Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
19.10.2012

Yhdestä asiasta ehdokkaat ovat puoluekannasta riippumatta yksimielisiä: vaalikoneissa olisi parannettavaa. Ehdokkailla on myös yhteinen inhokki vaalikoneiden joukossa.

19.10.2012

Vihreä Lanka näytti kyselyn kutsusähköposteineen, kyselylomakkeineen ja
tuloksineen etukäteen Taloustutkimus oy:n tutkimusjohtaja Juho
Rahkoselle. Rahkonen arvioi, että kysely vaikuttaa pätevältä.

19.10.2012

Vihreän Langan tutkimukseen vastanneista valtuutetuista 36
prosenttia sanoo kuntansa päätöksentekoon vaikuttavan epäterveen ja
salaisen hyvä veli -verkoston. Kun kysyttiin, mitkä puolueet antavat epäterveiden verkostojen vaikuttaa toimintaansa, kokoomus nimettiin kaikkein useimmin, keskusta toiseksi useiten.

18.10.2012

Valtakunnallisesti tunnettu ja säännöllisesti televisiossa näkyvä naama
voi olla korvaamaton apu kuntavaalien kampanjavaiheessa. Mitä tapahtuu
vaalien jälkeen, kun ministerin pitäisi alkaa hoitaa oman kuntansa
asioita?

18.10.2012

Suomen sirpaleinen kuntarakenne vaikeuttaa merkittävästi toimivien potilastietojärjestelmien luomista. Niin kauan kuin yhtenäisiä standardeja ei ole, ja jokainen kunta päättää itse terveydenhuoltopalveluiden rakenteesta, voidaan visiot potilastietojärjestelmien kunnianhimoisesta uudistamisesta haudata.

18.10.2012
Sairaanhoitajaliitto päätti maanantaina vaihtaa työterveyshuollossa käyttämäänsä lääkäriyhtiötä, koska liitto haluaa rahojensa päätyvän kotimaahan.
18.10.2012
Hiljaisista ja äänekkäistä signaaleista voi päätellä, että iso osa suomalaisista haluaa asua Helsingissä, kertoo neljän vihreän kunnallisvaaliehdokkaan viime viikolla julkaistu pamfletti Seuraavat 400 000 helsinkiläistä.
18.10.2012

Muun muassa biopolttoaineiden yleistyminen ja liikennemäärien kasvu aiheuttavat aiempaa todennäköisemmin nopeita muutoksia ilman pienhiukkaspitoisuuksiin, varoittaa Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Risto Hiilamo.

18.10.2012
Amerikkalaista ympäristöväkeä rassaa se, ettei ilmastonmuutos nouse agendalle maan presidentinvaaleissa. Tiistaina käydyn toisen väittelyn puheenjohtaja Candy Crowley kertoi CNN:lle pitäneensä taloutta tärkeämpänä aiheena.
17.10.2012

”Jotkut väittävät julkisuudessa, että ilmastomuutosta kuvaavat mallit
ovat roskaa, mutta jos ne selittävät ilmiöitä myös toisilla
planeetoilla, niiden täytyy olla ainakin jossain määrin luotettavia.”

17.10.2012

Euroopan komission mukaan biopolttoaineiden tuotannossa olisi käytettävä ensisijaisesti ruuaksi kelpaamattomia raaka-aineita. Ruokaviljojen käyttö polttoaineena nostaa ruuan hintaa ja aiheuttaa päästöjä, kun tuotannon laajentamiseksi kaadetaan metsää.

17.10.2012
Suomessa käytettävät arviointimenetelmät vääristävät rajusti arvioita turvemailta vesistöihin kulkeutuvan orgaanisen aineen määrästä, väittää Suomen luonnonsuojeluliitto.
17.10.2012

Eniten sähkönkulutus on laskenut teollisuudessa: noin 6 prosenttia
vuoden takaiseen ja peräti 19 prosenttia vuoden 2007 huippulukemiin
verrattuna. Muu sähkönkulutus on noudatellut talouden suhdanteita huomattavasti
vähemmän ja on nyt hieman korkeampi kuin koskaan aiemmin.

17.10.2012

Suomen johtavat ympäristöjärjestöt haluavat suojella Suonenjoella sijaitsevan Halla-ahon sekä 510 muuta arvokasta luontokohdetta.

