Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

24.5.2010

”On väärin ja eduskunnan arvovallan murentamista muuttaa lakeja vain siksi, että yksi yritys saisi rakentaa luonnonsuojelualueelle”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

24.5.2010

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki ei ole enää virkaiältään hallituksen nuorin ministeri, sillä keskustalainen Juha Rehula nimitettiin tänään uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi.

24.5.2010

Varsinais-Suomen liitto on ehdottanut, että asia palautetaan valmisteluun ja että Varsinais-Suomeen kuuluvat alueet jäävät tässä vaiheessa kansallispuiston ulkopuolelle.

23.5.2010

EU:n tulisi pohtia voiko se jatkaa vapaakauppasopimusta ihmisoikeuksia rikkovan Meksikon kanssa, totesi Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala puoluekokouksen lehdistölounaalla sunnuntaina.

23.5.2010

Ruotsin vihreiden puheenjohtaja Maria Wetterstrand avasi vilkkaan poliittisen keskustelun Turun puoluekokouksessa. Puheenvuoroissa vastattiin myös kokoomuksen Jyrki Kataisen esittämiin syytöksiin.

23.5.2010

Kansanedustaja Kirsi Ojansuu esitti sunnuntaina puoluekokouksessa hänen, Rosa Meriläisen ja Osmo Soininvaaran toiveen, että Pekka Haavisto lähtee ehdolle presidentinvaaleihin.

23.5.2010

Vihreiden poliittista ohjelmaa käsiteltiin työryhmässä koko viime yö. Noin 40-henkinen joukko kävi kansanedustaja Oras Tynkkysen johdolla läpi kaikki tuhat muutosehdotusta. Työ valmistui puoli kuudelta.

22.5.2010

”Tämä prosessi olisi voitu toteuttaa 1900-luvun alussa. Meidän on saatava parempia teknologiaa hyödyttäviä teknologiaprosesseja. Ohjelmatyöryhmän ei pidä olla sankarikirjoittajista koottu posse," Heikki Sairanen kritisoi poliittista ohjelmaa.

22.5.2010

"Ruotsissa isät käyttävät lähes 25 prosenttia perhevapaista, Suomessa alle seitsemän prosenttia", hän muistutti. Niinistö kertoi olleensa itse neljä kuukautta vanhempainvapaalla molempien lasten kanssa.

22.5.2010

”Seuraavien vaalien jälkeen vihreiden on mahdollista tehdä hallitusyhteistyötä ainoastaan, jos kasvatamme kannatustamme vaaleissa ja painoarvomme on hallitusneuvotteluissa edellistä kertaa suurempi”, Sinnemäki totesi avatessaan puoluekokouksen Turussa.

21.5.2010

Jos sääntömuutos menee puoluekokouksessa läpi, Panu Laturin puoluesihteerin pestiä on jäljellä enintään kolme vuotta. Kokouksessa päätetään myös puolueen kannasta ruotsin kieleen ja käsiasekieltoon.

21.5.2010

Vihreä Lanka seuraa aktiivisesti vihreiden puoluekokousta Turussa viikonloppuna. Helpoiten tapahtuman seuraaminen onnistuu, kun ryhdyt Vihreä Langan faniksi Facebookissa.

21.5.2010

Ämmässuon kaatopaikalla perjantaina käyttöön otettu uusi biokaasuvoimala vähentää jätteenkäsittelykeskuksen hiilidioksidipäästöjä vuosittain 8500 tonnilla.

21.5.2010

Viljelykasvistoltaan monipuolinen tuotanto pitää yllä luonnon monimuotoisuutta, mutta on myös viljelijälle taloudellisesti kannattavaa.

21.5.2010

Maailman ruokaohjelman Pohjoismaiden johtaja Erika Jørgensen on lähestynyt kirjeitse Vihreän Langan toimitusta. Järjestössä ei olla tyytyväisiä verkkosivuilla julkaistuun uutiseen.

21.5.2010

Vihreiden europarlamentaarikko Satu Hassi ehdottaa Verkkoapilassa, että vihreät voisivat selvittää yhteistä vaaliohjelmaa muiden puolueiden kanssa, kuten Ruotsissa on tehty.

21.5.2010

Pelkkä energiaan keskittyvä ilmastopolitiikka ei riitä, arvioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreessa raportissa.

21.5.2010

Tuulivoiman takuuhinta voi käydä kalliiksi ja tukkia parhaat paikat tehottomilla myllyillä. Tai sitten ei. ”Tehokkaat ja tehottomat myllyt asetetaan samalle viivalle, ja tehokkaille maksetaan liikaa.”

