Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


19.12.2019

”Joko maataloustuotanto muuttuu, kun Suomi lämpenee neljä astetta, tai se muuttuu, kun yhteiskunta muutetaan nopeassa tahdissa hiilineutraaliksi.”

17.12.2019

”Langassa ainutlaatuista oli Langan oma kehys. Me kehystimme maailman ilmastokriisin vääjäämättömyydellä.”

2.12.2019

"MTK:lla, keskustalla ja maa- ja metsätalousministeriöllä on lähes symbioottinen suhde. Nyt tämä näkyy EU:n budjettineuvotteluissa."

22.11.2019

”Ilmastokriisin pitäisi näkyä myös koulutuksessa. Mitä enemmän satsaamme lentämiseen - esimerkiksi investoinneilla ja koulutusohjelmilla - sitä vaikeampi tämän liikkumismuodon päästöihin on puuttua.”

23.10.2019

”Vihreän Langan lakkauttaminen on osa suurempaa kehitystä, joka kaventaa huolestuttavasti journalismia.”

3.10.2019

”Virkamiesten suuri huoli vääristä askelista tuntuu ylimitoitetulta. Voihan olla, ettei optimaalista ilmastotoimea löydy laskemallakaan.”

2.10.2019

”En ole enää varma, onko järkeä pitää yllä toivoa, että lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen.”

26.9.2019

”Keskustatunneli olisi saattanut sopia aikaan vielä muutama vuosi sitten. Ainakin sen suunnittelu olisi luultavasti edennyt pidemmälle. Nyt on toinen aika.”

25.9.2019

”Minulle on laiha lohtu ettei ilmastokriisi tarkoita maailmanloppua. Maailmanlopusta puhuminen tuntuukin tarkoitushakuiselta.”

20.9.2019

”Jos asuntoja käytettäisiin yhtä tehottomasti kuin henkilöautoja, sinkku omistaisi viiden huoneen asunnon, jossa kävisi nukkumassa yön kerran viikossa.”

26.8.2019


”Jokainen jako lisää tekstin näkyvyyttä, kuten myös voimakkaat reaktiot tekstiin.”

23.8.2019

”Sanna Marinin työaika-avaus paljasti Suomen työllisyyskeskustelun yksipuolisuuden.”

27.6.2019

”En ollut koskaan ollut niin huolissani ilmastokriisistä, kun kävellessäni toukokuussa alas Suomen Pankin ylväitä kivirappusia.”

17.6.2019

”Mitä ihmiset haitallisiin eläimiin rinnastanut kansanedustaja ei saanut sanoa?”

5.6.2019

”Tältäkö se tuntuu, kun valta alkaa näyttää minun elämältäni eikä kuusikymppisten miesten rinnakkaistodellisuudelta?”

31.5.2019

”Sanat, joilla media ja päättäjät puhuvat taloudesta ja ilmastosta kertovat siitä, miten asioita painotetaan.”

27.5.2019

”Tarinan luonnonvoimana etenevästä laitaoikeistosta voi nyt haudata. Näissä eurovaaleissa liberaalit ja vihreät voittivat huomattavasti laitaoikeistoa enemmän.”

10.5.2019

”Lihansyönti on rajoitettu Etiopiassa noin sataan päivään vuodessa.”

10.5.2019

”On tuuripeliä, miten media Suomessa uutisoi ympäristöuhkista. Näin ei pitäisi olla.”

6.5.2019

Tie hallitukseen ja vallankäyttöön kulkee hallitusneuvottelupelin ja kompromissien kautta. Mistä tavoitteistaan vihreät joutuu hallituspelissä tinkimään?

16.4.2019

Vihreä Lanka julkaisi vain päiviä ennen vaaleja analyysin, jonka paikkamäärät olivat erilaiset kuin lopullinen tulos. Mikä meni pieleen vai menikö mikään?

15.4.2019

”Ilmasto näkyy myös vaalituloksessa. Ne puolueet, jotka ajavat kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa voittivat vaalit selvin luvuin.”

15.4.2019

”Miksi toisista ehdokkaista tykättiin enemmän kuin minusta? Nämä ovat politiikan vaiettuja tunteita.”

13.4.2019

”Väestönvaihto-salaliittoteoriaan on helppo lisätä osia. Näissä vaaleissa esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on työnnetty samaan soppaan.”

