Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

30.5.2012

Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius vetoaa Murmanskin kuvernööriin ja Venäjän presidenttiin Hiipinän kansallispuiston pelastamiseksi. Kansallispuisto on määrä perustaa vuonna 2015, mutta Straniuksen mukaan kaivosyhtiö Akronin suunnittelema tiehanke uhkaa vahingoittaa alueen luontoa jo ennen tätä.

29.5.2012

Turkistarhausta vastustavat järjestöt ovat keränneet reilussa kahdessa viikossa lähes 10 000 nimeä kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on turkistarhauksen kieltäminen Suomessa.

29.5.2012

Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan Fukushiman ydinonnettomuuden saastuttamat sinievätonnikalat matkasivat noin viidessä kuukaudessa yli Tyynenvaltameren.

29.5.2012

Sopulikannan romahdus on raju, sillä vielä viime syksynä käynnissä oli suurin sopulivaellus sitten vuoden 1970 suurvaelluksen. Myös myyräkannat näyttävät romahtaneen koko Suomessa.

29.5.2012

Ilmastonmuutos voi tuoda Suomeen uusia eläinlajeja jo lähivuosikymmenten aikana. ”Kaikki havaitut muutokset eläinpopulaatioiden kasvussa tai levinneisyydessä vastaavat tarkimmin nimenomaan rankimpia ilmastonmuutosennusteita”, arvioi perjantaina aiheesta väittelevä tutkija.

28.5.2012

Kevitsan kaivos aikoo päästää vesistöön arviolta neljä miljoonaa kuutiota jätevettä vuodessa. Ympäristölupahakemuksessa kaivos itse arvioi päästävänsä 2,1 miljoonaa kuutiota vettä. Kaivokselta haluttaisiin siis laskea kolme kertaa enemmän jätevettä kuin Talvivaarasta.

25.5.2012

Lounaaksi savusärkikeittoa, välipalaksi marjoja ja päivälliseksi haukimureketta. Suomalainen voi korvata Välimeren-ruokavalion Itämeri-ruokavaliolla, jonka tavoitteena on puhdistaa Itämeri.

25.5.2012

Saksa haluaa, että EU:n ympäristöministerien kokouksessa kesäkuussa käsitellään EU:n päästövähennystavoitteen tiukentamista. EU on tällä hetkellä saavuttamassa sekä sille asetetut Kioto-tavoitteet että unionin oman vuotta 2020 koskevan 20 prosentin vähennystavoitteen.

25.5.2012

Energiantuotannon kasvihuonekaasupäästöt olivat viime vuonna ennätyksellisen suuret, arvioi maailman energiajärjestö IEA. Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen kahteen asteeseen vaatii, että kasvihuonekaasupäästöt eivät nouse yli 32,6 gigatonniin ja kääntyvät laskuun viimeistään vuonna 2017.

25.5.2012

Euroopan komission maankäyttöä ja metsätaloutta koskeva esitys kehottaa suosimaan metsien jatkuvaa kasvatusta avohakkuiden sijaan. Komissio pyrkii ehdotuksellaan suojelemaan metsiä ja hillitsemään ilmastonmuutosta.

24.5.2012

Pekka Haaviston presidenttikampanjan kampituskohun silmään joutunut vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi kiistää torstaina julkisuuteen nousseet väitteet.

24.5.2012

Haaviston kampanjasta kohutun kirjan kirjoittanut presidentintekijä Jussi Lähde antaa puolueille kymmenen vuotta elinaikaa. ”Puolueet ja puoluerakenteet, joiden erikoisosaamista on ehtojen rakentelu, tulevat kuihtumaan perinneyhdistyksiksi.”

24.5.2012

Viimeksi tämän viikon maanantaina Bakun poliisi tukahdutti väkivaltaisesti 50 ihmisen mielenosoituksen, jonka oli järjestänyt vapautta vaativa Sing for Democracy -kampanja.

24.5.2012

Eteläisessä Afrikassa vihittiin keväällä käyttöön maailman suurin usean valtion alueille sijoittuva luonnonsuojelualue, Kavango Zambezi. Se on pinta-alaltaan noin Ruotsin kokoinen, 440 000 neliökilometriä.

24.5.2012

Helsingin pitää seurata Tukholman ja Tampereen esimerkkiä ja yhdistää kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan pestit vaaleilla valituksi pormestariksi. Tätä vaativat erityisesti Helsingin vihreät.