20.5.2010

20.5.2010

Yksi tarkimmin varjelluista salaisuuksista ensi vuoden eduskuntavaalitaistossa on se, miten eri puolueet aikovat hyödyntää sosiaalista mediaa, kuten Facebookia.

20.5.2010

Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää ensi viikolla keskustelutilaisuuden rippisalaisuudesta. Helsingin piispaksi ehdolla olevan Irja Askolan mielestä kirkkolakia pitää muuttaa.

20.5.2010

Venäjällä toimittajat voivat vapaasti kirjoittaa ympäristöasioista. Ongelmana on, ettei kukaan halua julkaista juttuja.

20.5.2010

Yhdysvaltain energiaministeri Steven Chu arvioi, että muut maat seuraisivat pian perässä, jos suurimmat päästelijät sopisivat kunnianhimoisista vähennyksistä. Suomalaisneuvottelija luottaa yhä YK-prosessiin.

20.5.2010

Keskusta vaihtaa pikavauhtia ministeriä Liisa Hyssälän siirtyessä Kelan pääjohtajan paikalle. Keskustan eduskuntaryhmän suosikki uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi on kansanedustaja Juha Rehula.

20.5.2010

Työnhakijoita, joilla on mielenterveysongelmia, syrjitään tuoreen katsauksen mukaan enemmän kuin hakijoita, joilla on jokin fyysinen vamma.

20.5.2010

Ruotsalainen eläinsuojelujärjestö Djurrätsalliansen on järjestänyt tempauksen, jossa yli 40 tekominkkiä sijoitettiin suihkulähteisiin yli 25 kaupungissa Ruotsissa.

20.5.2010

Pääministerin vaihtuminen ja ydinvoimapäätöksien kiirehtiminen pakottaa kansanedustajat lykkäämään lomiaan viikolla.

20.5.2010

Enemmistö Vihreiden kannattajista haluaa hallitusyhteistyöhön SDP:n kanssa. Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä vain 17 prosenttia mainitsi porvarihallituksen ykkösvaihtoehdoksi.

19.5.2010

Néstle aikoovähentää sademetsiä tuhoavan palmuöljyn käyttöä tuotteissaan. Néstle ilmoitti, että vuoteen 2015 mennessä kaikki sen käyttämä palmuöljy tulee kestävistä lähteistä.

19.5.2010

”Rahaa työtä vastaan -hankkeet ovat innovatiivinen tapa tuoda paljon kaivattua rahavirtaa köyhille yhteisöille, joilla on vaikeuksia saada varat riittämään perheen ruokaa varten.”

19.5.2010

Rantavaltioiden toimenpiteet Itämeren suojelemiseksi ovat reilusti jäljessä aikataulustaan, ja aikatauluja lykätään yhä eteenpäin, käy ilmi WWF:n seurantaraportista.

19.5.2010

Ulkoministeri Alexander Stubb on Helsinki Pride 2010 -tapahtuman suojelija. Hän osallistuu myös tapahtuman avajaisiin Kolmen sepän patsaalla 28. kesäkuuta.

19.5.2010

Vaasan vaalipiirissä asetettiin viime viikonloppuna ensimmäiset vihreät ehdokkaat ensi kevään eduskuntavaaleihin. Nykyisin vihreillä ei ole Vaasan vaalipiiristä ainuttakaan edustajaa. Lue myös Langan aiemmat jutut ehdokasasettelusta!

19.5.2010

Varsinais-Suomen Vihreät ovat nimenneet neljä uutta ehdokasta ensi kevään vaaleihin. He ovat Roda Hassan, Saska Tuomasjukka, Jukka Vornanen ja Otso Ylönen.

19.5.2010

Uusia ydinvoimaloita koskeva keskustelu päättyi eduskunnassa tiistaina ja seuraavaksi asia menee valiokuntakäsittelyyn. Suurimmat kysymykset liittyvät sähkön vientiin ja ydinjätteen loppusijoitukseen.

19.5.2010

Helsingin yleisten töiden lautakunta päättää vasta ensi tiistaina, vuokrataanko Senaatintori yksityiselle konsertinjärjestäjälle kesäkuussa.

19.5.2010

Päivitetty Reittiopas kertoo paitsi parhaan reitin ja aikataulut myös hiilidioksidipäästöt ja pyöräilijän kuluttaman suklaan.

18.5.2010

"Oli periaatepäätös lopulta mikä tahansa, ydinvoiman ongelmista pitää voida puhua julkisesti", vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö sanoi vihreiden esittäessä kymmenen kysymystä ministeri Pekkariselle.