16.10.2012
Vaalikoneen perusteella eniten puolueita yhdistää löytöeläintoiminnan laadun parantaminen. Eniten eroja puolueiden välillä syntyi suhtautumisessa kasvisruoan lisäämiseen.
16.10.2012

MTK:n johtokunta tyrmäsi tiistaina ympäristöministeriössä valmisteltavat lakiuudistukset. Järjestön mukaan esimerkiksi luonnonarvon käsite ei istu ympäristönsuojelulakiin.

16.10.2012
Amerikkalainen bisnesmies Russ George suoritti viime heinäkuussa Kanadan rannikolla mittavan kokeilun, jonka tavoitteena oli testata ilmastopeukalointia. Asiantuntijoiden mukaan kokeilu kuitenkin rikkoo muun muassa YK:n biodiversiteettisopimusta.
16.10.2012

Ympäristöjärjestö WWF:n teettämän tutkimuksen mukaan EU:n
kalastuspolitiikan tiukentaminen kasvattaisi kasvattaisi kaloista vuonna
2022 saatavaa tuottoa jopa 80 prosenttia.

16.10.2012
Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona ja päättyy ensi viikon tiistaina. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28. lokakuuta. Kuntavaalien äänestysprosentti on ollut vakaassa nousussa 2000-luvulla.
15.10.2012

Peräti 63 prosenttia liettualaisista äänesti eilen tiistaina sunnuntaina parlamenttivaalien yhteydessä järjestetyssä mielipideäänestyksessä ydinvoimaa vastaan. Suunnitteilla ollut Visaginasin uusi ydinvoimala oli Liettuan, Latvian ja Viron valtiollisten energiayhtiöiden yhteishanke.

15.10.2012

Kirkon ulkomaanapu varoittaa, että kilpailu niukkenevista resursseista, kuten viljelykelpoisesta maasta,
saattaa pahimmillaan kärjistyä väkivallaksi.

15.10.2012

”Vuoden 2015 jälkeisissä kehitystavoitteissa Suomi painottaa selkeyttä,
rajattavuutta ja mitattavuutta sekä kehitysmaiden omien näkemysten merkitystä”, ulkoministeriön tiedotteessa todetaan.

12.10.2012

”Sotien välisinä vuosina Norjan Nobel-komitea antoi useita palkintoja
henkilöille, jotka sovittelivat rauhaa Saksan ja Ranskan välille. Vuoden
1945 jälkeen tästä on tullut todellisuutta. Toisen maailmansodan
kammottava kärsimys osoitti uuden Euroopan tarpeen.”

12.10.2012

Hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti kannattaa EU-komission esitystä 109 000 lohen kiintiöstä Itämerelle. Ympäristöministeri Ville Niinistö esitti kokouksessa, että Suomi olisi kannattanut tutkijoiden suosittelemaa 54 000 lohen kiintiötä.

12.10.2012

Kansanedustaja Osmo Soininvaaran mukaan pääosa autoilun haitoista tulee kaupunkiliikenteestä, mutta autoilun
haittavero polttoaineessa rokottaa yhtäläisesti ajamista kaupungeissa ja
maalla: ”Maalla autoilu on räikeästi yliverotettua ja kaupungeissa
aliverotettua.”

12.10.2012

Pääkaupunkiseudulla kannattaa muistaa, että epävarmojen osuus
gallupeissa on vielä suuri, kirjoittaa vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö Facebookissa.

11.10.2012
14-vuotias tuusulalainen Ella Holappa toivoo Maailman ensimmäisenä tyttöjen päivänä tytöille pitkää lapsuutta ja nuoruutta sekä sitä, että muillakin kuin suomalaisilla tytöillä olisi vapaus liikkua.
10.10.2012

Vain noin neljännes auton ostoa harkitsevista nostaa ympäristön tai turvallisuuden kolmen tärkeimmän tekijän joukkoon. Sen sijaan polttoaineen kulutusta pidettiin tärkeänä tekijänä.

10.10.2012

Kehitysyhteistyöjärjestö Kepa varoittaa, että Suomi on vaarassa pudota muiden euromaiden kelkasta rahoitusmarkkinaveron käyttöönotossa. Mukaan on ilmoittautunut jo 11 euromaata.

10.10.2012
Viime kesän surviaissääskiseurannassa löydettiin Lapista yhteensä 256 eri lajien edustajaa. Metsähallituksen tiedotteessa lajimäärää luonnehditaan ”hämmästyttäväksi”.
9.10.2012

Kaasuyhtiö AGA kiittelee Itämeren laivaliikenteen päästöjä rajoittavaa rikkidirektiiviä. Se uskoo, että sen tuottaman nesteytetyn maakaasun kysyntä tulee kasvamaan tulevaisuudessa.