24.5.2012

Kampanjassa erimielisyyttä syntyi esimerkiksi siitä, mihin rahat laitetaan ja kuinka paljon rahaa kampanjointiin kanavoidaan puoluetoimiston ja kuinka paljon kampanjatoimiston kautta.

24.5.2012

MTV3:n keskiviikkona julkaisema kunnalisvaaligallup on herättänyt runsaasti ihmettelyä. Varsinaisten korjattujen tulosten ja painottamattomien tulosten ero on melko suuri – varsinkin sdp:n ja perussuomalaisten kohdalla.

24.5.2012

Ehdokkaita uusiksi kansallispuistoiksi on toistaiseksi kovin vähän. Viralliset aloitteet kansallispuiston perustamiseksi on tehty vain Suomussalmen Hossasta ja Enonniemen–Etelä-Konneveden kansallispuistosta Rautalammin ja Konneveden rajamailla.

24.5.2012

”Oma arvioni on, että puoluesihteeri Panu Laturin tapa lietsoa epäluuloja vaalikampanjaa kohtaan vihreiden puoluehallituksen ja puoluevaltuuston jäsenten suuntaan oli lähellä pudottaa Haaviston toiselta kierrokselta”, kirjoittaa Jussi Lähde. Hänen ja Riikka Kämpin kirja Sydänten presidentti julkaistaan tänään.

24.5.2012

Kuka tahansa voi ehdottaa Suomeen uutta kansallispuistoa. Katso, mitä Vihreän Langan lukijat ehdottavat.

23.5.2012

Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona niin sanotun finanssitransaktioveron puolesta. Veroa kannatti 487 edustajaa ja vastusti 152 edustajaa.

23.5.2012

Onnibusin toimitusjohtaja Pekka Möttö uskoo, että Onnibus on hyvä vaihtoehto junalle erityisesti Helsingin ja Hervannan väliä kulkeville: ”Halpabussin matka-aika Helsinkiin on sama, mutta se ei sisällä rasittavia vaihtoja kantamusten kanssa.”

23.5.2012

Asumisen, liikenteen ja ruoan päästöjä on mahdollista vähentää noin viidenneksellä vuoteen 2020 mennessä, arvioidaan keskiviikkona julkistetussa raportissa. Kohtuullisempaa kulutusta ryhdytään nyt edistämään muun muassa kahdeksan kokeiluhankkeen kautta.

22.5.2012

Tiistaina vahvistettu EU-direktiivi tiukentaa laivojen rikkipäästöjä myös eteläisillä merialueilla. Parlamentin esittelijänä ja pääneuvottelijana toiminut Satu Hassi on tulokseen tyytyväinen.

22.5.2012

Metsäaktivisti Olli Manniselle myönnettiin tiistaina Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinto, joka on suurudeltaan 47 000 euroa. Hän on tehnyt runsaasti työtä muun muassa Pohjoismaiden suojelemattomien metsien ja niiden lajiston kartoittamiseksi.

22.5.2012

Espoo liittyi tiistaina kuuden muun kaupungin kanssa verkostoon, johon ovat aiemmin kuuluneet vain Slovenian Ljubljana, Etelä-Afrikan Kapkaupunki ja Taiwanin Taichung.

21.5.2012

”Toisin kuin Päivi Räsänen tai Timo Soini väittää, ei kyse ole murhasta, vaan aivan päinvastoin. Ihmisellä on oltava vapaus päättää omasta elämästään”, Demarinuorten vastavalittu puheenjohtaja Joona Räsänen sanoo.

21.5.2012

Vihreiden periaateohjelmaa laatineen työryhmän toinen puheenjohtaja, vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen syyttää Soinia vihreiden eutanasialinjuksen tietoisesta vääristelystä.

21.5.2012

Kuvattiinko sinut juuri lehteen? Vaikka katugallupiin tai mukavaan kevätjuttuun veneen tervauksesta? Se kuva on mediakonsernille arvokas ja voi tulla vielä vastaan, vaikka ulostelääkepurkin kyljessä, jos huonosti käy.

19.5.2012

"On tärkeää käydä periaattellinen keskustelu siitä, että jos ihmisen pitäminen elämässä merkitsee paljon kärsimystä, niin missä määrin hänellä saa olla oikeus käyttää apua sen kärsimyksen päättämiseen jonkinlaisen eutanasian muodossa", vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo.

