Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
27.1.2012

Jos Helsinki rakentaa Guggenheim-museon, vain iso lasku kaupungille on varma. Mitä iloa siitä on minulle, tavalliselle helsinkiläiselle?

26.1.2012

Acta-sopimuksen on määrä tehostaa teollis- ja
tekijänoikeuksien loukkausten torjuntaa kansainvälisesti. Sen on pelätty
uhkaavan digitaalisia kansalaisoikeuksia.

26.1.2012

"Saksassa yleinen mielipide ja ydinvoimasta luopumisesta yhteisesti
päättäneet puolueet ovat yksimielisiä siitä, että myöskään
ydinvoimateknologian vientiä ei pidä tukea. Jos päättää luopua
ydinvoimasta, riskejä ei pidä ulkoistaa muihin maihin", saksalaismeppi Rebecca Harms sanoo.

26.1.2012

Pekka Haaviston tukijajoukko kasvoi jälleen torstaina, kun kampanja julkisti uuden listan, jolla on muun muassa useita suomalaisia elokuvatähtiä kuten Samuli Edelman ja Peter Franzén.

26.1.2012

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulos johtui ehdokkaiden lisäksi poliittisten voimasuhteiden murroksesta. ”Jotain ainutkertaista on tapahtunut”, sanoo valtio-opin professori Heikki Paloheimo.

26.1.2012

Jos ehdokkaitten käyttämien rahasummien koossa oli suuria eroja, niin lähes yhtä suuret erot olivat siinä, miten hyvin näillä rahoilla saatiin hankituksi ääniä.

26.1.2012

Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan päällikkö Riikka Kämppi säästää Haavistoa ikävältä palautteelta ja esiintymiskoulutuksilta. ”Pekka saa olla väittelyissä juuri sellainen kuin on, ja se on meidän vahvuutemme.”

26.1.2012

Rauhankeskus Beit Arabiya tuhottiin maanantain ja tiistain välisenä yönä Itä-Jerusalemin läheisyydessä sijaitsevassa Anatan kaupungissa Länsirannalla.

26.1.2012

Suomen ympäristökeskuksen tuoreen asuntobarometrin yli 10 000 asukkaan
taajamissa tai kaupungeissa asuvat ovat keskimäärin hyvin tyytyväisiä
asuinympäristöönsä.

26.1.2012
Pihabongauksessa ei ole kyse kilpailusta, vaan tuloksista saadaan tietoa muun muassa eri lajien tiheydestä ja yksilömääristä. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 15 000 suomalaista.
25.1.2012

Pekka Haaviston kampanja kerää nyt nimekkäitä tukijoita yli puoluerajojen. Keskiviikkona julkaistulla listalla on muun muassa demareita, keskustalaisia, vasemmistoliittolaisia sekä SKP:n puheenjohtaja.

25.1.2012

Puolustusvoimien entisen komentajan Juhani Kaskealan mielestä siviilipalveluksen suorittanut presidenttiehdokas Pekka Haavisto on täysin pätevä Suomen armeijan ylipäälliköksi.

25.1.2012
Suomeen tarvitaan noin puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä, arvioidaan VTT:n tuoreessa asuntotuotantotutkimuksessa. Uusista asunnoista kolmannes tarvitaan pääkaupunkiseudulle.
25.1.2012

Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner ei aio jatkaa tehtävässään. Jungner sitoi kohtalonsa jo pari viikkoa sitten Paavo Lipposen menestykseen presidentinvaaleissa.

25.1.2012

Ensimmäinen presidentinvaalin toista kierrosta koskeva mielipidemittaus on julkaistu Ilta-Sanomien sivuilla. Kokoomuksen Sauli Niinistö saa gallupissa 65 prosentin ja vihreiden Pekka Haavisto 35 prosentin kannatuksen.

25.1.2012

”Presidenttinä Haavisto varmasti jatkaisi erinomaisella tavalla Tarja Halosen viitoittamalla tiellä YK:n ytimessä levittäen tärkeää viestiä naisten aseman parantamisen, rauhan ja kestävän tulevaisuuden rakentamisen välttämättömyydestä”, demarinuorten Timo Kontio sanoo.

25.1.2012

Suomen metsistä on löydetty muutamassa vuodessa yli 150 uutta lajia, joista peräti 50 on tieteelle uusia. Suurin osa uusista lajeista on jäkäliä, sieniä tai kaksisiipisiä.

25.1.2012

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru tukee vihreiden Pekka Haavistoa presidentinvaalin toisella kierroksella. Asiasta tiedottivat Satakunnan vihreät tiistaina.