9.10.2012

”Monet masentuneet ovat edellisen laman lapsia. Nämä virheet on tällä kertaa vältettävä. Kouluista säästäminen aiheuttaa pitkällä aikavälillä säästöjä suuremmat kulut”, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo.

9.10.2012

Suomessa on yli 68 000 teollisuuskiinteistöä, joiden valaistukseen kuluu
vuosittain jopa kaksi terawattituntia sähköä. Tuosta määrästä olisi
vähennettävissä vajaa puoli terawattituntia, joka vastaa noin puolta
prosenttia kaikesta sähkönkulutuksesta Suomessa.

9.10.2012

Ilmansaasteita koskevan sääntelyn kiristäminen voi sulkea Yhdysvalloissa lähivuosina jopa satoja hiilivoimaloita. Alimmankin arvion toteutuminen tarkoittaisi keskimäärin joka kuudennen voimalan sulkemista.

8.10.2012

Talouden kasvaessa yhden prosentin päästöt kasvavat 0,73–0,75
prosenttia. Taantumassa, talouden supistuessa yhden prosentin, päästöt
pienenevät vain 0,35–0,43 prosenttia.

8.10.2012
Arktisen alueen kehitys voi tuoda Suomeen työpaikkoja, arvioi liikenneministeri Merja Kyllönen. Hän korostaa, että samalla on huolehdittava alueen herkästä ympäristöstä.
8.10.2012
Luonto-Liitto muistuttaa hiljaisuuden päivänä, että äänisaaste on yhteiskunnallinen ongelma, jonka vuoksi pelkästään Länsi-Euroopassa menetetään vuosittain jopa miljoona tervettä elinvuotta.
5.10.2012

”Emme voi ymmärtää todeksi kokoomuslaisen ministerin linjaa tässä asiassa”, julistavat jääkiekkoilijat Janne Pesonen, Janne Niinimaa, Lennart Petrrell ja Kim Hirschovits yhdessä monen muun eturivin julkkiksen kanssa.

5.10.2012

”Vaaleissa äänioikeuden pitäisi olla yhtäläinen ja yhtenäinen. Sitä se ei
ole ollut, eikä täysin ole vieläkään. Mutta askel, joka nyt otetaan, on
todella suuri ja oikeansuuntainen”, puoluesihteeri Panu Laturi kommentoi vaalipiiriuudistusta.

4.10.2012

Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloite on näinä päivinä pääsemässä 50 000 allekirjoituksen tavoitteeseen. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat ryhmittymässä halltusohjelman vastaisen lakialoitteen taakse.

4.10.2012
Vihreä Lanka selvitetti puolueiden ympäristölinjauksia. Selvimmät erot löytyivät suhtautumisessa ruuhkamaksuihin. Lisäksi kuntien metsien suojelua ja kunnallisveroa koskevissa vastauksissa oli hajontaa.
4.10.2012
Ympäristöystävällisiä hankintoja pidetään yhtenä tärkeimmistä keinoista edistää kestävää kehitystä. Tämä ei kuitenkaan juurikaan näy kuntien ja valtion hankinnoissa.
4.10.2012

Falkenhagenin tuulivoimaloissa syntyvä ylijäämäsähkö käytetään vedyn valmistukseen. Vety varastoidaan olemassa olevaan maakaasuverkostoon ja hyödynnetään myöhemmin.

4.10.2012

Ilmastonmuutosta ei mainittu Yhdysvaltojen presidentinvaalin ensimmäisessä televisioväittelyssä, vaikka puheenjohtaja Jim Lehrerille oli lähetetty peräti 140 000 kirjettä, joissa vaadittiin ilmastonmuutosta mukaan väittelyyn.

3.10.2012

Osittain tai kokonaan yksityisille maille ehdotut hankkeet tuskin etenevät kansallispuistoiksi ainakaan aivan lähivuosina.

3.10.2012

Israelissa säteilytetyt koiraskärpäset ovat steriilejä ja suuremman määränsä ansiosta ne vievät luomukoiraiden naaraat. Seurauksena viljelyksille haitallisten kärpästen kanta pienenee.

3.10.2012

Tuoreessa raportissa halutaan muistuttaa päättäjiä rahanarvoisista palveluista, joita terve luonto tarjoaa ilmaiseksi. Esimerkiksi lähivirkistyksen ja luontomatkailun arvo on Suomessa jopa miljardeja euroja.

