Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
7.6.2019
”Jotta seuraavatkin vaalit voitetaan, vihreiden toimijoiden ja luottamushenkilöiden asemaa pitää vahvistaa”, sanoo vihreiden varapuheenjohtajan paikalta puoluesihteeriksi pyrkivä Veli Liikanen.
7.6.2019
”Minulla on työn aloittamiseen parhaat edellytykset, koska tunnen puolueorganisaation, sen toimijat ja historian. Tulevalla puoluesihteerillä on mahdollisuus kehittää toimintaa isosti”, puolueen nykyinen kampanjapäällikkö Kirsi Syväri sanoo.
7.6.2019
Vihreiden työntekijät saisivat käyttää tunnin tai kaksi työaikaa liikuntaan viikossa, jos Joonas Niemestä tulisi puoluesihteeri.
6.6.2019
”Hieno päivä Suomen vihreille ja laajemmin ajatellen maailman vihreälle liikkeelle”, kuvailee vihreiden puheenjohtaja ja ulkoministeri Pekka Haavisto uuden hallituksen nimittämistä.
6.6.2019
Puun riittämättömyys ei ole vihreiden mielipide vaan laajalti tunnustettu asia, sanoo ympäristöministeri Krista Mikkonen. Keskustan mukaan hallitusohjelma ei estä yhtäkään sellutehdasta.
6.6.2019
Mahdollisuudet lisätä metsähakkuita käyvät yhä kapeammiksi, kun tuore laskelma lisää painetta hiilinielujen kasvattamiseen.
6.6.2019
”Arvostan jaettua johtajuutta, jossa ihmiset uskaltavat liikkua myös mukavuusalueensa ulkopuolelle", sanoo puoluesihteeriksi hakeva Marjo Tapaninen.
5.6.2019
”Haluisin nostaa vihreiden toimintaa ammattimaisemmalle tasolle. Se lisäisi aktiivien jaksamista, osaamista ja itsevarmuutta", sanoo puoluesihteeriksi hakeva Elena Gorschkow.
4.6.2019
Mikkosen salkku on erityisen painava, sillä siihen kuuluu ilmastotoimien koordinointi kaikkien ministeriöiden kesken. Sisäministeriksi valittu Maria Ohisalo muistutti, että ilmastonmuutos on myös turvallisuuskysymys.
4.6.2019
Vihreiden johtotehtäviin pyrkivistä suurin osa hyväksyy geenimuuntelun, jos sillä voidaan torjua nälänhätää ja ilmastonmuutosta.
4.6.2019
Virhe koski vain vastausten perusteluja ei varsinaisia vastauksia, eli virhe ei vaikuttanut siihen, millaisia tuloksia kone näytti.
4.6.2019
Antti Rinteen hallitus paikkaa edellisen hallituksen kehitysrahoitukseen jättämää aukkoa. Pekka Haaviston mukaan hallitusohjelman kipeimmät kompromissit tehtiin yritystuissa ja perhevapaissa.
3.6.2019
Antti Rinteen esittelemän hallitusohjelman tärkein kirjaus on hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä.
31.5.2019
Vihreät näyttää olevan mukana seuraavassa hallituksessa, jos mahdolliset hallituspuolueet hyväksyvät neuvotellun hallitusohjelman.
31.5.2019
Vastaajista monet tyytyvät toteamaan, ettei jäsenyys ole ajankohtainen. Lisäksi EU:n puolustuksen kehittäminen tai puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa nähdään vahvana vaihtoehtona.
31.5.2019
Greta Thunbergista kertova Scener ur hjärtat -kirja punoo yhteen perheen tarinan, mielenterveyden ja ilmastokriisin.
31.5.2019
Nykyisten voimaloiden käyttö hyväksytään, uusien rakentaminen ei saa kannatusta. Perusteluna mainitaan usein nyt vireillä olevien hankkeiden tahmea eteneminen.
29.5.2019
Vihreiden johtotehtäviin pyrkivistä suurin osa suhtautuu varovaisen myönteisesti Euroopan unionin kehittämiseen liittovaltioksi.
29.5.2019
Vihreän Langan Puoluekokouskone auttaa selvittämään, mitä mieltä ovat puolueen avaintehtäviin ehdolla olevat ihmiset. Vastaa 20 väitteeseen ja katso, kuka on eniten samaa mieltä kanssasi.