24.1.2012

Pekka Haaviston kampanjan tukijoukko vahvistui tänään tiistaina pitkällä listalla julkisuuden henkilöitä. Joukossa on muun muassa lukuisia tunnettuja demarivaikuttajia.

24.1.2012

Vihreiden Pekka Haavisto on Sauli Niinistöä suositumpi ehdokas monella keskustelupalstalle. Vedonlyöjien rahat menevät kuitenkin Niinistölle.

24.1.2012

Aktiivisuuden viilentävä vaikutus maapallon ilmakehään on tällä vuosisadalla vain 0,08 asteen luokkaa, mikä on selvästi vähemmän kuin arviot ihmisen toiminnan aiheuttamasta lämpenemisestä.

24.1.2012

Ensi maanantaina Helsingin Jäähallissa järjestettävässä konsertissa
esiintyy Ultra Bra ja joukko muita kotimaisia artisteja, joista
kerrotaan myöhemmin tarkemmin.

24.1.2012
Tutkijat kannustavat selvittämään tarkemmin paikallisia kasvuolosuhteita, jolloin jokaisen palstan osalta voitaisiin erikseen määrittää, mitä siinä kannattaa kasvattaa, milloin tulisi istuttaa ja miten lannoittaa.
24.1.2012

Kaikista äänioikeutetuista vain 38,7 prosenttia äänesti ensimmäisellä kierroksella kokoomuksen Sauli Niinistöä tai vihreiden Pekka Haavistoa. Peräti 2,7 miljoonaa suomalaista ei ole vielä kummankaan takana.

24.1.2012

Oulussa järjestetään pikavauhdilla konsertti Pekka Haaviston kampanjan tukemiseksi. Helsingissä alettiin maanantaina huhuilla Ultra Bran paluusta.

23.1.2012
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto sai viime yönä noin 75 000 euroa pienlahjoituksina. Summa on erittäin merkittävä, sillä Haaviston koko ensimmäisen kierroksen budjetti oli 250 000 euroa.
23.1.2012

Menestys presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella on nostanut vihreiden Pekka Haaviston jo ykköseksi Facebookissa. Vielä eilen Sauli Niinistöllä oli tuhansien tykkääjien etumatka.

23.1.2012
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei aio testamentata ääniään, mutta saattaa itse äänestää vihreiden Pekka Haavistoa. Asiasta kertoo Yle.
22.1.2012

Vaalipäivän äänet nostivat vihreiden Pekka Haaviston ohi keskustan Paavo Väyrysen presidentinvaalin toiselle kierrokselle. Kokoomuksen Sauli Niinistö keräsi odotetusti suurimman äänisaaliin.

22.1.2012
Vihreiden Pekka Haavisto on ohittanut keskustan Paavo Väyrysen, kun äänistä on laskettu 93 prosenttia. Haavisto on saanut lasketuista äänistä 18,2 prosenttia ja Väyrynen 17,9 prosenttia.
22.1.2012

Ylen ennusteen mukaan keskustan Paavo Väyrysen ja Pekka Haaviston välinen ero tulee olemaan lopputuloksissa hyvin pieni ja kumpi tahansa voi vielä edetä toiselle kierrokselle.

22.1.2012
Ensimmäiset tulokset ennakkoäänien osalta saatiin heti äänestyspaikkojen sulkeuduttua kahdeksalta. Ennakkosuosikki Sauli Niinistö (kok) sai 40,1 prosenttia äänistä, joten toinen kierros näyttää varmalta.
22.1.2012

"Täällä ovat ne ihmiset, jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi. Tänä iltana saa juhlia!", hehkutti Pekka Haavisto täpötäyden Tavastian lavalta.

22.1.2012

Gallupit povaavat vihreille ylivoimaisesti historian suurinta äänisaalista presidentinvaaleista. Pekka Haavisto kilpaileekin tasaväkisesti keskustan Paavo Väyrysen kanssa paikasta toisella kierroksella.

22.1.2012
Newt Gingrich on noussut takaisin ennakkosuosikkien joukkoon republikaanien esivaaleissa. Pitkän linjan konservatiivi otti murskavoiton lauantaina järjestetyssä Etelä-Carolinan esivaalissa.
20.1.2012

Fingerporin piirtäjänä tunnetun Pertti Jarlan piirtämistä Kakkonen on ykkönen -sarjakuvan originaaleista käydään kovaa kisaa Huuto.netissä.

