Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
21.3.2012

Helsingin eläinsuojeluviranomaiset tekevät entistä enemmän tarkastuksia ja löytävät puutteita yhä useammassa kohteessa. Lähes puolet tapauksista liittyy koiriin.

21.3.2012
Mitt Romneyn valinta republikaanien presidenttiehdokkaaksi näyttää entistä varmemmalta hänen voitettuaan tiistaina Illinoisin osavaltiossa käydyn esivaalin.
20.3.2012
Stora Enso suunnittelee noin 1,6 miljardin euron investointia Etelä-Kiinaan, kertoo Yle. Kyseessä olisi Suomen historian suurin teollinen investointi.
20.3.2012
Talvivaaran kaivokselta on päässyt nikkeli- ja sinkkipitoista vettä niin sanotulle eteläiselle, Kivijärven suuntaan kulkevalle, purkureitille. Päästön suuruus on yhtiön oman arvion mukaan noin kymmenen kuutiota.
20.3.2012
Asiantuntijan mukaan on mahdotonta hyväksyä, että ensimmäistä kertaa pestävistä muotivaatteista pääsee vesiin hormonitoimintaan vaikuttavia kemikaaleja.
20.3.2012

”Useimmilla suomalaisilla ei ole ruokakaupan suhteen muuta valinnanvaraa
kuin ne kaksi kirjainta, K ja S. Kilpailu ei toimi ja olemme
lähestulkoon voimattomia kaupan nostaessa hintoja”, vihreiden euroedustaja Satu Hassi kirjoittaa.

20.3.2012

MTV3 osallistuu Baltic Sea Action Groupin työhön tuottamalla ensi kesäksi kymmenosaisen Itämeri-televisiosarjan. Parhaaseen katseluaikaan esitettävän sarjan tähtenä on Idols-juontajanakin tunnettu Heikki Paasonen.

20.3.2012

Hallituksen ei pidä etsiä lisäsäästöjä kehitysyhteistyörahoista torstain kehysriihessään, vaikka se tuntuisikin houkuttelevalta leikkauskohteelta, varoittaa kehitysyhteistyöjärjestöjen palvelukeskus Kepa.

19.3.2012

Ympäristöjärjestö Greenpeace on vastustanut kiivaasti Fennican ja Nordican vuokraamista Beuafortinmerelle ja Tšuktšimerelle kesäkausiksi 2012, 2013 ja 2014. Alukset avustavat energiayhtiö Shelliä öljynporauksessa.

19.3.2012

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen kiihdyttää Stefan Wallinia vastaan käymäänsä kampanjaa. Lauantaina hän vaati puolustusministeriä valtakunnanoikeuteen ja maanantaina hän kutsui tiedotusvälineitä ”suurmielenosoitukseen”.

19.3.2012
Geologian tutkimuskeskus aikoo kiihdyttää korkean teknologian tarvitsemien metallien etsintää, kertoo 3T-lehti. Pohjaselvityksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
19.3.2012

Vihreiden nuorisojärjestö vaatii suurempia ja nopeampia muutoksia eläkejärjestelmään kuin mistä työmarkkinajärjestöt ovat sopimassa.

16.3.2012

Tappavia ilmansaasteita, holtitonta ilmastonmuutosta, vesipulaa ja köyhtyvää luontoa. OECD:n torstaina julkaisema The Consequences of Inaction -ympäristöraportti lupaa ihmiskunnalle synkkää tulevaisuutta.

16.3.2012
Greenpeacen aktivistit ovat nousseet Fennica ja Nordica jäämurtajille Hietalahden telakalla Helsingissä. Aktivistit vastustavat energiayhtiö Shellin öljynporaussuunnitelmia Arktiksella.
15.3.2012

Biafra pyrki ehdolle vuonna 2000, mutta hävisi silloin puoluekokouksen äänestyksessä Ralph Naderille. Tämän jälkeen, kuten myös vuosina 2004 ja 2008, hän tuki aktiivisesti Naderin kampanjaa.

15.3.2012
Lähinnä elokuvistaan aiemmin tunnettujen Dustin Hoffmanin ja Nick Nolten tähdittämän Luck-sarjan kuvaukset päätettiin keskeyttää, kun jo kolmas niissä käytetyistä hevosista kuoli lyhyen ajan sisällä.
15.3.2012

Viime keväänä Helsingin keskustassa huomiota herättänyt ainutlaatuinen huuhkajan keskustapesintä ei ole toistunut.