18.5.2010

Euroopan parlamentti haluaisi "Made in"- merkinnät pakollisiksi kaikkiin Euroopassa myytyihin vaatteisiin. Näin kuluttajia ei johdettaisi harhaan merkinnöillä.

18.5.2010

Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina uuden energiatehokkuuslainsäädännön, jonka mukaan lähes kaikkien vuoden 2020 jälkeen rakennettavien talojen tulee olla niin sanottuja nollaenergiataloja.

18.5.2010

Rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttaminen olisi järkevintä aloittaa Helsingin seudun lähiliikenteestä, esittää liikenneministeriön asettama työryhmä.

18.5.2010

Koulujen olisi jaettava ilmaisia kondomeja, linjaa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Vino. Liitto vaatii yhdenvertaisuutta seksivalistukseen ja aitoja toimia nuorten seksuaaliterveyden parantamiseksi.

18.5.2010

Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta päättää tänään tiistaina, vuokrataanko Senaatintori kesäkuussa maksullisen konsertin järjestämistä varten.

18.5.2010

YK:n ilmastosopimuksen tuore pääsihteeri Cristiana Figueres asettaa tärkeimmiksi tavoitteikseen ilmastoneuvotteluprosessin vahvistamisen sekä joulukuussa järjestettävän Cancúnin ilmastokokouksen valmistelemisen.

18.5.2010

Kansainväliset ilmastoneuvottelut jatkuvat jälleen toukokuun lopussa, kun neuvottelijat kokoontuvat kahdeksi viikoksi Saksaan. Suomen neuvottelija Jukka Uosukainen sanoo, että tilanne on sekava ja työtä paljon.

18.5.2010

Työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Arto Lepistö arvioi, että 40–75 prosenttia toisen uuden ydinvoimalan sähköstä menee vientiin.

18.5.2010

Suomen luonnonsuojeluliitto toivoo, että julkisen sektorin sähkönhankinnalle asetetaan kriteerit, joilla voidaan suojella metsiä, lintuja ja kaloja uusiutuvan energian lisäämisen vaikutuksilta.

17.5.2010

”Haluan nähdä oikeaa toimintaa. Haluan, että tästä tulee vihrein hallitus koskaan”, sanoo konservatiivipuolueen johtaja, tuore pääministeri David Cameron. Hänen tärkein aseensa ilmastotalkoissa on ydinvoima.

17.5.2010

Carina Räihästä tuli tänään maanantaina ensimmäinen suomalaisnainen, joka on valloittanut maailman korkeimman vuoren Mount Everestin.

17.5.2010

Pohjois-Savon vihreät nimesivät viikonloppuna ensimmäiset ehdokkaansa eduskuntavaaleihin. Mukaan lähtevät Harri Auvinen, Mari Kauhanen ja Sara Sajaniemi.

17.5.2010

”Euroopan vihreiden nuorten jo pitkään vaatimat mekanismit rahoitusmarkkinoiden kontrolloimiseksi ja avoimuuden lisäämiseksi on otettava pikaisesti käyttöön.”

17.5.2010

59 prosenttia kansasta ja peräti 76 prosenttia vihreiden kannattajista pitää oikeana vihreiden päätöstä pysyä hallituksessa uusista ydinvoimaluvista huolimatta.

17.5.2010

Homottelu on tavallisimpia kiusaamisen muotoja kouluissa, huomauttaa Seksuaalinen tasavertaisuus Seta kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä.

14.5.2010

Lentoyhtiö Air Balticin tarjouksessa menopaluulippu Helsingistä Berliiniin maksaa 52 euroa. Vielä päättömämpi tarjous on Whizz Airin lento Puolaan 4,99 eurolla. Kuinka tämä on mahdollista?

14.5.2010

Vihreiden sosiaali- ja terveyspoliittinen ohjelma hyväksyttiin viime viikonloppuna. Ohjelman tärkein osa oli ostopooli, joka kuitenkin laimeni keskustelun päätteksi esityksestä keskustelunavaukseksi.

14.5.2010

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii todennäköisesti kulutuksen ja varallisuuden laskua, selviää Helsingin yliopiston tutkijan Laura Saikun bio- ja ympäristötieteen väitöksestä.

14.5.2010

Tuore YK-raportti on laskenut lajien tuhoutumiselle hintalapun. Monimuotoisuuden huolestuttavan nopea väheneminen on paitsi kallista myös uhka ruuantuotannolle ja teolisuudelle.

