Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Väärillä raiteilla

Vihreitä työpaikkoja ja viherelvytystä. Blogissa seurataan Obaman ajan Amerikan ensiaskeleita.

Vihreitä työpaikkoja ja viherelvytystä. Blogissa seurataan Obaman ajan Amerikan ensiaskeleita.

24.2.2009

Taina Ahtela

Autot rullaavat loputtomana jonona Seattlen läpi kulkevalla moottoritiellä. Pauhu on huumaava, mutta sitä on vaikea välttää. Moottoritie yksinkertaisesti halkaisee kaupungin keskeltä.

Jos minä saisin toivoa presidentti Obamalta ja elvytyskeijulta yhtä asiaa Amerikalle, se olisi parempi joukkoliikenne. Erityisesti toivoisin rahaa raideliikenteelle.

Tänne tullessani minulla oli hupsu idea. Suunnittelin matkustavani mantereen läpi New Yorkiin junalla. Näkisin niin paljon enemmän kuin lentämällä, päästöistä puhumattakaan. Mitä sitten, jos tähän menisi pari päivää, junalla matkustaminenhan on romanttista!

Kun mainitsin suunnitelmistani paikallisille tutuille, he kehottivat minua katsomaan Sinkkuelämän jakson, jossa Carrie ja Samantha saavat samanlaisen hupsun idean ja matkustavat junalla San Franciscoon.

Käy ilmi, ettei junalla matkustaminen olekaan Amerikassa niin romanttista, ja kaksikko palaa New Yorkiin lentäen.

"It's just not that nice", tuttuni sanovat. Ja Seattlesta New Yorkiin sentään on junayhteys, mutta esimerkiksi lähemmäs San Franciscoon ei.

Vajaan 800 miljardin elvytyspaketissa liikennehankkeille on varattu vain 50 miljardia dollaria, eli noin 39 miljardia euroa. Leijonanosa rahoista menee tietöihin.

Kuten New York Times kirjoittaa, toisin kuin 1930-luvun New Deal, Obaman elvytyspaketti ei siis tule muuttamaan kansakunnan fyysistä kudosta. Presidentti Rooseveltin johdolla Amerikkaan rakennettiin satoja lentokenttiä ja satojatuhansia maileja teitä.

Jos Obaman elvytyspaketti olisi todellinen Green New Deal, se loisi nopeiden luotijunien verkoston, joka houkuttelisi amerikkalaiset autoista ja lentokoneista raiteille. Nopeisiin raideyhteyksiin elvytyspaketissa varatut 8 miljardia dollaria eivät tähän kuitenkaan riitä.

Poikkeus on Kalifornia, jonne rakennettavien luotijunien pitäisi kuljettaa 100 miljoonaa matkustajaa vuoteen 2030 mennessä.

Ja vaikka rahasta ei olisi pulaa, toimivan valtakunnallisen junaverkoston rakentamiseen menisi vuosikymmeniä. Sitten pitäisi vielä muuttaa ihmisten asenteita.

Noidankehää kuvaa hyvin valtion moottoritie- ja liikenneviranomaisten puhemiehen Tony Dorseyn kommentti The Washington Independentille: Suurin osa amerikkalaisista on riippuvaisia yksityisestä liikenteestä. On siis vain luonnollista, että "leijonanosa rahoituksesta menee sinne, missä suurin tarve on".

Liikenteen pauhu moottoriteillä siis jatkuu. Täytyy toivoa, että amerikkalaisen autoteollisuuden tuhkista nousee jotain nykyistä vihreämpää.

Kirjoittaja tutustuu vihreään verkkomediaan Seattlessa, Yhdysvalloissa. Lisää vihreää Amerikkaa löydät täältä.

viherelvytys 





Viite