Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

31.8.2010

Gutiérrez Sorainen oli jo ilmoittautunut sdp:n ehdokkaaksi, mutta hän luopui ehdokkuudesta viime keväänä, kun maahanmuuttokriittiset puheenvuorot yleistyivät demaripiireissä.

30.8.2010

Vihreää taloutta, työelämän uudistamista, yrittäjyyden vahvistamista ja koko Suomen voimavarojen käyttämistä. Näitä pitää sisällään kasvutyöryhmän loppuraportti.

30.8.2010

James Cameron kampanjoi Brasiliassa Belo Monten patohanketta vastaan. Toteutuessaan pato olisi maailman kolmanneksi suurin ja ajaisi kymmeniä tuhansia ihmisiä kodeistaan.

30.8.2010

Järjestäjät olivat tyytyväisiä ydinvoimaa vastustaneeseen Olkiluotoblockade-mielenosoitukseen. Tempauksen osanottajat sulkivat lauantain aikana Olkiluodon ydinvoimalalle johtavia teitä ja hidastivat liikennettä.

27.8.2010

Energian säästäminen on helpoin tapa väistää ensi vuonna maksettaviksi tulevat veronkiristykset. Uusi energiaopas kertoo, miten se tehdään.

27.8.2010

Puola suunnittelee antavansa lukuisia päästölupia uusille hiilellä käyville voimalaitoksille samaan aikaan, kun EU tahtoo leikata voimalaitosten ja raskaan teollisuuden hiilidioksidipäästöjä.

27.8.2010

Lehdet julkaisevat joulukuussa yhdessä Maailma vuonna 2011-erikoisjulkaisun, joka kertoo, mitä talousvuosi 2011 tuo tullessaan.

27.8.2010

Olkiluotoblockade- mielenilmaus sulkee huomenna lauantaina Olkiluodon ydinvoimalalle johtavat tiet. Mielenosoitukseen osallistuva Henrik Jaakkola uskoo, että ydinvoiman rakentaminen voidaan yhä pysäyttää.

26.8.2010

Jäteverotuksen uudistus on ensimmäinen askel koko kierrätysjärjestelmän muutoksessa. Jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat, ensi vuoden alusta teollisuuden pitää maksaa verot myös omista kaatopaikoistaan.

26.8.2010

Ulkoministeri Alexander Stubb tyrmää kritiikin, jota hänen maanantaina pitämänsä puhe ihmisoikeuksista on herättänyt.

26.8.2010

Demareiden kenttäkierroksen perusteella suosikkeja sdp:n pressaehdokkaaksi ovat Eero Heinäluoma, Lasse Lehtinen ja Erkki Tuomioja. Samoista äänistä kisaa myös vihreiden presidenttiehdokkaaksi suunniteltu Pekka Haavisto.

26.8.2010

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona palvelusetelien kokeilun tietyissä terveys- ja sosiaalipalveluissa. Onko se askel kohti rikkaiden ja köyhien palvelujen eriytymistä toisistaan?

26.8.2010

Ympäristöministeriö vahvisti tänään torstaina maakuntakaavan, joka mahdollistaa ydinvoimalan rakentamisen Pyhäjoen kunnan Hanhikivenniemeen.

26.8.2010

Vihreä oikeusministeri Tuija Brax on saanut Ystävät yhdessä ry:n "Kiitos eläimiltä"- palkinnon. Eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja Tanja Karpela luovutti palkinnon Braxille torstaina.

26.8.2010

”Mielenosoittajia kielletään sulkemasta tietä ja kehotetaan muutonkin noudattamaan lakia ja viranomaisten antamia määräyksiä”, poliisin tiedotteessa todetaan.

25.8.2010

Uusituvalle energialle myönnettävistä tuista huolimatta tuulivoimateollisuus on ongelmissa. Suomalaisyhtiöt ovat ilmoittaneet tässä kuussa leikkauksista.

25.8.2010

Tällä viikolla viisi vuotta täyttä ajatuspaja Demos Helsinki on ottanut roolin yhteiskunnasta ja ympäristöstä käytävässä keskustelussa.

25.8.2010

Australian vihreät pääsivät viikonlopun parlamenttivaaleissa herkullisiin asemiin. Suuret puolueet päätyivät tasoihin, joten ratkaiseva ääni saattaa monissa lakialoitteissa jäädä vihreiden käsiin.