28.5.2019
Luoko puoluesihteeri poliittista linjaa vai johtaako hän organisaatiota? Vihreiden puoluesihteeriehdokkaat väittelivät aiheesta ehdokaspaneelissa.
27.5.2019
Varsinais-Suomen vaalipiirissä jopa vihreiden äänimäärä kohosi eduskuntavaaleista.
27.5.2019
”Valtapuolueiden kykenemättömyys innostaa äänestäjiä on nostanut vihreitä ympäri Euroopan”, arvioi yliopistonlehtori Emilia Palonen.
27.5.2019
”Eurovaalitulos näyttää, että linja ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja ilmaston puolesta voittaa”, sanoo Turun äänikuningas Ville Niinistö.
27.5.2019
Vihreiden voitto eurovaaleissa oli Suomessa lähes täydellinen.
26.5.2019
Alviina Alametsä on Suomen 14. euroedustaja. Hän saa paikan, mikäli Brexit toteutuu.
26.5.2019
Eurovaalimenestyksen juhliminen on tuttua touhua vihreiden Heidi Hautalalle. Sitä hänkään ei ole kokenut, että vihreät on yli 15 prosentin kannatuksella Suomen toiseksi suurin puolue.
26.5.2019
Tervetuloa seuraamaan vuoden 2019 europarlamenttivaaleja kanssamme!
24.5.2019
Vihreä Lanka seuraa eurovaalien tulosiltaa ja raportoi vihreiden menestyksestä sekä Suomessa että muualla Euroopassa.
24.5.2019
Euroopan vihreiden odotetaan tekevän eurovaaleissa historiansa paras tulos. Puolueryhmälle povataan 5–10 lisäpaikkaa.
23.5.2019
Hallitusneuvotteluissa syntyneen soteratkaisun pääpiirteet ovat samat kuin vihreiden tavoitteet. Soteuudistuksesta ei myöskään ole määrä hakea säästöjä.
23.5.2019
”Ympäristölle haitallisten tukien poisto olisi helppo päätös parin miljardin korjausliikkeen tekemiseen”, professori Lassi Linnanen neuvoo hallitusneuvottelijoita.
23.5.2019
Perjantaina järjestetään jälleen maailmanlaajuinen ilmastolakko. Sen avulla nuoret yrittävät panna painetta eurovaaleihin.
23.5.2019
Vihreät saattaa jopa kolminkertaistaa paikkamääränsä europarlamentissa. Puolueen kolmas paikka on kuitenkin hyvin epävarma ja sitä kärkkyy erityisesti perussuomalaiset.
21.5.2019
Kokoomus on ennakkosuosikki eurovaalien voittajaksi Suomessa, arvioi tuore HS-gallup. Vihreät sen sijaan olisi ainoa puolue, joka kasvattaisi paikkamääräänsä.
20.5.2019
”Uskon, että ne, jotka voimakkaimmin puolustavat ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja ympäristöä voittavat nämä vaalit”, Niinistö sanoo.
20.5.2019
Edellisten eurovaalien tulos poikkesi merkittävästi Ylen eduskuntagallupin lukemista. Näin kävisi sunnuntaina, jos poikkeamat olisivat täsmälleen samanlaiset.
18.5.2019
”Mitä pidemmälle kriisi menee, sitä enemmän on toivottomuutta ja psyykkistä pahoinvointia”, sanoo vetoomuksen alulle pannut psykologian tohtori Kia Aarnio.
17.5.2019
Fatim Diarraa huolettaa eurovaalien laimea tunnelma. ”Siihen, että naisten ja vähemmistöjen oikeuksia kavennetaan, pitää reagoida puhumalla omista arvoista kahta kovempaa."
17.5.2019
”Ei voi sanoa, että olisi pääpukareita, jotka riitelevät. Mitään pysyviä rintamia ei ole puolueiden välille muodostunut.”
16.5.2019
Kalleimmat kampanjat ovat kahdella ennakkosuosikilla, europarlamentaarikko Heidi Hautalalla ja eduskunnan jättäneellä Ville Niinistöllä.
16.5.2019
Eurovaalien kaikki kärkiehdokkaat puhuvat kauniisti ilmastosta. Teoissa on eroja. Lentopolttoaineen verottamiselle löytyy laaja tuki.
16.5.2019
Tehokkaimmat keinot kulutuksen päästöjen vähentämiseen ovat polttomoottorikäyttöisen yksityisautoilun vähentäminen ja kasvispainotteisempi ruokavalio.