4.4.2019

”Lyhyesti sanottuna kyse ei ole virheestä vaan ominaisuudesta. Pitkä vastaus on monipolvisempi, mutta kenties tyydyttävämpi.”

29.3.2019

”Oli hämmentävää nähdä neljän vihreän A4-paperin nousevan ilmaan. Ne symboloivat valtavan nopeaa muutosta ilmastokeskustelussa.”

27.3.2019

Matkustin ensimmäisen työmatkan junalla Brysseliin. Yhdensuuntainen matka kesti puolitoista vuorokautta. Rahaa kului suoraa lentoa vähemmän.

25.3.2019

”Ilmastonmuutoksen kieltäjille tyypillinen taktiikka on vähätellä ilmastoviestin tuojaa ja yrittää viedä hänen uskottavuutensa.”

20.3.2019

”Hömötiaisen kohtalo on surettanut kohta kaksi viikkoa. Tänään keskiviikkona suruun sekoittui viha.”

11.3.2019

Hallitus on jyrännyt kaivoslakia eteenpäin kuin silmälapuin ja korvatulpin suojattu ravihevonen.

9.3.2019

”Tuleekohan nyt sote-vaalit? kyselevät suurten mediatalojen politiikantoimittajat, aivan kun he itse eivät päättäisi, mistä vaaleissa puhutaan. ”

5.3.2019

”Jos nainen kyseenalaistaa talouskasvun, miehet rientävät paikalle kertomaan, miten asiat ovat.”

4.3.2019

Onko puolueensa heikosta tilanteesta ja hallituksen murenevasta sote-uudistuksesta tulistunut pääministeri päättänyt lähteä Donald Trumpin jäljille?

1.3.2019

”Perustulon ajatus ihmisen vapauttamisesta palkkatyön orjuudesta menee totaalisesti ohi työtä rakastavilta teknokraateilta.”

27.2.2019

”Meillä on vain yksi ilmakehä. Sitä ei kiinnosta, että lentämiseen yllytetään matkasivuilla ja autoiluun liikenneliitteessä ja ilmastonsuojelusta taas kerrotaan tiedesivulla.”

27.2.2019

”Perussuomalaiset lupaavat äänestäjille, että sama mukava meno voi jatkua ikuisesti, koska ilmastonmuutos on uskon asia.”

22.2.2019

”Suomalaiset ovat lähes yksimielisiä kehitysyhteistyön tärkeydestä, mutta tuskin kukaan lähtee vaaleihin kehitysyhteistyö teemanaan.”

20.2.2019

”Tyly perusongelma on, että ilmastopäästöjen alentaminen kuluttajavalinnoilla on suoraan sanottuna helvetin vaikeaa.”

8.2.2019

”Kaupunkilaisen keskiluokan yrityksistä parempaan elämään on tavattoman helppo tehdä pilkkaa.”

25.1.2019

”Se, ettei alkoholi kiinnosta, on suomalaisessa yhteiskunnassa heikkous.”

21.1.2019

”Maasäteilyssä ja sen poistamisessa ei valitettavasti ole mitään uutta.”

18.1.2019

”Viime viikot osoittavat, että aktiivisilla kansalaisilla on kaivoskeskustelussa tärkeä rooli.”

15.1.2019

”Lopetetaan talouskasvu, mikä muuten kaataa esimerkiksi eläkejärjestelmän, äänestä meitä.”

8.1.2019

”Positiivisuuspuhe jättää ilmastovaroitukset varjoon. Hans Roslingin ja Esko Valtaojan suuri suosio on riski ilmastolle.”

14.12.2018

”Ihmisten mielipide-erot muuttuvat yhä poliittisemmiksi. Se edellyttää myös aiempaa poliittisempaa journalismia.”

14.12.2018

”Ärtymys nousi siitä, miten suhdetta perussuomalaisiin ilmaistaan, ei suhteesta perussuomalaisiin sinänsä.”

15.11.2018

”Kun pohtii, miksi lentää, pystyy käytöstä muuttamaan.”

1.11.2018

”Valtakunnallisena kateuspäivänä perataan läpi suomalaisten tulot. Nyt on hyvä hetki kysyä, onko rikkaudet hankittu ilmaston kustannuksella.”