25.8.2010

Brittiläinen Cairn Energy löysi tiistaina maakaasuesiintymän Grönlannin edustalta. Greenpeace varoittaa, että kyseessä on uhka ilmastolle ja arkitisille alueille.

24.8.2010

Eilen liekkeihin roihahtanut sanasota vihreiden ja demarien välillä sai uutta puhtia tiistaina, kun sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa julkistettiin puolueen talouslinjauksia.

24.8.2010

Vaalikynsien teroittaminen on täydessä vauhdissa, kun puolueet ovat alkaneet vähitellen paljastaa, millä ehdoilla ne ovat valmiita lähtemään hallitukseen.

24.8.2010

Suomen luonnonsuojeluliitto haluaa, että soiden ennallistamisesta tehdään maanomistajien kannalta yhtä kannattavaa kuin ojittamisesta.

24.8.2010

Veroa ei voida ottaa käyttöön, koska valtiovarainministeriössä ei ole löydetty toteuttamiskelpoista mallia. Myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen esittämä uraanivero jää pöydälle.

23.8.2010

Venäjän tämän kesän helleaalto on todistanut, etteivät pohjoiset maat hyödy ilmastonmuutoksen aiheuttamasta lämpötilan noususta.

23.8.2010

Kiinan viranomaiset aikovat julkistaa lokakuussa ensimmäiset kolme latausstandardia, joilla määritetään sähköautojen vaatiman latausinfrastruktuurin tekniset vaatimukset.

23.8.2010

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma arvosteli vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäkeä kovin sanoin demarien eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella.

23.8.2010

Viime viikon budjettiriihessä sovittu 30 miljoonan euron summa on tarkoitus kohdistaa erityisesti lämpöpumppujen ja pellettilämmittimien tukemiseen.

23.8.2010

Kuhmolaiset ravut ovat joutumassa poliisitutkintaan. Metsähallitus ja Kainuun elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus tekivät poliisille tutkintapyynnön, kun Lentuan Niskasaaren vesialueelta löytyi luvattomasti istutettuja täplärapuja.

23.8.2010

Vihreiden ehdokkaat eduskuntavaaleissa saivat viikko sitten lauantaina käteensä opuksen, jonka avulla puolue aikoo käydä tähän asti ammattimaisimman vaalikampanjansa.

20.8.2010

Radat ja muut isot liikennehankkeet vapautuvat vuosittain toistuvista kiistoista hallituksen budjettineuvotteluissa, jos suunnitelmat valtion Infra oy:n perustamisesta toteutuvat.

20.8.2010

”Suunnitelmahan on hyvin ristiriitainen Sipoonkorven kansallispuistosuunnitelman kanssa, Natura-alueen viereen on suunniteltu metroasemia”, sanoo Vantaan vihreiden Anniina Kostilainen.

20.8.2010

Vihreät ministerit ovat tyytyväisiä hallituksen budjettiesitykseen. Muun muassa paljon puhutuille Itämeren suojeluhankkeille ja Oulu-Seinäjoki -rautatielle löytyi rahoitus.

20.8.2010

Jos karkkivero toteutuu, se koskee makeisten lisäksi myös kivennäisvesiä ja ksylitolia, kun taas leivonnaiset ja jogurtit jäisivät sen ulkopuolelle.

20.8.2010

Lähiviikkoina koulutyönsä aloittavien korkeakoulujen ja toisen asteen opiskelijoiden etujärjestöt karistavat puoluepolitiikkaa toiminnastaan.

20.8.2010

Sörnäisten tukkutorilla trukit saavat lähivuosina tehdä tilaa lähiruokakeitaalle, luomuravintolalle ja kokkikoululle. Ensimmäisiä uusia vähittäisliikkeitä ilmestyy tukkutorille jo ensi vuoden aikana.

19.8.2010

Etujärjestöjen lobbaus kiihtyy, kun peruskoululaisten lukujärjestykset pannaan uusiksi. Lausuntokierros perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamisesta päättyy kahden viikon kuluttua.

19.8.2010

Lauantaina vietettävä ylikulutuspäivä on tänä vuonna yli kuukautta aiemmin kuin vuonna 2009. Loppuvuosi elätään yli varojen.

19.8.2010

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo, että Itämeri-rahat voitaisiin ottaa esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön budjetista.