15.5.2019
Laitaoikeiston ennakoidaan etenevän eurovaaleissa. Ilmiön vastavoima on perinteisten valtapuolueiden syventyvä yhteistyö.
14.5.2019
Suomalaismepit on todettu selvästi keskimääräistä vaikutusvaltaisemmiksi. Euroopan parlamentissa ei edusteta ensisijaisesti omaa kotimaata, vaan omaa poliittista ryhmää.
13.5.2019
Kesäkuun puolivälissä Porissa järjestettävässä puoluekokouksessa tehtävään ovat ehdolla ainakin Fatim Diarra, Riikka Karppinen, Jaakko Mustakallio, Helena Särkijärvi ja Iiris Suomela.
13.5.2019
Noin puolet porukasta on kansanedustajia, loput suurimmaksi osaksi poliittisia avustajia.
13.5.2019
Maria Ohisalon myötä vihreät voi profiloitua entistä paremmin sosiaalipuolen kysymyksissä, joita vielä pidetään SDP:n ja vasemmistoliiton ydinalueena, arvioi tutkija.
Hallituksessa vihreät pääsee todennäköisesti tekemään itsensä näköistä politiikkaa.
10.5.2019
Hallitusneuvottelujen ilmasto- ja monimuotoisuusryhmän jäsenistä suuri osa lienee valmiita reippaisiin ilmastotoimiin. Vastapainona keskustan ja RKP:n ilmastonihkeällä siivellä on jalansijansa ryhmässä.
10.5.2019
Lihansyöntiä vähentämällä voidaan saavuttaa merkittäviä päästövähennyksiä. Kotimaisen maatalouden ei tarvitse kärsiä, eikä ravintosuosituksista tinkiä.
10.5.2019
Haaviston mielestä kahdeksan puolueen ilmastopaperi velvoittaa Suomen ajamaan EU:ssa kunnianhimoista ilmastolinjaa.
8.5.2019
Yksi hallitusneuvotteluiden kiperimmistä kysymyksistä vihreille voi syntyä suomalaisten metsien hakkuumääristä. Myös vasemmistoliitto ennakoi, että hakkuista tulee vääntöä.
8.5.2019
Hallitusneuvotteluihin pääseminen ei tarkoita hallitukseen pääsemistä. Vihreillä päätöksen mahdollisesta hallitukseen lähtemisestä tekee eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan yhteiskokous.
8.5.2019
Metsänomistajista vain neljännekselle metsäneuvoja oli esitellyt ”vahvasti luontoarvoja painottavia” metsänhoitoratkaisuja.
7.5.2019
”Erityistuen lapsen vanhemmat ovat olleet pitkään yksin, ilman että heillä on ollut puolestapuhujaa. Uskon, että se on yksi syy siihen, että olen nyt kansanedustaja”, uusi vihreiden kansanedustaja Noora Koponen sanoo.
7.5.2019
”Muut puhuvat vetovoimatekijöistä, mutta me vihreät haluamme korostaa pitovoimaa eli sitä, että nykyisten asukkaiden palvelut hoidetaan kuntoon”, sanoo kaupunginvaltuutettu Veera Willman
6.5.2019
Vihreiden puheenjohtajan Pekka Haaviston mukaan tunnin keskustelussa käytiin läpi yhtäläisyyksiä ja eroja, joita sosialidemokraattien ja vihreiden vastauksissa vastauksissa hallitustunnusteluissa on.
4.5.2019
Ohjelmallaan vihreät asettuu vahvan eurooppalaisen yhteistyön puolelle ja siten luontaisesti rajojen vahvistamista kannattavan laitaoikeiston vastapuoleksi.
3.5.2019
Vihreiden puoluesihteerin paikasta käydään seuraavan reilun kuukauden aikana kunnon kisa. Tehtävään pyrkivät myös Marjo Tapaninen Oulusta ja Joonas Niemi Turusta.
3.5.2019
Eurovaalien ilmastokeskustelu muistuttaa Suomen eduskuntavaaleja. Laitaoikeistoa lukuunottamatta kaikki puolueet kannattavat Pariisin sopimusta ja haluavat ainakin puheissa estää lämpenemistä.
3.5.2019
Niinistöt ovat suomalainen versio Kennedyistä, joiden elämään liittyy paljon menestystä mutta myös paljon henkilökohtaista draamaa. Ja kauniita naisia
3.5.2019
Mitigaatio vai adaptaatio? Hiilinielu vai hiilivarasto? Hiilineutraali vai hiilinegatiivinen? Kaksi astetta vai puolitoista astetta? Kertaa tästä jutusta ilmastopolitiikan avaintermit.