20.1.2012
Republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoittelevien joukko kutistui Etelä-Carolinan esivaalin alla neljään, kun Teksasin kuvernööri Rick Perry ilmoitti jättävänsä leikin kesken.
19.1.2012

Vain 29 prosenttia äänioikeutetuista aikoo äänestää kokoomuksen Sauli Niinistöä Ylen tuoreen gallupin mukaan. Hänen kannatuksensa on pudonnut kahdessa viikossa kahdeksan prosenttiyksikköä.

19.1.2012

Kotimaisen sähköntuotannon päästöt laskivat viime vuonna noin 26 prosenttia.
Taustalla on paitsi lämmin sää myös Venäjän tuonnin lisääntyminen.

19.1.2012

”Päästöjen suuruuden selviäminen on valitettavaa, mutta nyt kun tiedot on
vahvistettu, voidaan ryhtyä tehostettuihin toimiin päästövähennysten
aikaansaamiseksi”, Ville Niinistö sanoo.

19.1.2012

Euroopan unionin päästövähennystavoitteen kiristäminen 20 prosentista 30 prosenttiin aiheuttaisi aiemmin luultua pienemmät kustannukset, kertoo uutistoimisto Reuters.

19.1.2012

Kiistellyn Keystone XL -öljyputken kohtalo ratkesi Yhdysvalloissa eilen keskiviikkona, kun presidentti Barack Obama ilmoitti, ettei hanke ole Yhdysvaltain etujen mukainen.

19.1.2012

Presidentinvaaleissa ehdolla olevat ovat kilvan keränneet julkisuuden henkilöitä taakseen. Arvaatko, keitä seuraavat henkilöt tukevat?

19.1.2012
Ympäristöyritysten Liitto on palkinnut forssalaisen VamBion Vuoden Ympäristöyritys 2011 -palkinnolla. Erityismaininnan yritys saa siitä, että se käyttää sikalalietettä, jolle on hankalaa löytää hyödyntämiskohteita.
18.1.2012

Talvivaara on saanut Euroopan komissiolta hyväksynnän uraanihankkeelleen. Ratkaisevat luvat ovat vielä saamatta.

18.1.2012

Kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä myöntää, että yhtiö on tehnyt virheitä ympäristöasioiden ja niistä viestimisen suhteen. ”Meillä on paljon parannettavaa”, Perä sanoo yhtiön tiedotteessa.

18.1.2012

Etelä-Afrikassa, jossa elää noin 70–80 maailman sarvikuonoista, tapettiin viime vuonna 448 sarvikuonoa. Määrät ovat olleet viime vuosina kasvussa, sillä vielä vuonna 2008 salametsästäjien uhriksi joutui vain 83 yksilöä.

18.1.2012

Sukupuolten tasa-arvoa koskevat kysymykset ovat jääneet paitsioon sekä eduskunta- että presidentinvaaleissa, moittivat Vihreiden naisten puheenjohtajat.

18.1.2012

Vihreän Langan toimitus ottaa osaa hulluttelutalkoisiin ja parittaa ehdokkaat 1990-luvun suosikkisarja Seinfeldin hahmojen kanssa.

18.1.2012

Merkittävimpiä kustannuksia ovat
hulevesijärjestelmien vaatimien viheralueiden rakentaminen ja
tieverkoston suunnittelu ja ylläpito.

18.1.2012
Pekka Haavistoa pidetään todennäköisimpänä toiselle kierrokselle pääsijänä, kun mittarina käytetään vedonlyöntiyhtiö Unibetin kertoimia.
17.1.2012

Tiistaina Helsingissä pidetty Valtion omistajapolitiikka -seminaari sai
yllättävää lisäväriä, kun omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr) kutsui ovella mieltään osoittaneet aktivistit mukaan.

17.1.2012

Presidentinvaalitaistelu on koe, jonka aikana testattavat altistuvat äänestäjille, pöpöille, univajeelle, nälälle ja yleiselle kaaokselle. Jokainen kehittää omat keinonsa selvitä hengissä.

17.1.2012

Keskustan Paavo Väyrynen olisi niukasti MTV3:n gallupin mukaan niukasti vihreiden Pekka Haavistoa parempi ja menisi toiselle kierrokselle kokoomuksen Sauli Niinistöä vastaan.