19.8.2010

Uusi tutkimus kertoo, että Suomen kaupunkiseutujen yhdyskuntarakennetta tiivistämällä voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä seitsemän miljoonaa tonnia vuoteen 2050 mennessä.

19.8.2010

Hallitus aloittaa tänään torstaina kaksipäiväisen budjettiriihensä säätytalolla. Esillä ovat muun mussa Pohjanmaan ratahanke, energiaverot ja Itämeren suojelurahat.

19.8.2010

Hallitus haluaa entistä tarkempaan syyniin tuotteiden ekologisen suunnittelun ja energiamerkinnät. Uusi lakiesitys toisi energiatehokkuusmerkinnät näkyviin tuotteiden mainonnassa.

18.8.2010

Kotimaisten sähköajoneuvojen ja työkoneiden markkinat halutaan kymmenkertaistaa kymmenessä vuodessa.

18.8.2010

Hallitus on asettanut uuden tupakkalain tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppumisen kokonaan Suomessa. Suomi on ensimmäinen maa, jossa tupakoinnin loppuminen on kirjattu lain päämääräksi.

18.8.2010

”Se on maailman saastunein meri, ja minusta tuntuu, että poliitikot eivät sitä oikein ymmärrä”, sanoo Itämeri-aiheisen lyhytelokuvan ohjannut Pami Teirikari.

18.8.2010

Pääkaupunkiseudulta Vaalimaalle vievästä tieosuudesta halutaan uudenlaisen autoliikenteen edelläkävijä. Suunnitteila on muun muassa latauspisteitä sähköautoille ja energiatuotantoa pientareille.

18.8.2010

Työ- ja elinkeinoministeriö haluaa lisätä puubiomassan käyttöä kivihiilivoimaloissa. Valmisteilla on uusi tukimuoto, joka kannustaisi puuenergian käyttöön.

17.8.2010

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi varoittaa, että asuntolainan korkovähennyksistä syntyvä lasku kasvaa yli miljardiin euroon, kun lainojen korot taas nousevat.

17.8.2010

Suomalaisnuorten vaikuttamismahdollisuuksissa riittää kehittämistä Saksaan verrattuna, selviää tuoreesta raportista. Suomessa nuorten osallistuminen painottuu virallisiin järjestelmiin, Saksassa projektitoimintaan.

17.8.2010

Skotlannissa otetaan tänä vuonna käyttöön maailman suurin meriveden virtaukseen perustuva voimala. Atlantis yhtiön AK1000-voimalan arvioidaan tuottavan riittävästi energiaa noin tuhannelle kotitaloudelle.

16.8.2010

Sekä ympäristöjärjestö Greenpeace että sen syyttämä palmuöljy-yhtiö ilahtuivat tuoreesta arviointiraportista.

16.8.2010

”Talouskriisi huomioiden pudotus oli odotettua pienempi”, arvioi asiantuntija. Päästöt laskivat perinteisissä teollisuusmaissa, mutta kokonaisvaikutus jäi pieneksi Aasiassa saavutetun talouskasvun vuoksi.

16.8.2010

Vihreiden konkarikansanedustaja, 72-vuotias professori emeritus Erkki Pulliainen asettuu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

16.8.2010

Itämeren suojelu keikkuu vaakalaudalla, sillä valtiovarainministeriö on päättänyt leikata ympäristöministeriön suojelutoimilta erityismäärärahan.

16.8.2010

Turpeen käyttö kasvaa Pirkanmaalla, jos valmisteilla oleva maakuntakaava toteutuu nykyisten suunnitelmien mukaan.

13.8.2010

Kehitysyhteistyön palvelukeskuksessa Kepassa toivotaan, että kehitysyhteistyölle valtion ensi vuoden budjetissa kaavaillut rahat säilyisivät koskemattomina hallituksen budjettiriihessä ensi viikolla.

13.8.2010

Myös biopolttoaineet lämmittävät ilmastoa, käy ilmi tekniikan tohtori Johanna Kirkisen tutkimuksesta. Tähän saakka metsähakkeen on ajateltu olevan lähes hiilineutraalia.

13.8.2010

Vihreät ympäri Suomen ovat vahvistaneet kesän aikana ehdokaslistojaan ensi kevään eduskuntavaaleihin.

12.8.2010

Aalto-yliopiston Kristo Ovaskan mielestä Nokian lähtö Suomesta vauhdittaisi uusien teknologiayritysten syntymistä. Suomi ei tarvitse uutta Nokiaa, vaan kymmenen uutta Skypeä, hän sanoo.

