Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
16.11.2012

Ympäristöjärjestö Greenpeacen mittausten mukaan Talvivaaran
kipsisakka-altaasta virrannut vesi oli erittäin metallipitoista.
Sulfaattia oli jopa aiempaa arviota enemmän.

16.11.2012

Talvivaaran kaivoksen jäteonnettomuuden taustalla oleva tapahtumaketju alkaa selvitä. Sen sijaan on edelleen epäselvää, miksi kaivoksella on hoidettu yljäämävesiongelmaa tavalla, joka on varmasti tiedetty riskialttiiksi.

16.11.2012

Joka neljäs suomalainen käyttää WWF:n suosituksia hyväkseen kalatiskillä. Puolet suomalaisista ei ole kuullut suosituksista. Asia käy ilmi kalajärjestö Pro Kalan teettämästä tutkimuksesta.

16.11.2012

Vihreät kansanedustajat allekirjoittavat perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lernerin aloitteen ministerikarenssista.

16.11.2012
Eduskunnan ympäristövaliokunta vaatii lakimuutoksia, ettei Talvivaarassa syntyneet ongelmat pääse toistumaan tulevaisuudessa: ”Valiokunta edellyttää, että hallitus valmistelee tarvittavat lainsäädäntömuutokset kaivosten turvallisuuden varmistamiseksi.”
16.11.2012

”Afganistan on kestämätön paikka vähänkään poliittisesti aktiiviselle
ihmiselle. Se on maa, jossa on sota eikä minkäänlaista turvallisuutta.
Minut vangittiin veljeni poliittisuuden takia Afganistanissa.”

16.11.2012

Lokakuun kuntavaalit toivat Siuntion kunnanvaltuustoon enemmistön, joka kannattaa kuntaliitosta Lohjan ja Nummi-Pusulan kanssa. Uudenmaan vihreiden puheenjohtaja Kristian von Essen uskoo kuitenkin, ettei kuntaliitos Lohjan suuntaan tule toteutumaan.

15.11.2012

Vihreät saivat seuraavaksi nelivuotiskaudeksi Tampereen osaamis- ja
elinkeinopalvelujen ja sivistys- ja elämänlaatupalvelujen
apulaispormestarin paikan.

15.11.2012
Hallitus julkisti tänään torstaina kuntauudistusta koskevat linjauksensa. Kuntarakennelain luonnoksen mukaan jokaisen kunnan on selvitettävä kuntaliitosta, jos yksikin laissa mainittu kriteeri täyttyy.
15.11.2012

Jos Talvivaara ei saa käynnistettyä tuotantoaan, se voi ajautua konkurssiin lähikuukausina. Konkurssi kaataisi kaivosalueen ongelmat yhteiskunnan vastuulle.

15.11.2012

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtajan Matti Inhan mukaan poliitikkojen keskuudessa on lainakatosta vahva konsensus. Hän arvelee omarahoitusosuuden vaatimuksen jäävän kymmeneen prosenttiin.

15.11.2012

Pekka Perän näytöt ympäristöongelmien torjumisessa eivät ole kovin
vahvat. Talvivaaran kaivos on päästänyt koko toimintansa ajan
huomattavasti lupaamaansa enemmän natriumia ja sulfaattia vesistöön.

15.11.2012

”Uskon vakaasti, että ilmastonmuutos on totta ja että se johtuu ihmisen
toiminnasta ja hiilidioksidipäästöistä. Olen sitä mieltä, että tämän
seurauksena me olemme tulevaisuuden sukupolville velvollisia tekemään
jotain”, Obama sanoi keskiviikkona pitämässään tiedotustilaisuudessa.

15.11.2012
Ilmastopaneelin teettämän selvityksen mukaan Suomeen tarvitaan vahva ilmastolaki, joka tuo ilmastopolitiikkaan ennustettavuutta yli hallituskausien. Lakiin olisi saatava mukaan niin päästöt kuin hiilinielut.
15.11.2012

Aiemmissa ilmastokokouksissa on sovittu, että teollisuusmaista kehitysmaihin kohdistuva ilmastorahoitus on alkuvaiheessa kymmenen miljardia dollaria vuodessa. Tämä vaihe päättyy vuodenvaihteessa, ja sen jälkeisestä ajasta on sovittu vain, että rahoitus on 100 miljardia vuonna 2020.