17.1.2012
Japanissa viime keväänä sattunut onnettomuus on lisännyt luonnontuotteiden keinotekoista radioaktiivisuutta korkeimmillaan noin prosentin. Suurin osa keinotekoisesta säteilystä on ydinkokeista ja Tšernobylista.
17.1.2012
Luonto-Liiton susikampanjavastaava Aura Yliselä sanoo, että salametsästysrikollisuus rehottaa Suomessa, ja susia tapetaan luvilla tai ilman koko maassa.
17.1.2012
Pohjois-Koreassa kuulemma jokaisella johtajalla – siis Suurella, Rakkaalla ja Tissiposkella – on oma tunnusbiisinsä. No kyllähän presidentinvaalien kärkiehdokkaillekin on kappaleet sitten löydettävä.
17.1.2012

Kansallispuistoja hoitava Metsähallitus palkittiin suomalaisten liikuntaharrastuksen edistäjänä maanantaina järjestetyssä Urheilugaalassa.

17.1.2012
Vihreiden Pekka Haavisto ja keskustan Paavo Väyrynen kamppailevat rinta rinnan paikasta presidentinvaalien kakkoskierroksella, kertoo Helsingin Sanomat.
16.1.2012

Kehitysmaiden maanviljelijät halutaan mukaan ilmastotalkoisiin. Samalla halutaan varmistaan, että he voivat jatkaa elinkeinoaan muuttuvassa ilmastossa.

16.1.2012
Maa- ja metsätalousministeriö on aloittanut eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen valmistelun. Kansalaiset pääsevät lähiviikkoina osallistumaan prosessiin Otakantaa.fi-palvelussa.
16.1.2012
Vihreiden Pekka Haavisto ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ymmärtävät parhaiten ilmastonmuutoksen vakavuuden ja ovat valmiita määrätietoiseen ilmastopolitiikkaan.
16.1.2012

Voiko onnellisuus olla politiikanteon kärkitavoite vai onko se asia, joka syntyy muiden hyvien asioiden tavoittelun ja saavuttamisen sivutuotteena? Vihreiden ohjelmaluonnos korostaa puolueen arvoliberaaleja juuria eli vapautta holhoamisen sijaan.

13.1.2012

Muuttoliiketutkija Timo Aro selvitti Vihreälle Langalle, missä kunnissa syntyy eniten ihmisiä kuolleisiin verrattuna ja missä taas vähiten. Erot ovat valtavia.

13.1.2012

Vakuutusyhtiö Munich Re arvioi, että suurimpien katastrofien yhteenlaskettu hinta oli viime vuonna peräti 378 miljardia dollaria.

13.1.2012
Presidenttiehdokas Paavo Lipponen ei kannata Vuotoksen ja Kollajan altaiden rakentamista. Toisaalta vesivoimaa pitäisi hänen mielestään rakentaa lisää.
13.1.2012

”Kun on itse kuollut jo aiemmin, voi turvallisesti ennustaa, että Suomen
valtiota ei enää ole vuonna 2117. Se on joko korvautunut paremmilla
muodoilla tai sitten ihmiskunta on joutunut sellaisiin ongelmiin, että
tällaiset rakenteet ovat saattaneet romahtaa”, sanoo kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala.

12.1.2012

Samalla kun ilmastonmuutos on jäänyt mediassa yhä vähemmälle huomiolle, myös tavallisten kansalaisten huoli on hälventynyt.

12.1.2012

Ilmastonmuutos on merkittävä uhka ympäristölle ja ihmisille, mutta uutinen se on yhä harvemmin. Näin voi päätellä Helsingin Sanomien, Yleisradion ja Vihreän Langan uutisarkistojen juttujen perusteella.

12.1.2012

Kiinalaiset ja yhdysvaltalaiset lentoyhtiöt ovat ryhtyneet taistoon EU:n päästökauppaa vastaan. Tammikuun alussa käynnistynyt päästökauppa koskee kaikkia lentoja, jotka joko lähtevät EU:n alueelta tai päätyvät sinne.

12.1.2012
Vihreää Lankaa julkaisee myös jatkossa osakeyhtiö. Asia oli viime viikolla Vihreä Lanka oy:n käsiteltävänä, koska verottaja on muuttanut arvonlisäverolakia koskevaa tulkintaansa.
11.1.2012

Suomeen pyrkivien homojen asemaan ei ole luvassa helpotusta – ainakaan lainsäädännön osalta. ”Hallitus ei näe tarpeellisena uudistaa turvapaikkahakemuskäytäntöä ohjaavaa lainsäädäntöä”, maahanmuuttoasioista vastaavan Päivi Räsäsen erityisavustaja Marjo Loponen sanoo.

11.1.2012
Päästökaupan ulkopuoliset päästöt ovat nykytoimin vähenemässä vain 7 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, arvioi VTT. Sen mukaan tarvitaan uusia toimenpiteitä, jotta 16 prosentin tavoite voidaan saavuttaa.
11.1.2012

Presidentinvaalien ennakkoäänestys on alkanut. Vihreiden Pekka Haaviston kannatuksen nousu näkyy myös Google-hakukoneessa, jossa hän on ollut haetuin presidenttiehdokas viimeisen 30 päivän aikana.