19.5.2012

YK:n ympäristönsuojeluun ja kestävän kehityksen työhön pitää saada lisää tehoa ja ensi askeleet tätä kohti pitää ottaa kesäkuun lopussa Brasilian Riossa pidettävässä Rio+20-kokouksessa, vaatii Pekka Haavisto.

19.5.2012

Ville Niinistön mukaan pitkään jatkunut puhe säästöistä ja sopeutuksesta koettelee ihmisten oikeustajua niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

18.5.2012

Naiset, nuoret ja helsinkiläiset ovat kasvattaneet eniten suhteellista valtaansa vihreissä viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Viikonlopun puoluekokouksessa äänivaltaisia kokousedustajia on kaikkiaan 403.

18.5.2012

Joukko tunnettuja suomalaisia näyttelijättäriä vaatii tuoreessa videossa vuoden 2014 jääkiekon MM-kisojen siirtämistä pois Valko-Venäjältä, ellei maan ihmisoikeustilanne parane.

18.5.2012

Ympäristöaktivisti Yevgenia Chirikova, jonka oli määrä saapua vihreiden puoluekokoukseen tänä viikonloppuna, pidätettiin torstaina Moskovassa järjestetyn mielenosoituksen yhteydessä.

18.5.2012

Guggenheim-hanke kaatui. Jotkut ovat nostamassa sitä haudasta, mutta ylösnousemus ei vaikuta sen todennäköisemmältä kuin yli sadan taiteilijan ajama Checkpoint Helsinki.

18.5.2012

”Pyrkimyksemme suojella valaita, delfiinejä, hylkeitä, haita ja kaloja on tuonut meille voimakkaita vihollisia”, Sea Shepherdin järjestön Paul Watson sanoo.

18.5.2012

Maan ystävien johdolla toteutettava kansalaisjärjestöjen Polttava kysymys -ilmastokampanja aikoo olla näkyvästi esillä vihreiden puoluekokouksessa Lappeenrannassa.

16.5.2012

Yhteensä 16 tutkimusryhmää ovat tutkineet viimeisen kahden vuoden aikana 3 400 kohdetta Tansaniassa. Selvityksestä toivotaan apua maan hallitukselle ja esimerkkiä muille kehitysmaille.

16.5.2012

Ratarahti on ensimmäinen rautatiemarkkinoille VR:n seuraksi tuleva yritys. Yhtiön ensimmäinen reitti kulkee Kaukopään tehtaan ja Pelkolan välillä.

15.5.2012

”Emme voi alistaa kaikkea luonnonvarojen etsinnälle ja hyödyntämiselle. Raaka-aineiden kestämättömästä käytöstä on nopeasti siirryttävä resurssitehokkaaseen, kierrättävään ja vähäpäästöiseen talouteen”, ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo.

15.5.2012

”Luonnon arvoa ei huomioida päätöksenteossa. Nyt käytetään luonnon pääomaa velaksi ja jossain vaiheessa siinä tulee raja vastaan”, varoittaa Suomen WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder. Järjestö julkisti tiistaina Living Planet 2012 -raporttinsa.

15.5.2012

Kalatalouden keskusliitto valitti huhtikuussa, että WWF:n suositus vaellussiian jättämisestä kauppaan on johtanut siihen, että myös sisävesien elinvoimaisen siian myyminen on entistä vaikeampaa.

15.5.2012

”Suurelle Vihreälle Laivastolle” on jo ostettu 12 miljoonalla dollarilla yhteensä 1,7 miljoonaa litraa muun muassa jäterasvoista valmistettua biopolttoainetta. Tavanomainen polttoaine olisi ollut noin neljä kertaa edullisempaa.

14.5.2012

”WLAN-yhteyden tarjoaminen on edelleenkin mahdollista. Päinvastainen tuomio olisi tarkoittanut, että avoimen yhteyden tarjoaminen olisi muuttunut oikeudellisesti mahdottomaksi”, kommentoi asiantuntija Ville Oksanen Ylivieskan käräjäoikeuden päätöstä.

14.5.2012

Ympäristö- ja eläinsuojelujärjestöt ovat aloittaneet nimienkeruun turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa. Marraskuun puoliväliin jatkuvan kampanjan tavoitteena on saada 50 000 allekirjoitusta, joilla turkistarhauksen kiellosta tulisi ensimmäinen eduskuntaan vietävä kansalaisaloite.

11.5.2012

Ympäristövirkamiehen virkavapaasta ja työstä kultakaivoksella on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Laivakankaan kultakaivoksen jätevesisotku on nostanut taas pinnalle ympäristövirkamiesten työkeikat valvottavissa tuotantolaitoksissa.