14.5.2010

Liskojen sukupuuttoriskin ja ilmaston lämpenemisen välillä on havaittu yhteys. Viidennes maailman liskolajeista kuolee sukupuuttoon vuoteen 2080 mennessä, jos ilmaston lämpeneminen jatkuu entiseen malliin.

14.5.2010

Euroopan parlamentti haluaa sitoa maataloustuet ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tuoreessa lauselmassa korostetaan maaperän ja luonnon monimuotoisuuden suojelua, metaanipäästöjen vähentämistä, vesivarojen hallintaa ja uusiutuvien energianlähteiden merkitystä maanviljelyssä.

12.5.2010

Tanskan rajut jengisodat ja järjestäytyneen rikollisuuden nousu saattavat olla pian todellisuutta Suomessakin, jos syrjäytymiseen ei tartuta tehokkaasti ja pian.

12.5.2010

Kreikan taloustilanteen laukaisema talouskriisin uhka on EU:lle elämän ja kuoleman paikka. Juuri nyt näyttää siltä, että elämä voittaa. Varmaa on kuitenkin vain se, että asiat eivät palaa ennalleen.

12.5.2010

Osana viime viikonloppuna sorvattua EU:n talouden vakautuspakettia ryhdytään selvittämään mahdollisuutta globaaliin transaktioveroon. Toteutuuko ainakin Attacin, vihreiden ja vasemmistopuolueiden ajama Tobinin vero siis vihdoin?

12.5.2010

Fennovoima ei ole vielä ratkaissut, kuinka yhtiön Simoon tai Pyhäjoelle mahdollisesti rakentaman ydinvoimalan ydinjäte kuljetetaan loppusijoituspaikkaansa.

12.5.2010

Tiedemiehet käyvät vastaiskuun ilmastoskeptikkoja vastaan tuoreessa tiedelehti Sciencessä julkaistussa kirjeessä. ”Nämä hyökkäykset ilmastotiedettä kohtaan eivät perustu tieteeseen, vaan politiikkaan.”

12.5.2010

"Rinnakkaisten kilpailevien elintarvikkeiden välillä voi olla jopa kymmenkertainen ero hiilijalanjäljessä", sanoo MTT:n vanhempi tutkija Juha-Matti Katajajuuri.

12.5.2010

Nelosen uutisten toimittaja Susanna Reinboth vaatii Supon päälliköltä Ilkka Salmelta avoimuutta. "Toistaiseksi en ole nähnyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että Supo olisi avoimempi.”

12.5.2010

”Ei voi kuin ihmetellä sitä, miten eräät yleensä vastuullisiksi tunnetut puolueet ovat irtaantumassa päätöksenteosta populistisin ja epä-älyllisin perustein”, kokoomuksen Sampsa Kataja sanoi puolueensa puheenvuorossa.

12.5.2010

Maailman luonnon monimuotoisuus vähenee yhä, vaikka maailman maat sitoutuivat vuonna 2002 hidastamaan luonnon köyhtymistä vuoteen 2010 mennessä, selviää Global Biodiversity Outlook- raportista.

12.5.2010

Europarlamentaarikko Satu Hassi moittii eilen julkaistua kannanottoa, jossa kehotettiin luopumaan kansainvälisistä ilmastonneuvotteluista.

12.5.2010

Hiippakuntasihteerinä työskentelevä Askola valittiin tiistaisessa Helsingin piispanvaalissa toiselle kierrokselle. Ratkaisevassa äänestyksessä hän kilpailee kirkkoherran Matti Poutiaisen kanssa.

12.5.2010

Korkein hallinto-oikeus ilmoitti keskiviikkona, että se on kumonnut Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen niin sanotun Tiitisen listan julkistamisesta.

11.5.2010

Hallituksen energiaratkaisut saivat eduskunnassa kiitosta uusiutuvan energian lisäämisen osalta. Esitys kahdesta uudesta ydinvoimalasta sen sijaan jakaa mielipiteet.

11.5.2010

Sadankomitea aloitti kampanjan pienaseväkivaltaa vastaan. Tarkoituksena on lisätä tietoa pienaseiden aiheuttamista kuolemista.

11.5.2010

Hallitus ehdottaa lisätalousarviossaan kahta miljoonaa euroa rakenteilla olevan merivoimien monitoimialuksen varustamiseen öljyntorjuntajärjestelmällä.

11.5.2010

WWF:n Earth Hour -kampanjan kansalaispalautteessa vaaditaan päättäjiltä kaukonäköisiä, rohkeita ja nopeita toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

11.5.2010

Vihreät seurakuntavaaliehdokkaat ovat nimenneet vaaliteesinsä. Evankelisluterilaisen kirkon seurakuntavaalit käydään marraskuussa 2010.