11.1.2012

Mitt Romney voitti viime yönä Suomen aikaa New Hampshiren esivaalin, jota pidetään tärkeänä suunnannäyttäjänä.

11.1.2012
Ensimmäiset terrorisminvastaisen sodan vangit suljettiin Guantanamo Bayn vankilaan tasan kymmenen vuotta sitten 11. tammikuuta 2002. ”Kansainvälinen oikeus edellyttää, että löydetään ratkaisuja, ei tekosyitä”, sanoo Amnestyn asiantuntija.
10.1.2012

Tuore raportti esittää Guggenheim-museon rakentamista Helsingin Katajanokalle. Projekti maksaisi noin 140 miljoonaa euroa. Seuraavaksi asiaa käsittelevät kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto.

10.1.2012

Ilmakehän korkea hiilidioksidipitoisuus takaa sen, ettei seuraava jääkausi ala ainakaan 1 500 vuoteen. Nature Geosciencessa julkaistusta tutkimuksesta uutisoi Reuters.

10.1.2012

Demareiden presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen kannatus on juuttunut pohjamutaan. Nyt puoluesihteeri Mikael Jungner sitoo oman asemansa Lipposen vaalimenestykseen.

10.1.2012

Joukko kirjailijoita ja kääntäjiä järjestää tänään tiistaina nonstop-maraton-reading -tapahtuman Helsingissä. Tapahtumalla osoitetaan tukea vihreiden presidenttiehdokkaalle.

9.1.2012

Espoon vihreät lähtee tämän vuoden vaaleihin uuden toiminnanjohtajan luotsauksessa. Valtiotieteen kandidaatti Kimmo Kyrölä aloitti maanantaina Espoon vihreiden toiminnanjohtajana.

9.1.2012
Seitsemän finalistin joukossa on yksi pistokehybridi, minkä lisäksi kahdesta on tulossa hybridiversio ja kahdesta täysiveriset sähköversiot. Viime vuonna kisan voitti sähköauto.
9.1.2012

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ilmasto-olosuhteet ovat siirtyneet nopeammin pohjoiseen kuin linnut ja päiväperhoset. Niin sanottua ”ilmastovelkaa” on kertynyt päiväperhosille 135 kilometriä ja linnuille 212 kilometriä.

9.1.2012

Keskustanuoret ovat hypänneet täysin sydämin Paavo Väyrysen kampanjan taakse. Järjestön liittosihteeri Mika Hämeenniemi väittää, että Väyrynen on nuoren kannalta paras mahdollinen valinta.

9.1.2012

”On oikein kiinnittää huomiota
vanhentuneisiin lakeihin tai epäterveisiin käytäntöihin, mutta silloin
on toimittava omalla nimellä ja omilla kasvoilla, myös seurauksista aina
vastaten.”

5.1.2012

Pekka Haavisto on nousemassa presidentinvaalien toiselle kierrokselle, arvioi Ylen tuore gallup. Haaviston kannatuksen nousu on aiemmin todettu myös Helsingin Sanomien ja Iltalehden teettämissä gallupeissa.

5.1.2012

Suomen ympäristökeskus ja kirkko järjestävät tänä keväänä ekopaaston, jonka tavoitteena on pienentää suomalaisten ilmastokuormitusta luterilaisena paastonaikana 22.2.–8.4.

5.1.2012

Paavo Väyrynen on vienyt kakkossijan perussuomalaisten Timo Soinilta, joka on nyt enää prosenttiyksikön Pekka Haaviston edellä. Sdp:n Paavo Lipponen on puolestaan putoamassa kakkossijasta kilpailevien joukosta.

5.1.2012

Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto haastattelee vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavistoa Huittisissa tänään torstaina. Ketä Väyrystä arvostellut Kaunisto aikoo äänestää?

5.1.2012

”Korkotukiluotot ovat usein hyödyttäneet enemmän suomalaisyrityksiä kuin paikallisväestöä. Kehitysyhteistyö on huonoa vienninedistämistä ja vienninedistäminen huonoa kehitysyhteistyöt”, Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen sanoo.

4.1.2012
Muun muassa turve- ja puupolttoaineita valmistava Vapo aloittaa yt-neuvottelut, joissa tavoitellaan noin 90 henkilötyövuoden säästöjä. Yhtiön viime vuoden liiketulos oli noin 30 miljoonaa euroa tappiollinen.
Sivut