15.3.2012

Finnairin hallitus on laitettava uusiksi, sanoo valtion omistusohjauksesta vastaava kehitysministeri Heidi Hautala. ”Mittani on täyttynyt.”

15.3.2012

Uraanintuotannosta Sotkamon kaivoksellaan haaveileva Talvivaaran kaivosyhtiö kasvattaa osuuttaan Fennovoiman ydinvoimahankkeesta.

15.3.2012

Helsingin vihreä valtuustoryhmä päätti keskiviikkona yksimielisesti asettaa Tuija Braxin vihreiden ehdokkaaksi Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi.

15.3.2012

Eduskunta aloittaa ensi viikon keskiviikkona tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn. Toteutuessaan laki korvaisi mahdollisuuden rekisteröidä parisuhteita kaikille avoimella oikeudella avioliittoon.

15.3.2012

Jyväskylän Energia on myynyt osuutensa Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta.
Yhtiö asettaa etusijalle tulevat investoinnit omiin tuotantolaitoksiinsa ja aikoo tulevaisuudessa korvata turvetta puulla.

14.3.2012
Nordic Cleantech Open -innovaatiokilpailun finalistit on valittu. Pohjoismaisen yrityskilpailun kymmenestä finaalijoukkueesta peräti neljä on suomalaisia: MetGen, Numcore, Pegasor ja Ultranat.
14.3.2012

Keskeytys jatkuu toukokuun loppuun, minkä jälkeen sovelletaan EU:n
avomerialueiden siimakalastusta koskevaa kesärauhoitusta, joka jatkuu
syyskuun puoliväliin saakka.

14.3.2012

Luga-joella aloitetaan ensi viikolla Balthazar-hankkeen ja Venäjän ympäristöviranomaisten yhteiset fosforimittaukset. Tulokset esitellään kesäkuun puolivälissä järjestettävässä Helcom-kokouksessa.

14.3.2012
Helsingin seudun liikenne päätti tiistaina, että sen ympäristöbonus koskee biopolttoaineiden osalta vain jäteperäisiä polttoaineita eikä esimerkiksi kiistanalaista palmuöljyä.
14.3.2012

Rick Santorum otti Alabamasta ja Mississippistä erittäin arvokkaat voitot ja näytti samalla olevansa edelleen varteenotettava vaihtoehto kärkisijaa pitävälle Mitt Romneylle.

13.3.2012
”Jos haluamme säilyttää Tonavan ainutlaatuisen luonteen, laivojen on sopeuduttava jokeen eikä päinvastoin”, WWF:n vesiasiantuntija Arno Mohl sanoo järjestön tiedotteessa.
13.3.2012
Vuosina 2007–2009 noin 80 prosenttia perhesiteen perusteella tehdyistä oleskelulupapäätöksistä oli myönteisiä. 2010 myönteisten päätösten määrä putosi 73 prosenttiin, ja viime vuonna se oli enää 65 prosenttia.
13.3.2012
Luonnon monimuotoisuuden pelastaminen maksaa 300 miljardia dollaria vuodessa seuraavien kahdeksan vuoden ajan. Määrä on uutistoimisto Reutersin mukaan noin kymmenen kertaa enemmän kuin mitä hallituksen nykyisin tarkoitukseen käyttävät.
12.3.2012
Ympäristöministeri Ville Niinistö kaipaa parannuksia ydinvoimayhtiöitä koskevaan vastuuseen. Nykyisen ydinvastuulain mukaan ydinvoimayhtiöillä on rajoittamaton vastuu ydinonnettomuuden korvaamisessa.
12.3.2012
Kaikesta tuotetusta palmuöljystä jo noin kymmenes on vastuullista. ”Yritysten tietoisuus raaka-ainehankintojensa vaikutuksista on lisääntynyt, mikä näkyy nyt toimintatapojen muutoksena”, WWF:n asiantuntija sanoo.
12.3.2012

Biokaasu olisi edullinen ja kotimainen vaihtoehto jopa tavalliselle autoilijalle, jos valtio tukisi tuotantoa siirtymävaiheessa. Esimerkiksi Turun ja Salon alueella olisi mahdollista tuottaa biokaasua jopa 40 prosentille henkilöautokannasta.

12.3.2012

Jo nykyisin makeaa vettä käytetään hieman enemmän kuin sitä on
saatavilla. Vuoteen 2030 mennessä tämä epäsuhta kasvaa peräti 40
prosenttiin.