2.10.2012

Amerikkalaisten kuluttajien oikeuksia ajava Federal Trade Commission on julkaissut uuden ohjeistuksen, jolla pyritään pistämään erilaisten tuotteiden markkinoinnissa käytettävät ympäristölupaukset kuriin.

2.10.2012

EU:n ja Euroopan ulkopuolisten suurvaltojen välejä on kiristänyt EU:n yksipuolinen päätös aloittaa lentoliikenteen päästökauppa. Vastaavia markkinaehtoisia päästövähennyksiä suunnitellaan myös laivaliikenteeseen.

2.10.2012

Vihreiden euroedustaja Tarja Cronberg varoittaa, että eteläisessä Euroopassa muhiva epävakaus voi johtaa jopa sotilasvallankaappaukseen.

2.10.2012
Suomen johtavat ympäristöjärjestöt muistuttavat, että kunnilla voi olla merkittävä rooli muun muassa päästövähennyksien saavuttamisessa ja luomuruoan edistämisessä.
1.10.2012
Pyhäjoelle ydinvoimalaa suunnittelevan Fennovoiman hallitus päätti maanantaina vapauttaa toimitusjohtaja Tapio Saarenpään työvelvotteistaan. Häntä sijaistaa toistaiseksi projektijohtaja Juha Nurmi.
1.10.2012
Tehy varoittaa, että kokoomuksen puoluevaltuuston lauantaina esittämä sairauslomakarenssi voi pahentaa hoitajapulaa. ”Tehyn selvitysten mukaan työterveyshuollon palveluiden saatavuudessa on jo nykyisellään ongelmia”, sanoo puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola.
1.10.2012

Eurajoen Olkiluotoon rakennettavan ydinjätteen loppusijoituspaikka Onkalon rakennustyömaan kalliorakentamisen laadunvalvonta ei vastaa kaikilta osin asetettuja vaatimuksia, tiedottaa säteilyturvakeskus Stuk.

1.10.2012
Luonnonmukaisen tuotannon tukea haettiin tänä vuonna yhteensä 185 000 hehtaarille. Vuotta aiemmin lukema oli 161 000 hehtaaria, eli luomutuotannon pinta-ala on kasvanut vuodessa yli kymmenen prosenttia.
1.10.2012

Kepan Timo Lappalainen puolustaa rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa. Samoilla linjoilla ovat myös vihreiden ja demarien puheenjohtajat. Pääministeri Kataisen suhtautuminen on kuitenkin huottavasti nihkeämpää.

1.10.2012

Arktinen merijää on sulanut jopa puolet pienemmäksi kuin pitkän aikavälin
keskiarvo. Antarktinen merijää on puolestaan kasvanut vain 5–10
prosenttia keskiarvoa suuremmaksi.

1.10.2012

A-klinikkasäätiön tiedotteen mukaan alkoholiverotusta tulee tuntuvasti kiristää niin paljon, että alkoholin reaalihinta nousee vähintään vuoden 2003 tasolle.

29.9.2012

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ehdottaa, että koulujen oppilashuoltoon säädettäisiin kuntia velvoittava mitoitus. Nykyinen suositus koskee vain terveydenhoitajia ja lääkäreitä eikä sitäkään noudateta kovinkaan hyvin.

28.9.2012

Ensimmäisenä Avoin ministeriö -palvelussa sähköiseen allekirjoitukseen tuleva aloite kieltäisi yli 130 milligrammaa litrassa kofeiinia sisältävien virvoitusjuomien myymisen alle 16-vuotiaille.

28.9.2012

Euroopan tuulivoiman tuotantokapasiteetti on ylittänyt 100 gigawatin rajan, kertoo etujärjestö EWEA. Vertailuna Suomen neljän käytössä olevan ydinvoimalan kapasiteetti on noin 2,7 gigawattia.

28.9.2012

Metsähallitus valmistautuu siirtämään valtion metsiä suojelun piiriin. Tiedotteen mukaan alue on Lahden kaupungin kokoinen, mikä viittaa noin 15 500 hehtaariin.

28.9.2012

Amerikkalainen ympäristöväki on saamassa tarpeekseen siitä, etteivät presidenttiehdokkat kerro, miten he aikovat ratkaista ilmastokriisin. Uudella sivustolla kerätään nimiä adressiin, jossa vaaditaan ehdokkaita avaamaan suunsa.

