Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nam. Vantaa aikoo vähentää päästöjään koulujen viikoittaisella kasvisruokapäivällä.

Nam. Vantaa aikoo vähentää päästöjään koulujen viikoittaisella kasvisruokapäivällä.

Vantaa tavoittelee ennätyksellisiä päästövähennyksiä

11.9.2009 12.18

Laura J. Rantanen

Vantaan kaupunki vähentää hiilidioksidipäästöjään ensi vuodesta lähtien viisi prosenttia vuodessa. Tavoite sisältyy viime viikolla tehtyyn Vantaa-sopimukseen, jonka allekirjoittivat perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki valtuustoryhmät.

Vantaan kaupunginhallituksen toisen varapuheenjohtajajan Petteri Niskasen (vihr) mukaan tavoite oli kovan väännön takana.

”Monia askarrutti päästövähennysten realistinen taso. Viiden prosentin tavoite saatiin sopimukseen neuvottelujen viimeisellä tunnilla.”

Niskasen mielestä tavoite on erittäin kunnianhimoinen. Monilla Suomen kunnilla on pitkän aikavälin päästövähennystavoitteita, mutta yksikään ei ole tähän mennessä määritellyt vuositavoitteita.

Vantaa aikoo vähentää päästöjään muun muassa energiatehokkaalla uudisrakentamisella, kiinteistöjen peruskorjauksilla ja koulujen ja päiväkotien viikoittaisella kasvisruokapäivällä. Marja-Vantaasta halutaan Suomen ensimmäisen hiilineutraalin kaupunginosan.

ilmastonmuutos  kunnat 




Viite