14.11.2012

Jos tämän syksyn pikkujouluissa haluaa juhlistaa ”uutta nokiaa”, kannattaa nauttia koko ilta pelkkää kipsisakkaliuosta. Koska alkuperäisen tavaran tarjonta pyritään kaikin keinoin rajoittamaan kaivosalueelle, voit turvautua Vihreän Langan reseptiin.

14.11.2012

Säädösehdotuksen mukaan pörssilistattujen yritysten hallituspaikoista 40 prosenttia pitäisi kiintiöidä naisille. Tällä hetkellä naisilla on vain 14 prosenttia EU-maiden pörssiyhtiöiden hallituspaikoista.

14.11.2012

Turkistarhaton Suomi -kampanja lopetti allekirjoitusten keräämisen tiistaina. Allekirjoituksia kerättiin reippaasti yli 60 000 kappaletta. Maaseudun Tulevaisuuden mukaan 18 prosenttia suomalaisista kannattaa turkistarhauksen täyskieltoa.

14.11.2012

Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat keskustelleet Talvivaaran tapauksesta keskiviikkona. Kokouksessa pidettiin tärkeänä, että viranomaisten toimintaedellytykset turvataan.

14.11.2012
Viime vuoden kasvihuonekaasupäästöt olivat ennätykselliset 34 miljardia tonnia, arvioi saksalainen IWR-tutkimuslaitos. Vuoden 2010 päästöt olivat 33 miljardia tonnia.
14.11.2012
Niittyliha on vähitellen tulossa myös Suomen kauppoihin. WWF ja metsätalouden kehittämiskeskus Tapio virittelevät parhaillaan eläintuottajien kanssa kriteerejä luonnonlaidunlihan tuotannolle.
13.11.2012

Elinkeinoelämän tiedostuskoneisto on vienyt ulkomaille positiivista kuvaa
ympäristöongelmien kanssa koko toiminta-aikansa painineesta Talvivaaran
kaivoksesta.

13.11.2012

Ammattikalastajat löysivät Laakajärveltä noin 20 nopeasti kuollutta madetta viikko ennen Talvivaaran vuodon paljastumista, kertoo Suomen Luonto.

13.11.2012

Selvityshenkilöt tarkastelevat Talvivaaran viimeaikaisia ympäristöongelmia ja arvioivat sekä
yhtiön että valvontaviranomaisten toimintaa.

13.11.2012
Suomessa on myytävänä jo 360 erilaista MSC-ympäristömerkittyä kala- tai äyriäistuotetta. MSC on leviämässä myös ravintoalalle.
13.11.2012

Kehitys- ja ympäristöjärjestöt julkistivat tiistaina tavoitteensa vajaan kahden viikon kuluttua alkaviin Dohan ilmastoneuvotteluihin. YK:n ilmastokokouksessa on määrä käsitellä muun muassa Kioton ilmastosopimuksen ja kehitysmaille maksettavan ilmastorahoituksen jatkoa.

13.11.2012

EU on kuitenkin valmis palaamaan omaan päästökauppaansa, jos ICAO-neuvottelut kariutuvat: ”Jos tämä ei etene – ja toivon todella, että se etenee – olemme taas samassa tilanteessa kuin nyt”, ilmastokomissaari Hedegaard varoittaa.

12.11.2012

Vuodosta on päässyt vesistöön jo noin 1 100 kiloa nikkeliä, Suomen
ympäristökeskus kertoo. Kaivoksen ympäristöluvan mukaan nikkeliä saa
päästä vesistöön 900 kiloa

12.11.2012
Oulun poliisi on aloittanut esitutkinnan, jossa selvitetään Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuotoon johtaneet syyt sekä vuodosta mahdollisesti aiheutuneet ympäristövahingot.
12.11.2012
”Unionin yhteisten ongelmien kasvaessa, on syytä tiivistää yhteistyötä entisestään. Läheiset suhteet sisarpuolueisiin ympäri Eurooppaa auttaa meitä ymmärtämään toisiamme”, Laturi sanoo.
9.11.2012

Muovin repeäminen ei ole mikään syy vuotoon. Padon tai patoaltaan pitävyys ei saa olla puolentoista millin muovikalvon varassa. Itse altaan pitää olla vedenpitävä. Tämä on selvästi ilmaistu myös Talvivaaran ympäristöluvassa.