2.5.2019
Nuorten ilmastolakot ovat tehneet jotain, mitä ei ole aiemmin nähty. Nyt koululakkoilijat pakottavat EU-johtajat kiinnostumaan ilmastosta.
2.5.2019
”Tässä tilanteessa pitää pystyä karsimaan jostain. Lentämisestä olisi helppo lähteä, sillä sen hiilijalanjälki on suuri, ja se on monille kuitenkin ylellisyyttä.”
1.5.2019
Politiikkojen pitää olla rohkeammin erimielisiä, peräänkuuluttaa Ville Niinistö tänään ilmestyvässä kirjassaan Löytöretkeilijä.
30.4.2019
Siinä missä uudet kansanedustajat harhailevat eduskunnassa ja etsivät paikkaansa, näyttää kauramaito vihdoin löytäneen vakituisen sijan lehmänmaidon ja kerman vierellä, tasaveroisena vaihtoehtona.
30.4.2019
Vihreiden tuore kansanedustaja Sofia Virta haluaa hallitusohjelman, joka nostaa vastuun ilmastonmuutoksesta nuorten harteilta.
30.4.2019
Vihreiden eurovaali- ja komissaariehdokkaan Ville Ninistön mielestä puhdas liikenne on Suomelle hyvä bisnes.
30.4.2019
Hallitustunnustelija Antti Rinne ei ole tyytyväinen puolueilta saamiinsa vastauksiin ilmaston, EU-politiikan ja talouden osalta. Puolueet puolestaan ovat ihmetelleet löperöjä talouskysymyksiä.
30.4.2019
Vihreät ei sovi samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa, kokoomuksen kanssa tulee perustulokahnaus ja keskustan metsäpolitiikka on vihreille myrkkyä.
30.4.2019
Maria Ohisalon asema ennakkosuosikkina on selvä. Niin selvä, että se tekee todellisen puheenjohtajakisan syntymisen epätodennäköisemmäksi.
30.4.2019
Maria Ohisalo ilmoitti olevansa kiinnostunut vihreiden puheenjohtajuudesta.
29.4.2019
Ilmasto- ja ympäristöasioissa demareiden ja vihreiden linja eroaa paikoin sen verran, ettei yhteisymmärryksen löytäminen ole välttämättä ongelmatonta.
29.4.2019
Tuore raportti antaa eväitä hallitusneuvotteluihin, sillä yritystukien uudistustarve tunnustetaan laajalti, mutta varsinaisista toimista ei edellisellä vaalikaudella päästy sopuun.
26.4.2019
Vihreät on uudistanut vuoden sisällä tärkeimmät linjauksensa ja ohjelmansa. Suurimpaan osaan Rinteen kysymyksistä löytyy vastaus niistä.
26.4.2019
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo olevansa tyytyväinen vihreiden saamiin valiokuntapesteihin. Vihreät pääsee ensimmäistä kertaa linjaamaan ympäristövaliokunnalle kuuluvien rahojen käytöstä.
26.4.2019
Kolme ehdokasta on jo ilmoittanut pyrkivänsä puoluesihteeriksi. Valinnan tekee puoluekokous kesäkuussa.
25.4.2019
Heidi Hautala kehottaa kiinnittämään huomiota, miten laitaoikeisto ovat kaapannut sanan perinteiset arvot.
24.4.2019
Compensaten idea on, että kuluttaja voi ostostensa yhteydessä valita, maksaako hän vapaaehtoisen hyvitysmaksun. Ruoka-annoksen kompensaatiomaksu voi olla esimerkiksi kymmenen senttiä, kun taas uuden auton kohdalla se on useamip satanen.
23.4.2019
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki pitää ilmastonmuutosta yhtenä poliittisen päätöksenteon vaikeimmista ongelmista. Hän uskoo kuitenkin rationaalisten ihmisten kykyyn ratkaista ongelma vaarantamatta talouskasvua.
18.4.2019
Euroopan polarisoituminen jatkuu toukokuun EU-vaaleissa, arvioi Eurooppa-tutkija Timo Miettinen.
18.4.2019
EU:n pitäisi nopeasti leikata päästöjä. Samaan aikaan laitaoikeisto heittää yhä enemmän kapuloita ilmastopolitiikan rattaisiin.