11.5.2012

Metsäyhtiö UPM, ympäristöministeriö ja Keski-Suomen ely-keskus ovat sopineet suojeltujen suoalueiden kaupasta. Kohteet sijaitsevat Kyyjärvellä, Karstulassa, Pihtiputaalla ja Kinnulassa.

11.5.2012

20-vuotiaana Valko-Venäjältä paennut, Baltic Circle -teatterifestivaalin johtaja Eva Neklyaeva vaatii jääkiekon MM-kisojen siirtämistä tulevaisuuteen tai pois Valko-Venäjältä.

10.5.2012

Talvivaaran vesistöpäästöjen ratkaisuksi on väläytelty suljettua kiertoa. Olisiko se mahdollista ja mitä se maksaisi?

10.5.2012

Jos Francois Hollande pitää vaalilupauksistaan kiinni, hän sulkee viisivuotiskaudellaan maan vanhimman, Fessenheimin ydinvoimalan. Uusia voimalahankkeita ei panna vireille.

10.5.2012

Viime viikolla julkistetun Levikintarkastuksen tilaston mukaan aikakauslehtien yhteislevikki laski viime vuonna 1,9 prosenttia. Positiiviset poikkeukset olivat harvassa. Yksi niistä oli Vihreä Lanka.

10.5.2012

Verkostoanatomia-blogi esitteli helmikuussa kansanedustajien välisiä suhteita graafisesti. Vihreä Lanka jalosti aineiston pohjalta graafin, jossa on huomioitu myös eduskuntaryhmien koko.

9.5.2012

Poliisin käyttämä eläkkeellä oleva erikoisopettaja Keijo Ahorinta uskoo saatananpalvonnasta kirjoittamiensa teoksien perusteella persoonalliseen saatanaan ja pitää myös ihmisen riivatuksi joutumista mahdollisena. Hänen käsityksensä mukaan saatana voi saada ihmisen tekemään vaikkapa väkivaltaa.

9.5.2012

Ympäristöministeri Ville Niinistö kirjoittaa blogissaan, ettei virkavapautta voi enää myöntää viranomaisen valvoman yrityksen palvelukseen siirtymiseksi.

9.5.2012

Kansainväliset ilmastoneuvottelut jatkuvat ensi viikolla Saksan Bonnissa. Neuvotteluiden tärkeimpänä tavoitteena on saada viime joulukuussa sovittu Durbanin toimintaohjelma liikkeelle.

9.5.2012

Ihmiskunta reagoi liian hitaasti maapallon rajallisiin resursseihin, moittii kestävän kehityksen ajatushautomo Rooman klubi tuoreessa raportissaan. Sen mukaan suurin ongelma tulevaisuudessa on politiikan ja talousjärjestelmän lyhytjänteisyys.

8.5.2012

Avoimessa ministeriössä on tehty kansalaisaloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi Suomesta. Turkistarhauksen vastaista aloitehanketta koordinoivat Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto.

8.5.2012

Reilun kaupan tuotteiden myynti ylitti viime vuonna ensimmäisen kerran sadan miljoonan euron rajan. Jokainen suomalainen käytti reilun kaupan tuotteisiin keskimäärin 19 euroa.

8.5.2012

Aurinkoenergian tuotantokapasiteetti kasvaa seuraavien viiden vuoden aikana 208–343 gigawattiin eli noin kolmesta viiteen kertaiseksi nykyiseen verrattuna, arvioi alan eurooppalainen etujärjestö EPIA.

7.5.2012

Ilmastoskeptikkojen Heartland-instituutti halusi sanoa rajulla kampanjallaan, ettei ilmastonmuutokseen uskominen ole ”valtavirtaa, fiksua tai sivistynyttä”.

7.5.2012

Sarjakuvataiteilija Kaisa Lekan on valittu vuoden 2012 pyöräilijäksi. Perusteluna valinnalle ovat aktiivinen pyöräilyharrastus, pyöräilyn puolesta puhuminen ja kirjoittaminen.

7.5.2012

MTT:n käynnistämässä hankkeessa tarjotaan koulutuksen, neuvonnan ja tutkimuksen kautta uutta tietoa ja työkaluja, joiden avulla paikalliset tutkijat, viranomaiset ja viljelijät voivat parantaa ruokaturvaa.