9.11.2012

Vihreiden nuorisojärjestön mielenosoitusbussi on päässyyt perille Kajaaniin. Helsingistä aamuyöstä lähteneet 27 mielenosoittajaa oosoittavat mieltään Kainuun ely-keskuksen edustalla.

8.11.2012

Kainuun ely-keskuksen mukaan varoaltaat ovatkin nyt täyttyneet ja niistä
on alettu laskea vettä Vuoksen vesistöön kuuluvaan Lumijokeen.

8.11.2012
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden järjestö Vino järjestää huomenna perjantaina mielenosoitusmatkan Talvivaaran kaivokselle.
8.11.2012

Paljon pahempi päästö oli lähellä, sillä Talvivaaran arvion
mukaan kipsisakka-altaan keskelle tulleesta halkeamasta karkasi
kaikkiaan 600 000 kuutiota jätevettä.

8.11.2012
Rehevöitymisen estämisellä saavutetaan koko Itämeren alueella noin neljän miljardin euron hyödyt, arvioidaan tuoreessa tutkimuksessa. Suomen osalta tutkimuksessa suositellaan EU-vaatimuksia tiukempaa typpipolitiikkaa.
8.11.2012

”Suomen hallituksen enemmistö on rahoitusmarkkinaveron takana, mutta
kokoomus haraa edelleen vastaan. Tämä on kummallista, sillä
hallitusohjelman kanta on selkeä”, vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto sanoo.

8.11.2012
Kaivosyhtiö Talvivaara on julkistanut kolmennen vuosineljänneksensä tuloksen. Yhtiön liikevaihto oli 44,8 miljoonaa euroa ja tappio 4,3 miljoonaa euroa. Tammi-syyskuun osalta liikevaihto on ollut 117,3 miljoonaa ja tappio 26,6 miljoonaa.
8.11.2012

Talvivaaran kipsisakka-altaan pohjoinen vuoto on saatu tyrehtymään, kertoo STT. Tilanteeseen turhautunut ympäristöministeri Ville Niinistö vierailee tänään kaivoksella.

7.11.2012

Säteilyturvakeskus on löytänyt Talvivaaran kaivosalueelta virtaavasta vedestä odotettua korkeampia uraanipitoisuuksia. Alustavien arvioiden mukaan pitoisuus olisi 100-200-kertainen luonnonvesiin verrattuna.

7.11.2012

Kipsisakka-altaan vuotokohta on saatu paikannettua Talvivaaran kaivoksella Sotkamossa. Altaasta on vuotanut jätevettä tuhansia kuutioita tunnissa jo ainakin kolmen ja puolen vuorokauden ajan.

7.11.2012

"Kaivosten valvonta ja siihen liittyvät toimet ovat ely-keskusten toimivaltaan kuuluvia asioita", Niinistö sanoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona iltapäivällä. Hänen mukaansa suurimmat Talvivaaran virheet on tehty viisi kuusi vuotta sitten.

7.11.2012

Kaivosyhtiö on joutunut säilömään valtavia vesimassoja kaivosalueella, myös vuodon saaneessa altaassa. Muutama viikko sitten kaivoksen katselmuksessa Sotkamossa yhtiö
kertoi, että sateisen kesän ja syksyn jäljiltä kaivoksessa on peräti 1,4
miljoonaa kuutiota ylimääräistä vettä.

7.11.2012

Kotimainen elintarviketeollisuus saa käyttöönsä yhteismitallisen ohjeistuksen ruuan ilmastovaikutuksen arviointiin. Mallin on kehittänyt maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT.

7.11.2012

Jätevettä karkaa kipsisakka-altaasta noin 6 000 kuutiota tunnissa. Jos varopadot täyttyvät liian nopeasti, vettä voidaan joutua päästämään vesistöön.

7.11.2012

”Me haluamme lastemme elävän Amerikassa, joka ei ole velan piinaama,
joka ei ole epätasa-arvon heikentämä, ja jota ei uhkaa lämpenevän
planeetan tuhoisa voima”, Obama sanoi voitonpuheessaan.

