Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

21.8.2013

Vihreät suuntaisi ensi viikon "rakenneriihen" päättämät elvytystoimet raiteisiin, homekoulujen korjaamiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen sekä sähkön pientuotannon edistämiseen.

15.9.2009

Talouskriisi alkoi vuosi sitten Lehman Brothers -pankin romahduksella. Sen jälkeen maailmalla on viherelvytetty ja Suomessa kevennetty verotusta.

7.5.2009

"Viherkaulustyöpaikoista voi tulla EU:lle kilpailuvaltti. Pelkästään uusien työpaikkojen luomisen lisäksi pitää siis luoda uusia työpaikkoja aivan uusille aloille. Suomi on jälkijunassa viherelvytyksessä" Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen sanoo.

24.4.2009

Britannian budjettiin lisätään 500 miljoonaa puntaa ”vihreään tuhlaukseen”, eli nopeuttamaan vähähiilisen teknologian toipumista kansainvälisestä talouskriisistä.

3.4.2009

Euroopan vihreiden yhteinen vaalikampanja panee paukut viherelvytykseen ja uusliberalismin vastustamiseen.

2.4.2009

Uusi kansainvälinen ilmasto- ja energiaturvallisuuskomissio vaatii talouskriisin ratkaisemiseksi vihreitä investointeja. Euroopan parlamentista komission jäseniksi kutsuttiin Satu Hassi ja ruotsalainen Anders Wijkman.

3.3.2009

Maailman rikkaat sijoittavat nyt ympäristöystävälliseen teknologiaan entistä innokkaammin. Sunday Timesin mukaan rikkaiden ympäristösijoitusten yhteissumma on peräti 267 miljardia puntaa.

27.2.2009

Jos kaikki menee kuten järjestäjät odottavat, maanantaina Washington D.C:ssä rytisee. Kiitos presidentti Obaman torstaina julkistaman budjettiesityksen, päättäjillä saattaa olla mielenosoittajille kerrankin hyviä uutisia.

25.2.2009

Viherelvytykseen on maailmanlaajuisesti varattu jo yli 200 miljardia dollaria. Hallitukset ovat hyvin vakavissaan ilmastonmuutoksen ja uusiutuvan energian suhteen, arvioi asiantuntija.

24.2.2009

Tänne tullessani minulla oli hupsu idea. Suunnittelin matkustavani mantereen läpi New Yorkiin junalla.

20.2.2009

Lohduttaako puhe vihreistä työpaikoista Boeingin tai Chryslerin portista viimeistä kertaa kävelevää Smithiä tai Brownia? Menköön musta työpaikka, tervetuloa vihreä tulevaisuus!

17.2.2009

YK:n ympäristöohjelma UNEP julkaisi eilen raportin, jossa esitetään, että kolmannes elvytykseen varatuista rahoista tulisi käyttää talouden vihertämiseen.

12.2.2009

Onko tämä nyt se Green New Deal, joka toisi Yhdysvaltojen energiatalouden tälle vuosituhannelle ja loisi miljoonia työpaikkoja? Vai vesitetty kompromissi, joka ei auta sen paremmin taloutta kuin ilmastoakaan?

28.1.2009

Tuoreen tutkimuksen mukaan vähähiiliseen talouteen siirtyminen on edullisempaa kuin aiemmin on uskottu, kertoo konsulttiyritys McKinseyn tuore tutkimus. WWF:n ilmastopäällikkö toivoo, että raportti kannustaa viherelvytykseen.

Viite