7.5.2012

Ranskalaiset äänestivät sosialisti François Hollanden maan uudeksi presidentiksi. Kreikan parlamenttivaaleissa vasemmistopuolue Syriza nousi maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Hallituspuolueiden kannatuksesta suli yli puolet.

3.5.2012

SLL ihmettelee, miksei kaivoksen altaita ole suojattu esimerkiksi tiheäsilmäisillä verkoilla. Liiton mukaan kaivosten altaat tiedetään kansainvälisten kokemusten perusteella vaarallisiksi vesilinnuille ja kahlaajille.

3.5.2012

"Ilman korjaavia toimenpiteitä ajaudumme kriisiin sekä ely-keskuksissa että avien ympäristölupavastuualueilla. Valvonnan ja ympäristölupien asiantuntemus vaarantuu, käsittelyajat pitenevät ja laatu laskee", ympäristöjohtajat kirjoittavat.

3.5.2012

Pirkko Ruohonen-Lerner perustelee poliittisten virkanimitysten kieltoa korruption vähentämisellä, kansalaisten tasavertaisella kohtelulla sekä sillä, että virkanimitysten pitää perustua hakijan pätevyyteen eikä mahdolliseen puoluejäsenyyteen.

3.5.2012

Vihreän Lanka selvitti, millaista ainetta Talvivaaran prosessialtaassa pitäisi olla ja pyysi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin asiantuntijaa Esa Nikusta arvioimaan, mikä aineista olisi saattanut tappaa altaasta löytyneet linnut.

3.5.2012

Ville Niinistö sanoo Ylen haastattelussa, että jos kaivoksen päästöjen vähentäminen ei onnistu kysymykseen tulee hallintopakko, eli uhkasakko tai toiminnan keskeyttäminen.

2.5.2012

Tukes haluaa Talvivaaralta selvityksen kaivoksen lintukuolemista. Edellisen kerran selvitystä vaadittiin, kun kaivoksen työntekijä kuoli maaliskuussa.

2.5.2012

Helsingin kaupunginhallitus hylkäsi keskiviikkona kaupunginjohtaja Jussi Pajusen esityksen suunnitelmaksi Guggenheimin taidemuseon perustamisesta Helsinkiin. Esitys kaatui niukasti äänin 8–7.

2.5.2012

"Tampereen vihreät päättävät aikanaan, asettavatko pormestariehdokkaan ja jos, kuka ehdokas on. Mutta olen käytettävissä myös pormestariehdokkaaksi, jos kannatusta löytyy", Satu Hassi kirjoittaa blogissaan.

2.5.2012

Huhtikuun puolivälistä näihin päiviin jatkuneissa laskennoissa löytyi 58 norpan poikasta, joista kaksi oli kuollut pesään. Pesäkuolleisuus on jäänyt matalaksi ja poikaset ovat hyväkuntoisia.

2.5.2012

Onnibussin toimitusjohtaja Pekka Möttö on raideliikennesuunnitelmista vielä vaitonainen. Hän kuitenkin myöntää, että yhtiö saattaa pyrkiä apajille, jos pääkaupunkiseudun lähijunaliikenne avataan kilpailulle vuonna 2017

30.4.2012

Vihreät aikoo esittää Guggenheim-museohankkeen hylkäämistä kaupunginhallituksen kokouksessa keskiviikkona äänin 3–1. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Ville Ylikahri sanoo, että vihreiden valtuustoryhmässä viime keskiviikkona käsitelty aiesopimus ratkaisi asian.

30.4.2012

Vihreät aikoo esittää Guggenheim-museohankkeen hylkäämistä kaupunginhallituksen kokouksessa keskiviikkona. Helsingin kaupunki on käyttänyt kiistanalaisen museohankkeen selvitystyöhön jo 1,2 miljoonaa euroa. Seuraava vaihe olisi vielä monta kertaa kalliimpi.

30.4.2012

Presidentinvaalien vihreiden kannatuksen tuoma noste näyttää hiipuvan. Ylen sunnuntaina julkistaman gallupin mukaan vihreiden kannatus on nyt 10,4 prosenttia, joka on yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin vielä helmikuussa.

27.4.2012

Ministeriön virkamiehet valmistelevat eri hankevaihtoehdot, Niinistö perehtyy niihin ja valitsee sitten loppukeväästä tai alkusyksystä yhden tai useamman hankkeen, joita lähdetään edistämään.