1.11.2018

”Ennen kaikkea on odotettu Haaviston päätöstä. Ainakin sen jälkeen, kun Niinistö kieltäytyi.”

26.10.2018

”Tuntuu, että moni ihminen olisi valmis muuhunkin kuin lupauksiin pehmeänä pullasuttuna jatkuvasta elämästä.”

25.10.2018

”Ilmastokeskustelu on vihreiden tilaisuus palata isojen puolueiden joukkoon.”

8.10.2018

”Toivoa on. Periaatteessa ja laskennallisesti. Samalla tavalla kuin Suomen miesten jalkapallomaajoukkueella EM-karsintojen puolivälin jälkeen.”

28.9.2018

”Oikeistopopulistit ja ääriliikkeet kiinnostavat. Siksi ne saavat mediassa kohtuuttomasti huomiota.”

20.9.2018

”Vihreiden puheenjohtajaa tuuraa ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu. Mutta se ei ole koko totuus Maria Ohisalosta.”

4.9.2018

”Äärioikeisto esiintyy yhä näkyvämmin ympäri Pohjois-Eurooppaa. Sen toivoisi huolettavan Suomenkin pääministeriä.”

13.8.2018

”Koko ajan poliittisemmaksi menneen hankkeen perimmäistä olemusta ei haluta virallisesti tunnustaa.”

6.8.2018

”Enää ei riitä, että poliitikot hokevat, että ilmasto on aikamme suurin haaste.”

3.8.2018

Toivon, että minun lennoillani pakkopalautetaan vain paatuneita rikollisia. Rohkeuteni ei nimittäin riitä auttamaan.

30.6.2018

Juuri kun olen aloittamassa lomani ja laskeutumassa somepaastoon tapahtuu jotain, mikä saa minut muuttamaan mieleni.

19.6.2018

”Journalismissa ei olla vielä havahduttu siihen, ettei ilmastonmuutos ole mikään erilliskysymys.”

15.6.2018

”Suomea johdetaan, kuin maa olisi yritys. Valitettavasti tämä heijastuu myös ulkopolitiikkamme.”

1.6.2018

”Ilmastokeskustelussa on se ongelma, että se tarjoaa jokaisella jonkun vapaakortin, jolla oma päästökuorma kuitataan.”

25.5.2018

”Eduskuntatyön perusperiaatteita ja julkilausumattomia keskinäisen kunnioittamisen sääntöjä on rikottu. Se voi jättää syvän jäljen tulevaan yhteistyöhön.”

18.5.2018

”Sotesta ei ole käyty laajaa kansalaiskeskustelua. Asia on niin iso ja tärkeä, että siitä pitäisi tehdä vaalikysymys. ”

17.5.2018

”Yhä useampi puolue kannattaa translain uudistamista, joten ensi kaudella sillä voi olla realistinen mahdollisuus.”

16.5.2018

”Kaupunkipolitiikka nousee vaalikysymykseksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Silloin vihreiden kannattaa olla ylpeästi urbaani puolue.”

29.4.2018

”Se, että ilmasto on julkilausuttu osa turvallisuutta, mahdollistaa ilmastoon investoinnin aivan uudella tavalla.”

28.4.2018

”Meidän pitää vaatia lista konkreettista toimista, joilla kohtalonkysymykseen viipymättä puututaan.”

24.4.2018

”Sinisten ryhmässä jokainen osaa laskea, että tulevissa vaaleissa tulee noutaja, jos ei löydä uutta poliittista kotia.”

12.4.2018

”Kun kiire on pahin, pitäisi malttaa pysähtyä. Jestas miten ärsyttävää! Aina näitä haaleita teepussiaforismeja.”

29.3.2018

”Lentäminen on vaikeampi ilmastokysymys kuin moni muu.”

28.3.2018

”Nuorten patistaminen nopeampiin opintoihin saattaa tuottaa täsmälleen päinvastaisia tuloksia.”

23.3.2018

”Tuntuu pahalta antaa lisää niille, joilla jo on pöhinää ja menestystä. Tosiasioiden kieltäminen ei kuitenkaan auta.”

18.3.2018

”Jostain syystä ei koskaan puhuta siitä, uskooko poliitikko talouskasvuun tai markkinatalouteen. Mutta ilmastonmuutos on uskon asia.”