7.11.2012

Yhdysvaltain vaaleissa äänestettiin osavaltiotasolla myös monista lakialoitteista. Esimerkiksi Coloradossa ja Washingtonissa äänestettiin marijuanan viihdekäytön sallimisen puolesta. Vastaava aloite kaatui Oregonissa.

7.11.2012
Vihreiden presidenttiehdokas Jill Stein on kerännyt 0,3 prosenttia eilisessä presidentinvaalissa annetuista äänistä. Hän tuli kokonaistilanteessa neljänneksi Obaman, Romneyn ja libertaaripuolueen Gary Johnsonin jälkeen.
7.11.2012

Presidentti Barack Obama on valittu toiselle kaudelle Yhdysvaltain presidentiksi. Kisa voi ratkesi lopullisesti Suomen aikaa vartin yli kuusi, kun Ohion ja Iowan osavaltioiden tulokset saatiin vahvistettua.

6.11.2012

Kaivoksen ympäristöriskinarvioinnissa kipsisakka-altaan vuotoa pidetään "epätodennäköisenä" ja siitä aiheutuvia vahinkoja "erittäin
epätodennäköisinä".

6.11.2012
Ympäristöjärjestö WWF on luovuttanut Brysselissä 150 000 eurooppalaisen allekirjoittaman vetoomuksen EU:n kalastuspolitiikan kiristämiseksi.
6.11.2012

Kaivokselta karkaa parhaillaan tuhansien kuutioiden tuntivauhtia jätevettä, jossa on valtavia pitoisuuksia raskasmetalleja.

6.11.2012
Ympäristötoimittaja Bill McKibben ehdottaa, että hurrikaanit nimettäisiin jatkossa fossiilisia polttoaineita tuottavien yhtiöiden mukaan: ”Vuosikymmenen ajan Sandyjen on kestettävät hurrikaanivitsejä. Tuntuu paljon reilummalta osoittaa nuo syytökset sinne, minne ne kuuluvat.”
6.11.2012

Presidentti Barack Obama on saamassa ainakin 253 valitsijamiehen äänet Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, arvioi Stanfordin yliopisto. Republikaanien Mitt Romneyn varmaksi saaliiksi yliopisto laskee 191 valitsijamiestä.

6.11.2012

Ilmaston lämpenemisen kriittisenä rajana pidetyn kahden asteen saavuttaminen vaikuttaa äärimmäisen epärealistiselta, varoittaa konsulttiyhtiö PwC tuoreessa Low Carbon Economy Index -katsauksessaan.

5.11.2012

Talvivaara on ollut tänä vuonna pahassa pulassa kaivokseen
varastoidun liikaveden vuoksi. Suomen Luonnon mukaan yhtiö kertoi itse
kolme viikkoa sitten, että kaivokseen on säilötty 1,4 miljoonaa kuutiota saastunutta
sadevettä.

5.11.2012

Tämän vuoden syyskuun loppuun
mennessä nikkeliä on tuotettu kaikkiaan yii 36 000 tonnia. Jos uraania
on kertynyt entiseen tahtiin, kipsisakka-altaassa on ainakin 180 tonnia
uraania.

5.11.2012

Säteilyturvakeskuksen mukaan Talvivaaran vuotavassa jätealtaassa on uraania korkeimmillaan noin 0,1 grammaa kiloa kohti. Suurin osa uraanista on sitoutuneena kipsiin.

5.11.2012

Sveitsiläinen ympäristöjärjestö Ecopop on saanut kerättyä 120 000 allekirjoitusta aloitteeseen, jonka tavoitteena on kiristää maahanmuuttopolitiikkaa.

2.11.2012

Mobiilipeliteollisuus on tarttunut tosissaan Yhdysvaltojen vaalihuumaan. Niin iPhone- kuin Android-käyttäjät voivat valita suosikkinsa kymmenistä toinen toistaan erikoisemmista vaalipeleistä.

2.11.2012
Yhdysvaltain vihreiden presidentinvaalikampanja on viimeisinä viikkoinaan keskittynyt lähinnä herättämään keskustelua epätasa-arvoisista vaalikeskusteluista.
2.11.2012

Jos vihreiden saamat äänet olisivat olleet kuntavaaleissa yhtä
tehokkaita kuin keskustan, vihreät olisivat saaneet ääniosuudellaan noin
1 400 paikkaa.