12.3.2012
Vihreät ovat ensimmäistä kertaa mukana Julkisten ja hyvinvointialojen liiton edustajiston vaaleissa. Ehdolla ovat patologi Aigbekaen Gregory, ruokapalveluesimies Jari Jyrkänkoski, tekninen konsultti Kari Kälviä, hallintosihteeri Ritva Laitinen ja kulttuurituottaja Jaana Lindman.
9.3.2012
Uusimaa on peittynyt kolmena talvena peräkkäin paksuun lumikerrokseen. Näyttää siltä, että tulevinakin talvina sataa paljon. Ilmavirtojen suunnasta riippuu, saadaanko lunta vai vettä.
9.3.2012

Ruotsin ympäristöministerin mielestä nyt on aika näyttää, ettei päästöjen vähentäminen ole pelkkää puhetta. ”Tämä vuosi on historiallinen. Tukholman kokouksesta, josta ilmastoneuvottelut oikeastaan alkoivat, tulee nyt kuluneeksi 40 vuotta.”

8.3.2012

Vihreiden olisi syytä pohtia suhdettaan
ydinvoimaan ja muutamaan muuhunkin poliittisesti herkkään asiaan, kirjoittaa Osmo Soininvaara huhtikuussa ilmestyvässä kirjassaan.

8.3.2012

Vihreän Langan kyselyn perusteella vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajisto painottaisi hallituksen kehysriihessä maltillisia veronkorotuksia menoleikkausten sijaan.

8.3.2012

Perustuloa tulisi kokeilla Helsingissä, esittää Helsingin vihreiden hallitus. Ehdotusta perustellaan sillä, että Helsinki on metropoli, jossa on paljon pitkäaikaistyöttömyyttä, jota ei ole saatu vähenemään perinteisin työllisyydenhoidon menetelmin.

8.3.2012
Lentoliikenteen päästökaupan kaltainen kiista uhkaa nousta myös merenkulun puolella. Merenkulkujärjestö IMO pohti asiaa viime viikolla pääsemättä juurikaan eteenpäin. EU aikoo aloittaa omat toimet, jos sopua päästövähennyksistä ei saada aikaan.
8.3.2012
Ympäristöjärjestö Greenpeace moittii valtionyhtiö Arctia Shippingiä siitä, että se auttaa Shelliä öljynporauksessa Jäämerellä. Yhtiö vuokraa jäänmurtajat Fennican ja Nordican auttamaan Shelliä öljynporauksen aloittamisessa.
8.3.2012
”Päättäjien on puututtava rohkeasti niin naisten kuin muidenkin ryhmien sukupuolittuneisiin ongelmiin”, Vinon puheenjohtaja Hanna Hakko vaatii. Vino pitää ongelmallisena sitä, ettei tasa-arvo toteudu edes siellä, missä siihen liittyvistä asioista päätetään.
7.3.2012

Tavoitteena on, että uusi laitos tuottaa sähkön ja lämmön lisäksi
tulevaisuudessa 50 000 tonnia bioöljyä vuosittain. Bioöljyn
raaka-aineena käytetään metsähaketta ja muuta puubiomassaa.

7.3.2012
Kemikaaliyhtiö EuroChem vakuuttaa, ettei sen Kingiseppissä sijaitsevalta tehtaalta ole päässyt Luga-jokeen ja sitä myöten Itämereen väitetyn kaltaisia fosforimääriä.
7.3.2012

Hallituspuolueiden puheenjohtajat pääsivät vaalipiireistä ratkaisuun
keskiviikkoaamuna. Muutoksia tulee vain Itä-Suomeen. Pohjois-Savo ja
-Karjala sekä Kymi ja Etelä-Savo yhdistetään. Näin vaalipiirien määrä
vähenee 14:stä 12:een.

7.3.2012

Mitt Romney säilytti ennakkosuosikin asemansa niin sanotun supertiistain esivaaleissa. Hän voitti muun muassa Ohion, jossa menestymistä pidetään muun muassa sen mittarina, miten hyvin ehdokas pärjää varsinaisessa vaalissa.

7.3.2012
Sauli Niinistön äänestäjät karsastivat homoseksuaalisuutta, Pekka Haaviston äänestäjät kokoomuslaisuutta. Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien tuoreesta gallupista, joka luotasi presidentinvaalin toisen kierroksen äänestysperusteita.
6.3.2012

Suurimmilla suomalaisilla kauppaketjuilla Keskolla, ei ole linjauksia,
jotka kieltäisivät Israelin laittomissa siirtokunnissa valmistettujen
tuotteiden ostamisen Suomessa myytäväksi.