28.9.2012

Näyttelijä Jasper Pääkkönen nimesi Project Fishrunissa kisaavan lohensa Ministeri Koskiseksi. Pääkkösen lisäksi lohikummeina ovat muun muassa Chisu, Kari Hietalahti ja Kimi Räikkönen.

27.9.2012

"Oli yllätys, ettei kansanedustajilla ole minkäänlaista eettistä ohjeistoa aiheesta"

27.9.2012

Ympäristöministeriö ja turveyhtiö Vapo ovat sopineet Hyvinkäällä sijaitsevan Kurkisuon suojelemisesta. Suon toisen, Altian omistaman puolen suojelusta sovittiin jo viime vuonna.

27.9.2012

Eläinsuojelulain uudistusta valmistelevan ohjausryhmän puheenjohtajana toimii MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Ryhmässä ovat edustettuina muun muassa myös Evira, Elintarviketeollisuus, Animalia, Kuluttajaliitto, Eläinlääkäriliitto ja Turkiseläinten Kasvattajain liitto.

27.9.2012
”Raakamaidon myynnin helpottaminen vastaa kuluttajien toiveisiin ja on osa hallituksen luomu- ja lähiruuan osuuden kasvattamiseen tähtäävää politiikkaa”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.
27.9.2012

Tasan 50-vuotta sitten julkaistu Rachel Carsonin Äänetön kevät käsitteli ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n vaikutuksia luontoon ja
käynnisti aiheesta keskustelun, jota pidetään ympäristöliikkeen syntynä.

27.9.2012

IAEA:n mukaan pian Fukushiman onnettomuuden jälkeen povattua täyskäännöstä ei ole tulossa, mutta ydinvoimatuotannon kasvu tulee olemaan hitaampaa kuin vielä vuosi sitten, puoli vuotta onnettomuuden jälkeen, arvioitiin.

26.9.2012

Kyseessä on sammallaji, jota ei ole aiemmin tavattu Suomessa tai
muuallakaan Pohjoismaissa. Lähimmät esiintymät ovat Keski-Euroopassa ja
Pohjois-Amerikassa laji on melko yleinen.

26.9.2012
Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon perustetaan ensi vuoden alussa aurinkotalouden professuuri. Fortum tukee toiminnan käynnistämistä 75 prosentilla ensimmäisen viiden vuoden ajan.
26.9.2012
Euroopan komissio on ehdottamassa Itämeren pääaltaalle ja Pohjanlahdelle jopa kaksi kertaa tieteellistä suositusta suurempaa lohenkalastuskiintiötä. Ympäristöjärjestö WWF varoittaa, että tämä johtaisi ylikalastuksen jatkumiseen.
26.9.2012

Viime vuosina on kannettu runsaasti huolta siitä, että hiilidioksidipäästöistä aiheutunut ilmaston ja erityisesti merien lämpeneminen olisi saanut Jäämeren pohjassa olevan metaanin vapautumaan.

26.9.2012
Vaasan energiainstituutin, Tekesin ja Euroopan aluekehitysrahaston hankkeen yhtenä tavoitteena on selvittää kaupunkialueelta kerättävän urbaanin energian, kuten asfaltista saatavan lämmön, hyödyntämistä.
26.9.2012
Pelkästään Britanniassa on noin sata miljoonaa täysin käyttämätöntä laturia. Niihin on käytetty 18 700 tonnia erilaisia komponentteja ja 200 000 kilometriä kuparilankaa. O2-operaattori aikoo ryhtyä myymään puhelimia ilman laturia.
26.9.2012

Ranskalaisen Total S.A. -öljy-yhtiön johtaja Christophe de Margerie varoittaa Financial Timesin haastattelussa, ettei öljy-yhtiöiden tulisi porata öljyä arktisilla merialueilla.

26.9.2012

Helsingin kaupungin kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna neljä prosenttia. Päästövähennyksen taustalla on erityisesti Helsingin Energia, joka on korvannut kivihiiltä maakaasulla.

25.9.2012

Vaikka republikaaniehdokas Mitt Romney on mielipidemittausten perusteella häviämässä demokraattipresidentti Barack Obamalle, suhtaudutaan Euroopassa vielä kauhulla ajatukseen republikaanipresidentistä.