2.11.2012

Vihreiden kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto ennustaa, että Helsingin uusi valtuusto taistelee Kivinokasta ja keskustakirjastosta.

1.11.2012

Nykyinen eduskunta voi päästä äänestämään ydinvoimasta. Näin käy, jos Fortum lähtee mukaan Fennovoiman hankkeeseen, ja hanke siirretään Loviisaan.

1.11.2012
Kokoomuksen Eero Lehti ja sdp:n Markku Liimatainen ovat johtaneet Keravan kaupunginhallitusta ja -valtuustoa vuorotellen viimeiset 35 vuotta. Näissä vaaleissa Liimatainen ja Lehti saivat jälleen eniten ääniä.
1.11.2012

TVO:n entisen varatoimistusjohtajan Rauno Mokan luotsaamaan Contineo-konserniin kuuluva RTK-palvelu on vuosia tehnyt kiinteistöhuoltourakoita Olkiluodossa.

1.11.2012

Perussuomalaisten suurin nousu tuli Pohjois-Karjalassa, jossa äänestysprosentti oli koko
maan alhaisin. Puolue menestyi selvästi keskimääräistä paremmin myös heikosti äänestäneissä Hämeessä, Kymessä ja
Pohjois-Savossa.

1.11.2012

Vihreä Lanka selvitti lokakuun aikana, ketä pidetään Suomen vaikutusvaltaisimpina. Tarkoituksena oli arvioida paitsi virallisen aseman suomaa valtaa, myös esimerkiksi verkostojen tai varallisuuden tuomaa epävirallisempaa valtaa.

31.10.2012

Sandyn aiheuttaman myrskyvuoksen ja samalle ajankohdalle osuneen kuun vetovoiman aiheuttaman nousuveden yhteisvaikutuksesta merenpinta nousi noin 3–4 metriä. Tämän kokoluokan myrskytulvien on aiemmin arvioitu syntyvän vain kerran 500 vuodessa – tulevaisuudessa jopa 25 vuoden välein.

31.10.2012
Kaupallisten kalastuslaivueiden toiminta uhkaa miljoonien ihmisten ruokaturvaa, varoittaa YK:n erityisraportoija Olivier De Schutter. Hän rinnastaa tällaiset ”merikaappaukset” kehitysmaissa tapahtuviin maakaappauksiin.
29.10.2012

Vihreä liitto sai kuntavaaleissa
edustajan tai edustajia kuuteentoista uuteen valtuustoon. Samaan aikaan
ainoa vihreiden edustaja putosi kahdeksasta valtuustosta.

29.10.2012

Keskustalla on 3078 paikkaa Suomen 9672 valtuustopaikasta. Siis 31,8
prosenttia. Kokoomuksella (1735 paikkaa) ja demareilla (1729 paikkaa) on molemmilla 17,9 prosenttia valtuustopaikoista.

29.10.2012

Vihreiden menestystä Pelkosenniemellä selittää edellisten vaalien ääniharavan Pekka Nymanin siirtyminen sitoutumattomista vihreiden riveihin.

29.10.2012

Perussuomalaiset saavuttivat odotetun voiton sunnuntain kuntavaaleissa. Puolue yli kaksinkertaisti kannatuksensa yli 12 prosenttiin. Valtuustopaikkoja tuli lähes 1 200.

28.10.2012

Helsingissä vihreiden ryhmä on ensimmäisten tulosten perusteella
kutistumassa 21 valtuutetusta 19 valtuutettuun. Myös Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Turussa vihreiden valtuustoryhmät ovat pienemässä.

28.10.2012

Tunnelma parani Tavastialla ääntenlaskennan edetessä, kuten on ollut tapana jo aiemmissa vaaleissa. Vaalitappiosta huolimatta vasemmistoliitto pysyi vihreiden takana koko Suomessa ja demarit Helsingissä.

26.10.2012
Toimittaja Elina Lappalaisen kirjoittama Syötäväksi kasvatetut on voittanut ensimmäisen Kanava-tietokirjapalkinnon. 10 000 euron arvoinen palkinto myönnetään vuoden parhaalle yhteiskunnan, politiikan, historian, kulttuurin tai talouden alan tietokirjalle.
26.10.2012
Vihreitä ehdokkaita on tämän vuoden kuntavaaleissa yhteensä 2 299. Tilastokeskus on perannut läpi ehdokasdataa ja sen valossa vihreä ehdokas erottautuu muista muun muassa näin.
25.10.2012

Hallitusohjelman kirjaukset tai ryhmäkuri eivät ole esteenä
turkistarhauksen lakkauttamiselle, sillä kaikki suurimmat eduskuntaryhmät antavat edustajilleen vapaat kädet.