12.8.2010

Bonnissa viime viikolla päättyneissä ilmastoneuvotteluissa ei päästy eteenpäin. Toiveet Cancúnin ilmastokokouksen onnistumisesta ovat hiipumassa.

12.8.2010

Kokoomus ei Jyrki Kataisen mukaan aja kaksilla raiteilla, vaikka puolueessa sekä kannatetaan että vastustetaan sukupuolineutraalia avioliittolakia.

12.8.2010

Talouskriisistä huolimatta kuntataloudessa näkyy vaihteeksi valoa tunnelin päässä. Iso osa kunnista voi selvitä talouskriisistä säikähdyksellä.

12.8.2010

Luontoliitto on huolissaan maa- ja metsätalousministeriön päätöksestä myöntää 22 uutta sudenkaatolupaa, vaikka susi luokitellaan Suomessa uhanalaiseksi lajiksi.

12.8.2010

Pesivien merimetsojen määrä on vähentynyt kuluvana vuonna kymmenellä prosentilla. Syiksi Suomen ympäristökeskus arvelee kylmää talvea, edelliskesäistä häirintää ja merikotkan lisääntynyttä saalistusta.

12.8.2010

Eduskuntavaalikampanjat on polkaistu käyntiin puolueiden kesäkokouksissa. Kuluvalla viikolla ovat kokoustaneet keskusta, demarit, kokoomus ja vihreät.

12.8.2010

Luomuruokaa on tarjolla kaikissa kaupungin päiväkodeissa, kouluissa, henkilöstöravintoloissa, palvelutaloissa ja vanhusten ateriapalveluissa.

11.8.2010

Vihreä eduskuntaryhmä tahtoo sitoa opiskelijoiden toimeentulon indeksiin ja turvata sen tason kehityksen muiden etuisuuksien tavoin.

11.8.2010

Marjastus ja sienestys kasvattavat suosiotaan suomalaisten harrastuksina, selviää käynnissä olevasta Metsäntutkimuslaitoksen väestökyselystä.

11.8.2010

Suomen luonnonsuojeluliitto ehdottaa, että pahiten kärsineiden metsien omistajat luovuttaisivat metsänsä suojelukäyttöön korvauksia vastaan.

10.8.2010

Pohjoisten metsien maaperän hiilipäästöt ovat erityisen herkkiä ilmaston lämpenemiselle, käy ilmi maa- ja metsätaloustieteiden maisterin Kristiina Karhun Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.

10.8.2010

Eläinsuojelujärjestö Animalia uskoo, että ruotsalaisen eläinoikeusjärjestön Djurrätsalliansenin ruotsalaisilta minkkitarhoilta kuvaama materiaali voi johtaa minkkitarhauksen lakkauttamiseen Ruotsissa.

10.8.2010

Vakaumusten tasa-arvo Vata ry arvelee, että elämänkatsomustiedon oppilasryhmät pysyvät pienissä kunnissa matalina vakaumuksellisten syiden vuoksi.

9.8.2010

Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen hakee työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston osastopäälliköksi. Nykyinen johtaja Taisto Turunen jää eläkkeelle syyskuun alussa.

9.8.2010

Suomen perinneympäristöt ovat viimeisen sadan vuoden aikana vähentyneet voimakkaasti, mutta nyt monet harvinaisiksi käyneet lajit ovat saaneet uutta jalansijaa.

9.8.2010

Oikeusministeri Tuija Brax tyrmää kokoomuksen europarlamentaarikon Eija-Riitta Korholan väitteen, jonka mukaan sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen tarkoittaisi myös moniavioliittojen sallimista tulevaisuudessa.

6.8.2010

Ilmastoneuvottelut eivät juuri edenneet Saksan Bonnissa tällä viikolla. Neuvotteluja käytiin samaan aikaan sekä Kioton pöytäkirjan mahdollisesta jatkokaudesta että kaikkia maita koskevasta sopimuksesta.

6.8.2010

Partiolaisten suurleiri Kilke päättyi eilen torstaina Evolla, ja nyt partiolaiset lahjoittavat leiriltä ylijääneet ruuat Veikko Hurstin hyväntekeväisyyteen.

