Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreiden vastaukset kokonaisuudessaan

12.1.2007 5.44

Jussi Laitinen

Mitkä ympäristöasiat ovat olleet puolueelle tärkeimpiä tällä vaalikaudella?

Ilmasto- ja energiapolitiikka on ollut tällä vaalikaudella ympäristöpolitiikan ykkösaihe, ei varmaan vähiten siksi, että hallituksen politiikka on vakavimmin epäonnistunut juuri ilmastopolitiikassa.

Ilmasto ei kestä montaa samanlaista hallitusta. Me olemme matkan varrella mm. vaatineet syöttötariffeja turpeen sijaan uusiutuville energialähteille, kritisoineet pientalojen energia-avustusten mitättömyyttä, kyselleet ekologisen verouudistuksen perään ja ylipäänsä vaatineet sekä pitkäjänteisempää että reippaasti kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa.

Samasta syystä politiikkamme kärkeen on noussut liikennepolitiikka, jota yritimme saada raiteilleen jopa välikysymyksen muodossa. Rahaa ei ole riittänyt kunnolla edes ratojen ylläpitoon, parannustöistä puhumattakaan. Tänäkin vuonna ratojen kunnossapitovaroista puuttuu n. 50 miljoonaa ja junalippujen hinnat alkavat olla monille liian kalliita, minkä tähden esitämme VR:lle uutta tariffitukea. Olemme myös puolustaneet toimivia junayhteyksiä Itä- ja Pohjois-Suomeen.

Muita merkittäviä ajankohtaisteemoja ovat olleet mm. uraanikaivosten vastustaminen, vaihtoehtojen esittäminen sekajätteen massapoltolle. Perinteisistä teemoista tärkeitä ovat olleet myös Itämeri ja metsiensuojelu. Euroopan unionissa Satu Hassi on tehnyt hartiavoimin töitä mm. kemikaalisäädösten parissa. 


Mitä konkreettista niissä on saatu aikaan?

Politiikan suunnan muuttaminen oppositiosta on aina haasteellista. Useimmiten joudumme vain tekemään näkyväksi hallituksen epäonnistumisia. Kuluneella kaudella olemme varmasti tehneet tiettäväksi, kuinka kunnianhimotonta hallituksen ilmastopolitiikka on ollut, kuinka löperöä on ollut hallituksen suhtautuminen uraanikaivoksiin tai kuinka pieniä sen askeleet Itämeren hyvinvoinnin parantamiseksi.

Kun oikein onnistumme, saamme nostettua omat esityksemme politiikan keskiöön ja syötettyä ne myös vallassa istuville. Esimerkiksi keskustelu windfall-voittojen verotuksesta nousi politiikan keskiöön Osmo Soininvaaran aloitteesta. Erkki Pulliainen ja Tarja Cronberg ovat nostaneet bioenergian politiikan ykkösaiheeksi, mikä näkyy pelloilla ensimmäisinä ruokohelpihehtaareina. Oras Tynkkysen liikennepoliittisen ohjelman jälkeen alkoi keskustelu autoverotuksen porrastamisesta ja dieselveron poistamisesta. Ilman vihreitä meillä tuskin olisi seurattu Tukholman ruuhkamaksuja näin tiiviisti.


Mitä ympäristöasioita aiotte ajaa ensi vaalikaudella?

Työ ilmastomuutoksen hillitsemiseksi on lähivuosina se kaikkein tärkein. Olemme laatineet kunnianhimoisia ja konkreettisia ohjelmia mm. ilmastopolitiikasta, liikennepolitiikasta, globaalista ympäristöpolitiikasta, luonnonsuojelusta ja jätepolitiikasta.

Toivon mukaan istumme ensi vaalikaudella hallituksessa suuntaamassa energiapolitiikkaa kestävälle uralle, kehittämässä joukkoliikennettä, edistämässä unionitason ympäristöverotusta, vähentämässä Itämereen kulkeutuvia päästöjä, turvaamassa suomalaisen luonnon monimuotoisuutta ja vahvistamalla eläintuotannon eettisyyttä. Alla on vaaliohjelmamme ympäristöpoliittisia tavoitteita.


Tahdomme:

  • irrottaa Suomen öljyriippuvuudesta vuoteen 2030 mennessä
  • säätää energiansäästölain ja puolittaa uusien rakennusten energiantarpeen
  • ohjata päästökaupan tuottoja uusiutuvien energianlähteiden kehittämiseen
  • uudistaa vanhentuneen kaivoslain ja turvata ihmisten mahdollisuuden vaikuttaa lähiympäristöönsä
  • kannustaa valitsemaan vähäpäästöisiä autoja porrastamalla autoilun verotuksen päästöjen mukaan ja poistamalla dieselveron
  • ottaa käyttöön ruuhkamaksut pääkaupunkiseudulla
  • parantaa julkista liikennettä lisäämällä merkittävästi joukkoliikenteen ja ratahankkeiden rahoitusta
  • vähentää jätteiden syntymistä perustamalla materiatehokkuuden palvelukeskuksen sekä verottamalla jätteenpolttoa ja yksityisiä kaatopaikkoja
  • ohjata jätteiden energiakäyttöä siten, että se ei vaaranna sähkön ja lämmön yhteistuotantoa ja että se kannustaa vähentämään jätteitä
  • laatia suojeluohjelman Etelä-Suomen metsille ja soille sekä turvata vapaaehtoiseen metsiensuojelun rahoituksen
  • poistaa omavastuun suurpetovahingoilta
  • korvata eläinten hyvinvoinnin kannalta ongelmallisimmat tuotantomuodot kuten nykymuotoisen tehobroilerituotannon eettisesti kestävimmillä tuotantotavoilla
  • vähentää Itämeren kuormitusta parantamalla maataloustuen ympäristöohjaavuutta


Onko ympäristöä otettu huomioon puolueen tilaisuuksien järjestämisessä, jäsenten matkustamisessa ynnä muissa käytännön tilanteissa?

Vihreillä on oma matkustussääntö, jossa suositellaan käyttämään julkisia kulkuneuvoja sekä välttämään lentämistä ja oman auton käyttöä. Puolue maksaa lentomaksua 10 % kaikista puolueen maksamien lentolippujen hinnoista erilliseen ilmastorahastoon. Puolueella on myös ohjeistus eettisistä ruokatarjoiluista puolueen tilaisuuksissa. Samoin pidämme huolen, että kokous- ym. tilaisuuksien paikat ovat liikuntaesteisten kannalta mahdollisia, siis esteettömiä.

Kysymyksiin vastasi puoluesihteeri Ari Heikkinen.




Viite