6.3.2012

Lähiruoka-käsitettä on pidetty ongelmallisena sen epämääräisen määritelmän vuoksi. Tuore lähiruokaselvitys esittää, että lähiruoka määriteltäisiin paikallisruoaksi, eli sen tulisi olla tuotettu saman maakunnan alueella.

6.3.2012
Runsaslumiset talvet ovat saaneet Helsingin ympäristöviranomaiset pohtimaan niin sanotun lumenläjityksen ympäristövaikutuksia. Viime vuonna Helsingin vastaanottopaikoille vietiin peräti 300 000 lumikuormaa.
5.3.2012
Vladimir Putin on alustavien tulosten perusteella voittanut Venäjän presidentinvaalin suoraan ensimmäisellä kierroksella. Putin julistautui voittajaksi jo sunnuntai-iltana.
5.3.2012

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru on antanut työryhmälle tehtäväksi selvittää niin sanotun Lex Nokian tarpeellisuutta. ”Jos laki on tarpeeton, se voidaan kumota.”

5.3.2012
Ympäristöjärjestö Greenpeace vaatii ydinvastuulain ulottamista ydinvoimayhtiöiden lisäksi myös näiden omistajiin. Järjestön aktiivit osoittavat mieltään Fennovoiman pääkonttorin edessä Helsingissä.
2.3.2012

Afrikassa on runsaasti potentiaalia uusiutuvalle energialle, arvioidaan Euroopan komission tutkimuskeskuksen raportissa. Esimerkiksi aurinkoenergiaa voidaan monilla alueilla tuottaa kaksi kertaa enemmän kuin vastaavalla paneelilla Keski-Euroopassa.

2.3.2012

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden järjestö Vino tyrmää ”Kataisen hallituksen riveistä kantautuneet vihjailut” indeksiin sidottujen etuuksien jäädyttämisestä.

2.3.2012
Kehitysministeri Heidi Hautala on päättänyt 67,6 miljoonan euron humanitaarisesta avusta Afrikkaan, Aasiaan, Lähi-itään ja Karibialle. Apu kanavoidaan erilaisten järjestöjen kautta.
2.3.2012

Meret happamoituvat nopeammin kuin kertaakaan 300 miljoonaan vuoteen. Happamampi merivesi syövyttää muun muassa koralleja tuhoten tärkeitä elinympäristöjä.

1.3.2012

Sotkamossa Kainuussa aloitetaan Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisen laaja uraanintuotanto, jos hallituksen enemmistön tahto toteutuu. Talvivaaran kaivos sai valtioneuvostolta uraaniluvan, vihreät, vasemmisto ja kaksi demaria vastustivat.

1.3.2012

”Sivistysvaltion ei pidä kriminalisoida epämiellyttäviksi koettujen mielipiteiden tai tietojen ilmaisua, koskivat nämä sitten kantaväestöä tai jotakin vähemmistöä”, sanovat kansanedustajat Jussi Halla-aho, Olli Immonen ja Juho Eerola.

1.3.2012
Republikaanien presidenttiehdokkuudesta kilpaileva Mitt Romney on voittamassa Wyomingin esivaalin. Sen sijaan Michiganissa Rick Santorum on nousemassa tasoihin ääntenlaskennan edetessä.
1.3.2012

Tänään torstaina toimintansa aloittavassa Avoin ministeriö -verkkopalvelussa valmistellaan lakialoitetta koiraveron lakkauttamiseksi. ”On äärettömän harvinaista, että tiettyä harrastuslajia Suomessa verotetaan”, sanoo Kennelliiton puheenjohtaja Helena Suni.

29.2.2012

Seksuaalista tasa-arvoa ajava ihmisoikeusjärjestö Seta julistaa, että
aikanaan edistyksellinen laki on vanhentunut ja nyt olisi aika ottaa
seuraava askel.

29.2.2012

Kokeellinen yhteiskunnallisen toiminnan laboratorio on ainakin alkuvaiheessa osa Sitran Elinvoimafoorumia.

29.2.2012
Yhteiskunnallinen verkkolehti ja ajatuspaja Laitos on aloittanut toimintansa. Verkkolehdessä julkaistaan seitsenhenkisen toimituskollektiivin kirjoittamia pääkirjoituksia.
29.2.2012

Energiayhtiö TransCanada aloittaa kiistellyn Keystone XL -öljyputken rakentamisen Yhdysvalloissa, vaikkei sillä ole kaikki tarvittavia lupia. Presidentti Obama on yllättäen päättänyt näyttää vihreää valoa.

