Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreiden varapuheenjohtaja: Lähioluen saatavuutta parannettava

10.8.2012 14.25

Lasse Leipola

Vihreiden varapuheenjohtaja Krista Mikkonen toivoo nostetta kotimaiselle lähioluelle. Hän ihmettelee, mikseivät pienpanimot saa viinitilojen tapaan myydä oluttaan suoraan kuluttajille.

”Pienpanimoiden oluet ovat erikoistuotteita, minkä huomaa myös niiden hinnasta. En usko, että pienpanimoista tapahtuvan myynnin vapauttamisella olisi merkitystä alkoholin aiheuttamien haittojen lisääntymiseen”, Mikkonen kirjoittaa vihreiden sivuilla.

”Kaupasta laatikoittain kannettavan oluen hinnalla ja vahvuudella sen sijaan on sitäkin enemmän. Tämän vuoksi itse ilolla tervehdin II-oluen uudelleen lanseeraamista kauppoihin.”

Mikkosen mukaan lähiruuan lisäksi voitaisiin suosia myös lähijuomaa.

”Tämän mahdollistamiseksi pienpanimoiden pitää voida myydä kaikkia tuotteitaan suoraan kuluttajille. Myös Alkon tulisi kantaa vastuunsa kotimaisesta olutkulttuurista joustavoittamalla hankintakäytäntöitään. Jos omalla alueella tehdään olutta, niin pitäisi olla itsestäänselvyys, että sitä löytyy niin alueen Alkojen kuin kauppojenkin hyllyiltä.”

lähiruoka  alkoholi  olut 




Viite