27.4.2012

Amerikkalainen kahvilaketju Starbucks on ensimmäisenä yrityksenä sijoittanut rahaa vastaperustetulle Fairtrade Access Fund -rahastolle, jonka tarkoituksena on kanavoida mikrolainoja kehitysmaiden pienviljelijöille.

27.4.2012

”Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, ettei asioita ole ollut. Valiokunta käsittelee hallituksen esityksiä, mutta niitä on ollut vain yhden käden sormin laskettava määrä”, sanoo puheenjohtaja Martti Korhonen.

26.4.2012

Uudella lailla halutaan varmistaa, että mahdollinen hiilidioksidin talteenottaminen, siirtäminen ja varastointi toteutetaan ympäristön ja ihmisten terveyden kannalta turvallisesti.

26.4.2012

Europarlamentaarikot Satu Hassi (vihr.) ja Sirpa Pietikäinen (kok.) ovat tehneet komissiolle kirjallisen kysymyksen Talvivaaran valvonnasta. Siitä voi tulla myös käytännön seurauksia.

26.4.2012

Vedonlyöntiyhtiö Unibet pitää Tuomo Puumalaa todennäköisimpänä valintana keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi. Hänen valinnalleen annetaan 3,25:n kerroin.

26.4.2012

Ruotsalainen Tomologic on voittanut Nordic Cleantech Open -kilpailun. Yhtiön järjestelmällä voidaan optimoida levymetallin leikkaamista, mikä voi vähentää metallijätteen määrän jopa puoleen.

26.4.2012

Viinejä ruokakauppoihin janoavien odotus näyttää jatkuvan: asiantuntijat suosittavat päihdepolitiikkaan vapauksien lisäämisen sijaan tiukempaa kuria.

26.4.2012

Luontojärjestöjen mukaan Metsähallitus myy luontoarvoja budjettipaineiden vuoksi. Valtionyhtiö myöntää, että maan myynti on lisääntynyt.

26.4.2012

Luomutuotanto pitää nostaa EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa avainasemaan. Samalla suomalaisten pitäisi muuttaa epäluuloista asennettaan EU:n maatalouspolitiikan uudistusta kohtaan. Tätä mieltä on vihreä europarlamentaarikko Tarja Cronberg.

26.4.2012

Talvivaaran kaivosta vastustamaan Sotkamoon hotelli Katinkultaan kokoontui torstaina parisataa ihmistä, MTV3 kertoo nettisivullaan. Katinkullassa pidettiin samaan aikaan Talvivaaran kaivosyhtiön vuosikokous.

26.4.2012

Suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt, ammattiliitto Pro, kirkko ja ainakin osa Suomessa toimivista pankeista rahoittavat suoraan tai epäsuorasti ydinaseita valmistavia yrityksiä. Asia ilmenee tutkimusverkosto Safer Globe Finlandin torstaina julkaisemasta selvityksestä.

26.4.2012

Useimmin korruptio on varojen tai tiedon väärinkäyttöä, joita tutkitaan luottamusaseman väärinkäyttönä, virkarikoksina tai yrityssalaisuusrikoksina. Lahjontarikoksia päätyy poliisin tietoon melko harvoin.

25.4.2012

Sdp:n ehdokas Ritva Viljanen on valittu Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Asian ratkaisi kokoomuksen valtuustoryhmä, joka asettui tukemaan Viljasta. Vihreiden ehdokas tehtävään oli kansanedustaja Tuija Brax.

25.4.2012

"Tämä tarkoittaa sitä, että saadaan toimintaan jatkuvuutta ja vauhtia toiminnan kehittämiseen", kansalaisaloitteita kätilöivän Avoimen ministeriön projektinvetäjä Joonas Pekkanen sanoo Vihreälle Langalle.

25.4.2012

Järjestäjät kertovat, että Joensuusta, Oulusta ja Iisalmesta tulevat bussit ovat "mukavan täynnä".

25.4.2012

Eduskunnankin kannattaa tuoreen selvityksen mukaan joukkoistaa päätöksentekoa. Pilottiprojektit voisivat liittyä kansalaisten arkeen, kuten asumiseen ja palveluihin, jolloin osallistumiskynnys on mahdollisimman matala, tulevaisuusvaliokunnan tilaamassa selvityksessä ehdotetaan.

24.4.2012

Venäläinen ydinvoima-aktivisti Oleg Bodrov varoittaa, että Sosnovyi Borin ydinvoimalaan rakennettava uusi sähkönsiirtokaapeli voi johtaa voimalan käyttöiän venyttämiseen entisestään.

Sivut

Viite