeihin varautumista patistamalla kiinteistöjen omistajia selvittämään tulvariskit ja ottamaan niiden varalta vakuutus.

25.8.2011

Espanja, Itävalta, Kypros, Liettua, Malta, Puola, Ruotsi, Saksa, Tsekki ja Britannia eivät ole tarpeeksi vapaan liikkuvuuden periaatteen toteuttamiseksi.

25.8.2011

Vuonna 2009 eri teollisuudenalat investoivat Suomessa ympäristönsuojeluun yhteensä 228 miljoonaa euroa, joka oli hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin.

25.8.2011

Moni asia maailmassa voidaan mitata ja ilmaista tarkoin tai melko tarkoin numeroin, mutta erilaisten kasvi- ja eläinlajien tarkka määrä on täysi arvoitus.

24.8.2011

Viherkattojen lisääminen vähentäisi äkillisistä rankkasateista aiheutuvia kaupunkitulvia. Helsingin kantakaupungissa viherkatot voisivat toimia paljon kaivattuna sadevesitulvan hillitsijänä.

24.8.2011

Amerikkalainen Uniter Airlines -lentoyhtiö uskoo säästävänsä yli miljoona litraa polttoainetta vaihtamalla lentäjien paperiset ohjeistukset sähköisiin.

24.8.2011

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kiittelee, että sadan euron korotus perusturvaan toteutetaan valtiovarainministeriön budjettiesityksessä sovitusti.

24.8.2011

Pääministeri Jyrki Katainen antaa täyden tukensa valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen budjettilinjauksille, jotka saivat tiistaina tuomion vihreiltä ministereiltä.

23.8.2011

Kehitysministeri Heidi Hautala suomii valtiovarainministeriön maanantaina julkaisemaa budjettiesitystä hallitusohjelman vastaiseksi.

23.8.2011

Greenpeace löysi myrkkyjäämiä Helsingistä ostetusta Niken t-paidasta. Yhteensä testattiin 78 eri puolilta maailmaa ostettua vaatekappaletta, joista peräti 52 sisälsi myrkkyjäämiä.

23.8.2011

Valtiovarainministeriön budjettiesitykseen sisältyy autoilijoihin kohdistuvia veronkorotuksia, jotka ärsyttävät alan etujärjestöjä.

23.8.2011

”Näyttää siltä, ettei valtiovarainministeriössä ole luettu hallitusohjelmaa. VM voi olla mitä mieltä tahansa, sillä ei ole päätäntävaltaa asiassa”, ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo ympäristöministeriöön kohdistuvista leikkauksista.

22.8.2011

Valtiovarainministeriön budjettiesitys ensi vuodelle sisältää runsaasti leikkauksia. Yksittäisiä leikkauskohteita ovat muun muassa maahanmuutto ja korjausrakentaminen.

22.8.2011

Netissä on noustu kapinaan perussuomalaisten uutta, englanninkielistä The Finns -nimeä vastaan. Puolue päätti nimen ottamisesta käyttöön puoluehallituksensa kokouksessa eilen sunnuntaina.

22.8.2011

Runsas vastustus pakotti kiinalaisviranomaiset taipumaan kansan tahtoon ja sulkemaan saastuttaneen tehtaan. Jopa 12 000 osallistujaa keränneet mielenosoitukset kutsuttiin kokoon puhelimia ja internetiä hyväksikäyttäen.

22.8.2011

Peta on jo pitkään hakenut huomiota kampanjoilla, joissa tunnetut amerikkalaiset esiintyvät vähissä vaatteissa eläinten puolesta.

22.8.2011

Puheenjohtaja Ville Niinistö sanoi lauantaina järjestetyillä Vihreiden kuntapäivillä Jyväskylässä, että demokratia näivettyy, jos ajatellaan vain suuruuden tuomia säästöjä.

19.8.2011

Kansanedustaja Antti Rantakankaan (kesk) avustaja Jaakko Kyllönen lähetti oman räväkän kannanottonsa kansanedustajien käyttöön tarkoitettujen postituslistojen avulla.

19.8.2011

Armeniassa, Irakissa, Iranissa, Kongossa, Kuwaitissa sekä Venäjällä lämpötilat ovat olleet tänä kesänä korkeammalla kuin koskaan ennen.

19.8.2011

Mereen laskettava viemärivesi vahingoittaa koralleja Karibianmerellä. Georgian yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että hirvensarvikorallia tuhoavan valkorokon taudinaiheuttaja on peräisin ihmisulosteista.

19.8.2011

Talouden elpyminen vauhditti teollisuutta ja kuuma kesä lisäsi ilmastointiin käytettävän sähkönkulutusta. Muun muassa näiden seurauksena Yhdysvaltain päästöt nousivat 3,9 prosenttia vuodesta 2009.

18.8.2011

Aavikkohaukka on havaittu Suomessa vain neljä kertaa aiemmin. Tällä kertaa kyseessä ei olekaan aivan tavallinen haukka vaan karkuteille lähtenyt metsästyshaukka.

18.8.2011

Kuluva vuosi on yli miljardin dollarin tuhot aiheuttaneiden sääilmiöiden osalta jo nyt tasoissa ennätysvuoden 2008 kanssa, vaikka esimerkiksi hurrikaanikausi on vasta puolessa välissä.

18.8.2011

Lapin hurja sopulivuosi on saanut huippuharvinaisen tunturipöllön asettumaan Suomeen vuosien tauon jälkeen.

18.8.2011

Greenpeace heijasti FC Barcelonan ja Real Madridin ottelun alla ja sen jälkeen Camp Nou -stadionin seinään Adidaksen logon ja tekstin ”veden saastuminen ei ole reilua peliä”.

18.8.2011

”Suosittelen Dalai-laman tapaamista kaikille henkilöille, jotka tavoittelevat tasavallan presidentin tehtävää”, vihreiden ehdokas Pekka Haavisto sanoo. Hän tapaa Dalai-laman perjantaina.

Sivut

Viite