18.4.2019
Päästöt laskevat ja työllisyys ja talous lähtevät kasvuun. Tällaisia vaikutuksia on Sitran laskelmien mukaan vihreällä verouudistuksella.
16.4.2019
Kovin vihreä nousu tuli Rovaniemellä, josta vihreät sai yli 14 prosenttia äänistä, liki 5 000 ääntä.
16.4.2019
Vihreiden eduskuntaryhmä kokoontui tänään tiistaina ensimmäistä kertaa. Uudessa ryhmässä on osaamista etenkin koulutus-, sosiaali- ja luontokysymyksissä.
16.4.2019
Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto arvelee, että yhteistyö Sipilän jälkeisen keskustan kanssa voi olla nykyistä helpompaa. Perussuomalaisten kanssa yhteisen arvopohjan löytyminen tuntuu lähes mahdottomalta.
16.4.2019
”Puolueiden puheenjohtajat ja varsinkin pääministeri kuluvat nopeasti puolueensa keulakuvina. Näin on käynyt minullekin”, Sipilä kirjoittaa blogissaan.
15.4.2019
”Maailman muuttaminen on sitkeyslaji. Ihmiset ovat antaneet vihreille kaikkien aikojen eduskuntavaalivoiton. Tästä työ vasta alkaa.”
15.4.2019
Vihreiden vaalivalvojaisissa Tavastialla elettiin historiallisen vaalivoiton jännityksessä sunnuntai-iltana. Ennätyksellisen paikkamäärän lisäksi vihreiden eduskuntaryhmässä on ennätyksellisen paljon naisia. Tässä parhaita paloja illalta.
15.4.2019
Kun gallupluvuista ja ennakko-odotuksista irtautuu, vaalien tulos oli se, että vihreät, demarit ja vasemmistoliitto voittivat ja Juha Sipilän hallitus hävisi. Käytännössä koko tappion kärsi kuitenkin Sipilä ja keskusta.
15.4.2019
Vihreiden ennätyksellinen 11,5 prosentin kannatus toi puolueelle 20 eduskuntapaikkaa. Uudessa eduskuntaryhmässä kuusi entistä ja peräti 14 uutta kansanedustajaa. Tässä lyhyet esittelyt jokaisesta heistä.
15.4.2019
”Hienoa, että ehdokas jolla kärkenä on ilmastopolitiikka ja tiede nousee eduskuntaan. Se on tavallaan in your face niille, joiden mielestä nämä ovat toissijaisia vouhotuksia”, sanoo tuore kansanedustaja Atte Harjanne.
15.4.2019
Ohisalo pitää suun supussa puheenjohtajasuunnitelmista. Omien sanojensa mukaan hän ei aidosti ole vielä tehnyt päätöstä.
14.4.2019
Vihreän Langan päivittyvä vaaliseurantajuttu. Seuraamme eduskuntavaalien etenemistä ääntenlaskennan päättymiseen saakka.
12.4.2019
Vihreä Lanka seuraa eduskuntavaaleja tiiviisti sunnuntai-iltana. Välitämme tunnelmia vihreiden vaalivalvojaisista ja seuraamme tuloslaskentaa.
12.4.2019
Sosiaali- ja terveysministeriö kerää parhaillaan suomalaisten kokemuksia mielenterveyspalveluista. Kansalaisaloite terapiatakuu pyrkii nopeuttamaan hoitoonpääsyä.
11.4.2019
”Jatkuvasti oli jokin kalmanviiva. Jos tuli ongelmia, pääministeri Juha Sipilä asetti seuraavan takarajan. Tällaiset aikataulutukset voivat toimia Volvon tehtaalla, mutta eivät lainsäädäntöprosesseissa.”
11.4.2019
Vihreän Langan vaalipiirikohtainen analyysi povaa SDP:lle ja vihreille reippaasti uusia eduskuntapaikkoja.
11.4.2019
Laskelmassa on huomioitu Alman, Helsingin Sanomien ja Ylen gallupit huhtikuulta.
10.4.2019
Juuri ennen kuin eduskunta jäi vaalivapaalle, se hyväksyi lain, jossa lastensuojelun jälkihuolto ulotettin 25-vuotiaisiin saakka. Aiemmin jälkihuolto loppui, kun nuori täytti 21 vuotta.
10.4.2019
”Olettaisin, että ennakkoäänien ja lopullisen vaalituloksen ero on vihreillä yhdestä kahteen prosenttiyksikköä”, arvioi vaalitutkija Sami Borg Tampereen yliopistosta.
Sivut