25.9.2012

”Perusteellisella ja tieteellisellä kestävyyskriteeristöllä, joka koskee lainaamista ja investointeja, ja sen käyttöönotolla finanssi-instituutiot voivat hallita riskejään ja varmistaa, että varat ovat turvassa pitkällä aikavälillä”, kirjoittaa WWF:n James Clay.

25.9.2012

Rupert Murdochin mediajättiläinen News Corporation antaa tärkeimpien medioidensa kautta vääristyneen kuvan ilmastonmuutoksesta, väittää Union of Concerned Scientist.

25.9.2012

Lasten aliravitsemuksen vähentämisessä on suuria eroja eri maiden välillä. Viime vuonna maailmassa kuoli 2,3 miljoonaa lasta aliravitsemuksesta johtuviin syihin.

25.9.2012

Kalat ja merenelävät ovat ensisijainen proteiinin lähde yli miljardille ihmiselle, joista useimmat ovat myös maailman köyhimpiä. Ympäristöjärjestö Oceanan tuoreessa raportissa arvioidaan, minkä maiden ruokahuolto on suurimmassa vaarassa.

25.9.2012
Ympäristöjärjestö Greenpeace ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty vaativat oikeutta 100 000 tuhannelle norsunluurannikkolaiselle, jotka altistuivat maahansa tuodulle myrkkyjätteelle vuonna 2006.
24.9.2012
Luonnonystävänä tunnettu Theodore Roosevelt muun muassa perusti viisi kansallispuistoa sekä lukuisia suojelualueita. Hän myös puolusti Grand Canyonin koskemattomuutta, kun kongressi halusi avata sen kaivostoiminnalle.
24.9.2012
Energiayhtiö Shell vaatii ympäristöjärjestö Greenpeacea lopettamaan mielenilmaukset 500 metriä lähempänä Shellin huoltoasemia tai toimitiloja. Reilu viikko sitten Greenpeace järjesti Alankomaissa mielenilmauksen, jossa suljettiin polttoaineenmyynti usean tunnin ajaksi.
24.9.2012
”On erikoista, että samaan aikaan kun valtion metsille asetetaan suojelutavoitteita, niitä arvokkaita kohteita sitten hakataan ja jopa myydään”, sanoo Luonto-Liiton metsäasiantuntija Juho Kytömäki Ylen haastattelussa.
24.9.2012

Laitoksen omistavan Fortumin tiedotteen mukaan reaktorin
syöttövesipumppu pysähtyi maanantaina noin kello 12.45. Reaktori
pikasuljettiin heti tämän jälkeen.

24.9.2012

Sähköautojen käyttöä edistämällä voidaan parantaa liikenteen energiatehokkuutta, vähentää ilmasto- ja lähipäästöjä, parantaa vaihtotasetta sekä lisätä teknologiavientiä, arvioi eduskunnan tulevaisuusvaliokunta.

24.9.2012

Senja Larsen haluaa rahoittaa tekemänsä ruotsin kielen oppikirjan Senja opettaa sinulle ruotsia verkossa kerättävän joukkorahoituksen avulla. Poliisihallituksen mukaan näin ei voi tehdä.

21.9.2012

Tampereen pormestariksi pyrkivä euroedustaja Satu Hassi haluaa purkaa kunnallisen päätöksenteon ja rakennusliikkeiden kytkyt: ”Tuo napanuora tulee esiin
ylimitoitettuina rakennushankkeina.”

21.9.2012

FishRun-kilpailussa on tarkoituksena kiinnittää huomiota lohikalojen kutuvaellukseen tarjoamalla mahdollisuus veikata, mikä radiolähettimellä varustetuista kaloista etenee pisimmälle.

21.9.2012

Viestintäasiantuntija Noora Jokinen haluaa kerätä verkkosivustolle konkreettisia ehdotuksia, joilla syrjäytyneitä lapsia ja nuoria voitaisiin auttaa. Ensi viikolla avautuvaa sivustoa on ollut tekemässä yli 70 ihmistä.

21.9.2012
Vaarallisen jätteen vienti on ollut kiellettyä EU:n ja OECD:n ulkopuolisiin maihin 1990-luvulta lähtien, mutta se on silti jatkunut laajasti.
21.9.2012

EU-komissio kertonee vielä tämän kuun aikana mahdollisista suunnitelmistaan rajata palmu-, soija- ja rypsiöljyn käyttöä biopolttoaineiden raaka-aineena. Palmuöljyntuotantoon runsaasti investoinut Neste Oilin ei ole muuttamassa biopolttoainestrategiaansa.

Sivut