29.2.2012

Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen muistuttaa, että pienimmissä vaalipiireissä tarvitaan jopa 13 prosentin kannatus, jotta ehdokas pääsisi läpi. ”Vaalipiireistä suurimmassa, Uudellamaalla, edustajapaikkaan taas riittää noin 2,5 prosenttia äänistä.”

29.2.2012
Mitt Romney on voittamassa sekä Michiganin että Arizonan esivaalit. Ensi viikolla hänellä on mahdollisuus ottaa jopa ratkaisevan tiukka ote republikaanien presidenttiehdokkuudesta.
28.2.2012

Sotkamon ja Ylä-Savon alueella asuvat ihmiset ovat tehneet kantelun oikeuskanslerille Talvivaaran nikkelikaivoksen valvonnasta.

28.2.2012

Ensi kuussa selviää, mitä mieltä hallitus on Talvivaaran uraanintuotantohaaveista. Vaikka valtioneuvosto antaisi luvan, kaivosyhtiö tarvitsee vielä ympäristöluvan.

28.2.2012
Euroopan parlamentin teollisuus- ja energiavaliokunta tukee EU:n 20 prosentin energiansäästötavoitteen muuttamista ohjeellisesta sitovaksi. Asiasta kertoi meppi Satu Hassi Twitter-palvelussa.
28.2.2012

Merkittävin muutos tänään tiistaina julkaistussa WWF:n kalaoppaan
päivityksessä on Itämeren villilohen siirtäminen keltaisesta
harkitse-luokasta punaiseen vältä-luokkaan.

28.2.2012

Suomesta on löytynyt tieteelle aiemmin tuntematon sienilaji. Turkoosivanua ei ole vielä löydetty muualta kuin Suomesta.

28.2.2012
Euroopan teollisuuden päästöt kasvoivat viime vuonna noin 2,4 prosenttia, arvioivat uutistoimisto Reutersin haastattelemat asiantuntijat. Teollisuuden osuus EU:n päästöistä on noin 40 prosenttia.
28.2.2012
Vihreiden mukaan vaalipiirikiista on saatava ratkaistua ennen vaikeita talousratkaisuja. Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo Ylelle, että kyse on hallituspuolueiden välisestä luottamuksesta.
27.2.2012
”Kiivetessäni Everestille ensimmäisen kerran vuonna 1989 lunta ja jäätä oli paljon, mutta nykyisin kaikkialla on vain paljasta kiveä. Sen seurauksena on yhä enemmän kiipeilijöille vaarallisia kivivyöryjä”, konkarikiipeilijä Apa Sherpa sanoo.
27.2.2012

Kuuden Greenpeace-aktivistin 77 tuntia kestänyt laivanvaltaus päättyi tänään maanantaina, kun Uuden-Seelannin poliisi nousi öljy-yhtiö Shellin alukselle ja pidätti joukon.

27.2.2012

Energiayhtiö Kraft&Kultur on päättänyt luopua kulttuurilehtien julkaisemisesta ja keskittyä uusiutuvan energian toimittamiseen. Huilin päätoimittaja Riikka Suominen uskoo kuitenkin, että ekolifestyle-lehdelle on yhä tilausta.

27.2.2012
Maailman vajaat 200 maata valmistautuvat kesäkuussa pidettävään YK:n kestävän kehityksen konferenssiin, Rio+20:een. Kokouksen tarkoituksena on varmistaa globaali poliittinen sitoutuminen kestävään kehitykseen.
24.2.2012

Xena-televisiosarjan soturiprinsessana tunnettu Lucy Lawless on Greenpeace-aktivistien mukana pysäyttämässä Shellin aikeita porata öljyä Alaskan rannikolta.

24.2.2012

Ylen Taloustutkimuksella teettämissä gallupeissa vihreiden kannatus on ollut nykyistä korkeampi vain kesä–heinäkuussa 2009, jolloin puoluetta kannatti 11,8–12,1 prosenttia suomalaisista.

24.2.2012

Maaliskuun alussa voimaan tuleva laki kansalaisaloitteesta antaa kenelle tahansa mahdollisuuden laittaa liikkeelle lakialoite. Tätä mahdollisuutta hyödyntämään on perustettu maaliskuun alussa aukeava Avoin ministeriö -verkkopalvelu.