25.10.2012

Tuoreen tutkimuksen mukaan uusiutuvan energia lisääminen toisi Eurooppaan jopa puoli miljoonaa uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä.

25.10.2012

Ylen vaaliväittelyitä vetävä toimittaja Jan Andersson haluaa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän nyrkin pöytään. Viimeinen puheenjohtajien yhteinen vaalitentti lähetetään Ylellä tänään torstaina.

24.10.2012

Vihreiden kannatus on noussut yli kaksi prosenttiyksikköä kuukaudessa, jos mittarina käytetään MTV3:n Research Insight Finlandilla teettämää kannatustutkimusta.

24.10.2012
Vihreiden puheenjohtaja ympäristöministeri Ville Niinistö kommentoi Facebookissa saksalaisen Eon jättäytymistä pois Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta: ”Fennovoiman ydinvoimahanke ei ole taloudellisesti kannattava.”
24.10.2012

Saksalainen energiayhtiö Eon jättäytyy pois Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta, kertoo Helsingin Sanomat. Yhtiön osuus Pyhäjoen voimalasta on 34 prosenttia, joten Fennovoimalle jää valtava rahoitusaukko paikattavaksi.

24.10.2012

Kaivosalan toimijoita yhteentuova huippukokous tuo toimijoita yhteen kovin epätasaisesti. Kaivosalalta ja työmarkkinajärjestöistä on 21 edustajaa, ympäristöjärjestöistä ja matkailupuolelta kolme.

23.10.2012
Ilmastonmuutoksesta on keskustelu virallisissa väittelyissä kaikkien Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä aina vuodesta 1988 lähtien. Tänä vuonna aihetta ei käsitety.
23.10.2012

Viime vuosina uutta nousua tavoitellut ydinvoimateollisuus kamppailee Yhdysvalloissa lisääntyneen maakaasutuotannon aiheuttaman sähköalen kanssa.

22.10.2012

Maailman ruokaohjelma WFP on alkanut viime vuosina jakamaan pelkän ruuan lisäksi myös rahaa ja ruokakuponkeja. Aiemmin WFP on lähinnä pyrkinyt tasaamaan ruuan ylituotantoa ja puutetta eri alueiden kesken.

22.10.2012

EU:n ministerikokous päätti Itämeren lohikiintiöksi 109 000 lohta. Suomen osuus on noin 28 000 lohta.

22.10.2012
Vihreän ilmastorahaston isäntäkaupungiksi on valittu eteläkorealainen Songdon kaupunki. Valinta on määrä vahvistaa marras-joulukuun vaihteessa Dohassa järjestettävissä ilmastoneuvotteluissa.
22.10.2012
Helsinkiläisravintola Vegemesta otti kesällä käyttöönsä avoimen yhteisön kehittämän digitaalisen kryptovaluutan bitcoinin. Muutama muukin yritys Suomessa hyväksyy sen maksuvälineeksi.
19.10.2012
”Meillä on vaalirauha, eikä kampanjointi sovi tänne. Tämä on 400 ihmisen työpaikka. Ei tehtaissakaan saa kampanjoida. Näin on ollut ennenkin”, sanoo rehtori Petri Raivo.
19.10.2012
Eduskunnan suuri valiokunta kaatoi perjantaina maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen ja hallituksen ajaman 109 000 lohen kalastuskiintiön ja päätyi kannattamaan tutkijoiden suosittelemaa, 54 000 lohen kiintiötä.
19.10.2012
Vihreiden kannatus on IS:n perjantaina julkistamassa gallupissa 9,2 prosenttia, mikä on vähemmän kuin viime kesänä, mutta kuitenkin 0,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa.
19.10.2012

Selvästi suurin osa Vihreän Langan kyselyyn vastanneista kuntapäättäjistä tuomitsee poliittiset virkanimitykset ja luottamushenkilöiden kaksoisroolin.

Sivut