Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tinkimaidon saatavuus voi parantua huomattavasti jo ensi vuonna

27.9.2012 11.54

Lasse Leipola

Maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan asetusta, jolla mahdollistetaan aiempaa laajamittaisempi raakamaidon myynti. Tavoitteena on, että jatkossa raakamaitoa voisi myydä suoraan tilalta yli alkutuotannoksi laskettavan 2500 kilon ilman laitoshyväksyntää.

Raaka- eli tinkimaito on täysin käsittelemätöntä maitoa, jonka suosio on viime vuosina kasvanut muun muassa lähi- ja aitoruokabuumin myötä.

”Raakamaidon myynnin helpottaminen vastaa kuluttajien toiveisiin ja on osa hallituksen luomu- ja lähiruuan osuuden kasvattamiseen tähtäävää politiikkaa”, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok) sanoo MMM:n tiedotteessa.

Eviran tekemän riskiprofiilin perusteella raakamaidon sisältämien terveysriskien hallintaan esitetään muun muassa karjan terveydentilan seurantaa, raakamaidon säilyttämistä riittävän viileässä, myytävän maidon tuoreuden varmistamista sekä määräystä kuluttajalle annettavasta kirjallisesta, tuotetta koskevasta tiedosta.

Ministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja Veli-Mikko Niemi arvioi, että uudet säädökset voisivat tulla voimaan joskus ensi vuoden aikana:

”Säädösvalmistelu jatkuu nyt niin, että tavoitteena on saada asetusmuutokset lausuntokierrokselle tämän syksyn aikana. Saatujen lausuntojen perusteella säädökset muokataan lopulliseen muotoon ja ne ilmoitetaan myös Euroopan komissiolle, joka voi antaa huomionsa säädöksistä.”

ruoka  luomu  lähiruoka 




Viite