24.2.2012
Kaivosyhtiö Talvivaaran tavoitteena on kehittää omaa energiantuotantoa ja kasvattaa ydinvoimaosuuksiaan niin paljon, että sillä katetaan tulevaisuudessa jopa 150 megawatin tehontarve.
24.2.2012

Huhtikuussa ratkeaa, kenestä tulee Helsingin uusi apulaiskaupunginjohtaja Kuntaliittoon siirtyvän Tuula Haataisen tilalle. Paikasta kisaavat vihreät ja sdp. Ratkaisu on käytännössä kokoomuksen käsissä.

23.2.2012

Hiekkaöljyn päästöistä äänestämättä jättivät muun muassa Britannia ja Hollanti, maailman
suurimpien öljy-yhtiöiden BP:n ja Shellin kotimaat. Suomi,
Ruotsi ja Tanska äänestivät hiekkaöljyn todellisten päästöjen huomioimisen puolesta.

23.2.2012
Jyrki Kasvin ja Osmo Soininvaaran blogit ovat Suomen suosituimmat politiikkablogit tietoverkkoyhtiö Cision tekemän vertailun mukaan. Kymmenen kärkeen mahtuu myös kehitysministeri Heidi Hautalan blogi.
23.2.2012

Eduskunnan tärkein työ tehdään valiokunnissa, piilossa medialta ja
äänestäjiltä. Nyt salaisuuksia ollaan raottamassa, mutta aidon
avoimuuden estää perustuslaki.

23.2.2012

Vihreät haluaa, että Fennovoima vetäytyy ydinvoimahankkeestaan. Jos se kuitenkin toteutuu, Fennovoiman on puolueen mielestä rakennettava oman luolansa ydinjätteen sijoittamiseksi.

23.2.2012

Tutkimustietoa kuntauudistuksen tueksi on yllättävän vähän. Kuntaliitosten asiantuntijat ovat skeptisiä sen suhteen, että kuntaliitosten hyödyt tai haitat olisivat mitattavissa.

23.2.2012

Vihreän Langan tietojen mukaan Suomen ilmavoimissa pohditaan parhaillaan
biopolttoaineiden käyttömahdollisuuksia saksalaisen lentoyhtiö
Lufthansan esimerkin rohkaisemana.

23.2.2012
Öljypäästöjen määrä Suomen merialueilla jatkaa viime vuoden tilastojen perusteella laskuaan. Myös päästöjen keskimääräinen koko on laskenut huomattavasti.
23.2.2012

EU:n ulkopuoliset maat saattavat ottaa kovat keinot käyttöön päästäkseen eroon EU:n lentämistä koskevasta päästökaupasta. Lähes 30 maan edustajat tapasivat eilen Moskovassa ja keskustelivat vastatoimista.

22.2.2012

EU-komissio vie Acta-sopimuksen EU-tuomioistuimeen, joka selvittää onko kohua ja vastustusta herättänyt piratismisopimus EU-perusoikeuksien vastainen.

22.2.2012

Saksalaissyntyinen kirjailija Roman Schatz on liittynyt Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanjaan. Myös toimittajan töitä tehnyt Schatz pitää mediaa osasyyllisenä pelonlietsontaan.

22.2.2012
Vihreän Langan verkkosivuilla uutisoitiin tänään keskiviikkona virheellisesti, että Euroopan parlamentti äänestäisi tänään geenimuuntelusta. Vihreellinen uutinen on nyt poistettu sivuiltamme. Pahoittelemme virhettä.
22.2.2012

Maanviljelijöiden ja kotitalouksien vedenkäyttöä saatetaan joutua rajoittamaan Britanniassa, sillä pohjaveden taso on monilla alueilla laskenut alimmilleen yli 35 vuoteen. Pelko kuivemmasta tulevaisuudesta on nostanut geenimuuntelun entistä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi.

22.2.2012

Suomalaisesta kaukolämpöosaamisesta viritetään vientituotetta Finpron vetämässä kansallisessa kaukolämpöhankkeessa. Suomalaista vientiä edistävä organisaatio selvitti viime vuonna kahdeksan maan kaukolämpöjärjestelmien uusimisen avaamia liiketoimintamahdollisuuksia.

21.2.2012

Keskiviikkona alkava ekopaasto yhdistää kristillisen perinteen ja ympäristön hyvinvoinnin. Suomen ympäristökeskus Syken ja kirkon yhteisellä hankkeella houkutellaan suomalaisia pohtimaan omaa kuluttamistaan.

Sivut