Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Tuulivoimala.
Uhka vai mahdollisuus. Teollisuus valittelee tuulivoimaan liittyvää byrokratiaa.SXC

Uhka vai mahdollisuus. Teollisuus valittelee tuulivoimaan liittyvää byrokratiaa.

Onko tuulivoiman rakentamisesta tehty liian vaikeaa?

18.3.2013 8.45

Lasse Leipola

Keskuskauppakamari varoittaa, että ympäristölupiin liittyvä byrokratia hidastaa tuulivoiman rakentamista. Esimerkiksi UPM:n on halunnut rakentaa usean tuulivoimalan puiston Raumalla sijaitsevalle teollisuusalueelleen, mutta törmännyt esteisiin.

”Tuulivoima kansallisena tahtotilana on jäämässä silkaksi teoriaksi. Käytännössä sen toteuttaminen on liian vaikeaa, jopa jo rakennetulle tehdasalueelle”, sanoo UPM:n tehtaanjohtaja Kari Pasanen.

UPM:n on jo joutunut pienentämään suunnitelmiaan byrokratian vuoksi.

”Poliitikot ovat lausuneet kauniisti, mutta siihen se on jäänyt. Tulkinnoissa on valtavat erot niin alueittain kuin virkamiehittäin. Se taas johtuu sekavasta lainsäädännöstä ja epäselvästä ohjeistuksesta, joka vielä muuttuu jatkuvasti valmisteluprosessin aikana”, Pasanen sanoo.

Lapin kauppakamarin asiamies Taija Jurmu sanoo, että yrityksissä ymmärretään kestävän toiminnan päälle, sillä yhteiskuntavastuu on myös kilpailuetukysymys.

”On tehokkaampaa ja edullisempaa toimia kerralla oikein. Mutta ohjeiden noudattamisesta on tullut loputon ja ennakoimaton esterata”, Jurmu sanoo.

tuulivoima 




Viite