26.2.2018

”Olisiko juuri huippu-urheilu se osa yhteiskunnasta, joka olisi aika yksityistää?”

15.2.2018

”On poliittista peliä väittää, ettei ristiriitaa ole, silloin kun sellainen on. Mutta konfliktien näkyväksi tekeminen voi sekin tapahtua sovittelujournalismin hengessä.”

9.2.2018

”Nykylain mukaan naista saa aina käyttää. Vain jos nainen tarpeeksi pontevasti estää tai kieltää, voi kyseessä olla rikos.”

2.2.2018

Hallitus aloitti intoilemalla perustulosta. Sitten tapahtui jotain ja hallituksen ihmiskuva muuttui päinvastaiseksi. Ihmisiin ei luoteta ja kaikki tuet halutaan vastikkeelliseksi.

22.1.2018

”Tällä kertaa en ole kampanjoimassa. Se on epäloogista, koska minusta Haavistoa tarvitaan enemmän kuin kuusi vuotta sitten.”

12.1.2018

”Aktiivimallin ainoa varma tulos taitaa olla kulujen ja byrokratian lisääntyminen.”

20.12.2017

”Kokoomuksessa alkoholi on niin tärkeä asia, ettei ryhmäkuri antanut lainkaan siimaa omatunnolle.”

19.12.2017

”Alkoholi edustaa Suomessa miehen vapautta. Rajoituksia pidetään hyysääjäakkojen kiusantekona.”

19.12.2017

”Meillä ei haluta nähdä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Näin siitä huolimatta, että Suomi on naisiin kohdistuvien väkivaltatilastojen kärkijoukoissa.”

18.12.2017

”Päätösvaltaa ei saa missään olosuhteissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.”

12.12.2017

”Vastuu nääntyvästä jääkarhusta on paljon suoremmin meidän harteillamme kuin kansanmurhat tai sisällissodat.”

8.12.2017

”Vihreät halusivat sovittelevan Aallon jatkavan Niinistön ärhäkällä linjalla. Molempia ei ehkä ole mahdollista saada.”

30.11.2017

”Globaali viestintäruhtinas toivotti omalla tavallaan hyvää itsenäisyyspäivää pienelle kansakunnalle.”

24.11.2017

”Mikko Kärnä ei ole pelle eikä kylähullu. Kärnä tietää, että meuhkaaminen toimii.”

31.10.2017

”Punainen risti vetäytyy Afganistanista liian väkivallan vuoksi. Hallituksen mukaan sinne voi palauttaa 18-vuotiaita.”

20.10.2017

”Joskus tuntuu että kannattaisi muuttua yritykseksi.”

19.10.2017

”On vaara, että sotea halutaan purkaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.”

11.10.2017

”Keskustelun herättäminen on lohikäärmeen tökkimistä tikulla. Typerää touhua, jonka jokainen jättää väliin, jos vähänkin ymmärtää ajatella.”

6.10.2017

”Hallitus tietää, että vakavin turvallisuusuhka on syrjäytyminen. Silti sitä ei torjuta.”

4.10.2017

”2010-luvulla on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että miljonäärien odotetaan ratkovan maailman megaongelmia. Se on vaarallista.”

29.9.2017

”Suomalaisten ongelmallinen suhde alkoholiin koskee vain kolmea erityisryhmää.”

22.9.2017

"Minkä muun valtion koneiston osan katsottaisiin toimivan normaalisti, jos osaa sen entisestä ja nykyisestä johdosta epäiltäisiin rikoksesta?"

8.9.2017

”Juuri sulfaatin huoleton lutraaminen on pilannut vesistöä. Siis ne toimintaan liittyvät päästöt, joita laskettiin ympäristöön täysin tietoisesti ja myöntäen.”

7.9.2017

”On väärin, että tasa-arvoiseksi itseään kutsuvassa maassa pitää peitellä taustojaan.”

28.8.2017

”Vihreiden puheenjohtaja on toista kertaa peräkkäin mies, samoin puoluesihteeri ja presidenttiehdokas. Voiko sanoa, että vihreät on äijäpuolue?”

14.6.2017

”Uusi vaihtoehto on maahanmuuttovastainen ryhmä, jonka perustaja haluaa Suomen eroa EU:sta.”

Sivut


Viite