11.5.2010

Tänään julkistettavan ilmastokannanoton mukaan suuret kansainväliset ilmastosopimukset eivät toimi käytännössä, koska ne eivät ole vähentäneet päästöjä toivotulla tavalla.

11.5.2010

Greenpeacen mukaan tuulivoiman takuuhinnassa ei ole huomioitu inflaatiota, minkä vuoksi tuulivoimalle maksettava tuki jää 105 miljoonaan euroon eikä 201 miljoonaan euroon.

11.5.2010

Eduskunnassa keskustellaan tänään energiapaketista, ydinvoimasta ja Kreikalle myönnettävästä tukipaketista. Kahdelta alkava täysistunto jatkunee myöhään iltaan.

10.5.2010

"Sanoin, että kannattaa harrastaa setelirahoitusta ja heti näyttivät tottelevan. Tämä osoittaa EU:n päätöksentekokykyä silloin, kun ollaan selkä seinää vasten", Osmo Soininvaara sanoo.

10.5.2010

Louisianan kuvernööri Bobby Jindal ehdottaa, että osavaltion rannikkoa lähestyvä öljy voitaisiin pysäyttää korottamalla Lousianan edustalla olevia saaria.

10.5.2010

Metsäntutkimuslaitos Metla ilmoitti maanantaina aloittaneensa yhteistoimintamenettelyn, joka koskee yhteensä 350 henkilöä. Ainoastaan tutkijat jääväy YT-neuvottelujen ulkopuolelle.

10.5.2010

Autoliiton EcoTour-testissä nipistettiin dieselkäyttöisen Volvo V70 1.6 DRIVe:n keskikulutus 3,5 litraan sadalla kilometrillä. Se on jopa vähemmän kuin Toyotan Prius-hybridin kulutus.

10.5.2010

Finnair aikoo kulkea Lufthansan, KLM:n ja Continental Airlines jalanjälkiä pitkin ja testata biopolttoaineita ”mahdollisimman nopeasti”.

10.5.2010

Valtakunnallinen kalabongausviikko alkaa tänään maanantaina. Niin sanotussa fongauskisassa ratkaisee saatujen kalalajien määrä, eivätkä kalojen kilot.

10.5.2010

Vihreät ehdottaa, että ydinvoimapäätöksestä järjestettäisiin samanlainen talousvaliokunnan julkinen kuuleminen kuin mikä järjestettiin Kreikalle myönnettävästä tukipaketista.

10.5.2010

Kotimaan tuulivoimarakentamisen vauhdittaminen voisi kaksinkertaistaa Suomen osuuden maailmanmarkkinoista ja tuoda 30 000 uutta työpaikkaa, arvioi teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen.

8.5.2010

"Mauri on tsoukki, eikä meitä naurata!" kaikui viesti eduskuntatalon edessä lauantaina.

8.5.2010

"Eikö innokkaimpien ydinvoimahalaajien röyhkeydellä ole mitään rajaa edes kansanvallan pyhätössä, eduskunnassa?" kysyy vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö.

7.5.2010

Vihreiden puoluevaltuuskunta osoittaa viikonloppuna mieltään ja käsittelee muun muassa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa sekä elinkeinopoliriikkaa. Vihreä Lanka seuraa tapahtumia verkkosivuillaan.

7.5.2010

Helsingin rautatientorilla osoitetaan lauantaina mieltä ydinvoimaa vastaan. Suurmielenosoituksessa esiintyvät muun muassa Siiri Nordin ja Matti Johannes Koivu.

7.5.2010

Vihreiden tuore esitys poliittiseksi ohjelmaksi on puoluekokouksen siunausta vaille valmis. Kommenttikierroksen jälkeen alun perin yhdeksänsivuinen läpyskä on paisunut 15-sivuiseksi.

7.5.2010

Helsingissä käynnistyy tänään perjantaina afrikkalaisten elokuvien festivaali. Helsinki African Film Festiva esittelee viikonlopun aikana monipuolisesti afrikkalaista nykyelokuvaa.

7.5.2010

Afrikkalaisten elokuvien festivaalia tuottava Mia Marttiini haluaa särkeä Afrikkaan liittyvät Tarzan-stereotypiat.

7.5.2010

Espoon Suomenojan linnut pääsevät eroon vedenpuhdistamosta, mutta voivat jäädä metron ja asutuksen alle. Tänä viikonloppuna linnuista käydään kuitenkin toisenlaista vääntöä.

Sivut

Viite