6.8.2010

Kirjolohen kasvatuksen hiilijalanjälki aiotaan selvittää maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n johtamassa laajassa hankkeessa. Tutkimus kestää vuoden 2011 loppuun.

6.8.2010

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto on valittu WWF Suomen uudeksi hallintoneuvoston puheenjohtajaksi. Haavisto seuraa tehtävässä vuodesta 2006 toiminutta kokoomuksen kansanedustajaa Pertti Salolaista.

6.8.2010

Eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen ei pidä Anni Sinnemäen ehdottamia autoilun kilometrikorvausten leikkauksia realistisina.

5.8.2010

Helsingissä on tällä viikolla kaikessa hiljaisuudessa järjestetty konferenssi, jossa on pohdittu Somalian tilannetta ja tulevaisuuttaa.

5.8.2010

Italian parlamentin äänestys osoitti ensimmäistä kertaa konkreettisesti Silvio Berlusconin hallituksen pahanlaatuisen säröilyn.

5.8.2010

Vihreiden nuorten ja ja opiskelijoiden liitto Vino moittii valtiovarainministeri Jyrki Kataisen budjettiesitystä opiskelijoiden ahdingon syventämisestä. Vino haluaa sitoa opintotuen yleiseen elinkustannusindeksiin.

5.8.2010

Ydinjätteen loppusijoituksesta on tullut houkutteleva vaihtoehto monelle espanjalaiselle kylälle, kertoo Wall Street Journal.

4.8.2010

”Työmarkkinatuen kytkös puolison tuloihin on purettava. Useimmiten se kohtelee naisia epäoikeudenmukaisesti ja siten myös tasa-arvon kannalta olisi hyvä, että tämä epäoikeudenmukaisuus poistettaisiin.”

4.8.2010

Vihreät haluaa, että liikenneinfrastruktuurin investoinneista jatkossa 70 prosenttia suunnataan raideinvestointeihin ja loput muuhun liikenteeseen.

4.8.2010

Ylisuuria pyyntikiintiöitä, uhanalaisten lajien metsästystä, pyyntiä lisääntymisaikana. Suomen luonnonsuojeluliitto pelkää maa- ja metsätalousministeriön luisuvan sivuraiteille kestävän metsästyksen periaatteista.

4.8.2010

Vihreä oikeusministeri Tuija Brax vaatii, että Sipoonkorven kansallispuiston perustamisesta päätetään vielä tämän hallituskauden aikana. Nykyisin alueella on useita erillisiä suojelualueita.

3.8.2010

Kansanedustaja Oras Tynkkysen mukaan lentoliikenteen loppuminen Poriin, Seinäjoelle ja Jyväskylään on korvattavissa junaliikenteellä. Lentoyhtiö Finncomm vahvisti eilen maanantaina lopettavansa tappiollisen lentoliikenteen näille kolmelle paikkakunnalle.

30.7.2010

”Nyt odotellaan poliittisen tahdon uudelleenilmenemistä”, sanoo Sirkka Haunia. Suomen pääneuvottelija uskoo kuitenkin, että ilmastoneuvottelut etenevät tällä viikolla Bonnissa.

29.7.2010

”Haluan, että Suomi on yhteiskunta, jossa jokaisella on oikeus toteuttaa itseään sukupuolesta, synnyinmaasta ja seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta.”

29.7.2010

”Muutokset lämpimien vesien lajien, kuten sardiinien, määrissä ovat vahvasti kytköksissä veden lämpötilan vaihteluihin”, arvioi tohtori Chris Harrod.

29.7.2010

Muuntogeenisiä maisseja ei saa edelleenkään viljellä EU:n alueella, mutta niitä voidaan jatkossa käyttää eläinten rehuna.

28.7.2010

Espanjan ilmaston arvioidaan lämpenevän jopa kuusi astetta vuoteen 2100 mennessä. Samalla sademäärät putoavat murto-osaan.

28.7.2010

”Pelkään pahoin, että perussuomalaiset maalailemassa Suomessa 'muita' ovat myös monet suomalaiset: erilaiset, jollain tavalla heikommat tai vain köyhät.”

27.7.2010

Delfiinielokuva The Coven ohjaaja Louis Psihoyos kuvaa parhaillaan The Singing Planet nimistä dokumenttia. 3D-teknologialla kuvattava dokumentti ruotii ihmisten aiheuttamaa sukupuuttoaaltoa.

Sivut

Viite