Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
21.9.2012

Entinen vihreiden kansanedustaja Ulla Anttila oli ensimmäinen maanpuolustuskorkeakoulun tohtoriohjelmaan hyväksytty siviilinainen. Politiikkaan hän ei aio palata ainakaan lähitulevaisuudessa.

20.9.2012

Helsingin koululaiset äänestivät jaloillaan, kun kouluihin tuli viime
vuonna kasviruokapäivä. Kouluruokailuun osallistuminen väheni
kasvisruokapäivinä keskimäärin seitsemän prosenttia.

20.9.2012

Suomen nykylainsäädännön mukaan eläin on esine. Tämä
oikeusperinne näyttää murtuvan Euroopassa, miten käy Suomessa, kun eläinsuojelulain uudistusta aletaan viedä tosissaan eteenpäin?

20.9.2012

Suomen kallioperä sisältää merkittäviä löytämättömiä nikkelivarantoja, arvioi Geologian tutkimuskeskus. Tuoreen arvion mukaan löytämättömissä nikkeliesiintymissä on 4 960 000 tonnia nikkeliä.

20.9.2012

Ympäristölainsäädännön kiristys nopeuttaa uusien keksintöjen kaupallistamista – ja helpottaa maailmanmarkkinoiden valloittamista.

20.9.2012
Ympäristö- sekä maa- ja metsätalousministeriö käyvät jälleen kovaa vääntöä hallituksen esityksestä Itämeren kalastuskiintiöiksi. Kovin kina käydään lohesta.
20.9.2012

Liikenneministeri Merja Kyllönen ei kannata Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhdistämistä. ”Valtion tutkimuslaitosten organisoinnille on varmasti tarve, mutta en ryhtyisi rikkomaan toimivaa kokonaisuutta.”

20.9.2012

Niukasta, perustarpeet tyydyttävästä kulutuksesta veloitetaan kilowattituntia kohden 3–10 prosenttia nykyistä vähemmän. Energiantuhlaajia taas odottavat mittavat laskut.

20.9.2012
”Kehitysmaiden maanviljelijöiden tueksi tehty Reilun kaupan järjestelmä on erinomaisen hieno asia. Myös suomalaisten viljelijöiden kohdalla on tullut tarpeelliseksi vaatia reilumpaa kauppaa”, sanoo keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari.
20.9.2012

Jääpeite on nyt lähes puolet pienempi kuin ensimmäinen satelliittimitattu minimi vuonna 1979. ”Vain runsaassa 30 vuodessa olemme muuttaneet sitä, miltä planeettamme näyttää avaruudesta katsottuna”, sanoo Greenpeacen pääsihteeri Kumi Naidoo.

19.9.2012

Muun muassa jäätelöyhtiö Ben & Jerry's, vaatemerkit Levi Strauss & Co ja North Face, kahvilaketju Starbucks ja internetjätti Yahoo! vaativat, että uusiutuvan energian verohelpotuksia jatketaan myös pian päättyvän kongressikauden jälkeen.

19.9.2012

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta vaatii liuskekaasun käyttöön varovaisuutta, tiukkaa sääntelyä sekä täyskieltoa herkimmille alueille.

19.9.2012

Avoin ministeriö on saanut Viestintäviraston lupapäätöksen sähköiselle
kannatusilmotusten keräysjärjestelmälle. Toistaiseksi kansalaisaloitteen vaatimat 50 000 nimeä on pitänyt kerätä paperille.

19.9.2012

Laajennuksen yva-menettely on aloitettu ja kaivosaluetta laajennetaan 60 neliökilometristä 134 neliökilometriin. Nikkelituotannon toivotaan nousevan laajennuksen myötä 17 000 tonnista 100 000 tonniin. Tähän asti kaivos on jatkuvasti jäänyt tavoitteistaan.

18.9.2012

"Olemme erittäin tyytyväisiä, kun ottaa huomioon,
että kuntien määrä ja siten ehdokkaiden kokonaismäärä on pienentynyt", sanoi vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö puolueen kuntavaalikampanja-avauksessa Vantaalla tiistaina.

18.9.2012
Jos kuntalaisten halutaan pääsevän aidosti vaikuttamaan omaa lähiympäristöään ja palvelujaan koskeviin asioihin, on asukkaiden päästävä mukaan kuntien suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmiin.
18.9.2012

Avajaisia vietetään Vantaan Tikkurilassa kello 14–18. Paikalla ovat muun muassa puheenjohtaja Ville Niinistö, varapuheenjohtaja Timo Juurikkala sekä joukko kansanedustajia. Vihreä Lanka seuraa tapahtumia Facebookissa ja Twitterissä.

18.9.2012
Sään ääri-ilmiöt voivat aiheuttaa ongelmia vesihuollolle, varoittaa Suomen ympäristökeskus. Sen mukaan Suomessa on ollut jo useita rajuista sääolosuhteista johtuneita häiriötilanteita veden käsittelyssä ja jakelussa.
18.9.2012
Öljy-yhtiö Shell on joutunut luopumaan suunnitelmista porata öljyä Arktikselta tänä vuonna. Sen oli määrä jatkaa öljyn etsintää syyskuun 24. päivään saakka, mutta vaikeat jääolosuhteet pakottivat yhtiön perääntymään.
18.9.2012

...se vaatii suuria muutoksia tapoihin, joilla suomalaiset liikkuvat. Suomella asetetut EU-tavoitteet ovat 16 prosentin vähennys vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä ja peräti 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

17.9.2012
Kehitysapujärjestö Oxfamin tuoreen raportin mukaan vuonna 2008 EU:ssa biopolttoainetuotantoon käytetyillä pelloilla olisi voinut viljellä ruokaa 127 miljoonalle ihmiselle vuodeksi.
17.9.2012

Aurinkopaneelien hinnat ovat viime vuosina laskeneet huomattavasti, mutta asennuksien hinta on pysynyt ennallaan. ”Asennuskustannuksien dramaattinen pudottaminen on nyt suurin haaste, jotta aurinkoenergiasta saadaan kilpailukykyistä 2020 mennessä”, arvioidaan Yhdysvaltojen energiaministeriössä.

17.9.2012
Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi kiittelee hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen sunnuntaina tekemää avausta neuvoa-antavien kansanäänestysten salliimisesta muiden vaalien yhteydessä.
14.9.2012

”Särkikalojen käyttämättömän lisäkalastuspotentiaalin avulla ravintokalan kulutusta voitaisiin Suomessa lisätä jopa 10–30 prosenttia tai korvata sillä merkittävä osa tuontikalasta”, sanoo WWF:n Sampsa Vilhunen.

14.9.2012
Ennätyksellisen pieneksi sulanut Arktinen jää saattaa tuoda Suomeen tavanomaista rajumpia talvisäitä. ”Tämä on kuin uusi energialähde ilmakehässä”, sanoo Rutgers-yliopiston tutkija Jennifer Francis.
14.9.2012

Tanskan hallituksen teettämä bussimainos innostaa jopa Yhdysvalloissa saakka. Ekosivusto Treeguhher kutsuu mainosta kaikkien aikojen parhaaksi ja seksikkäimmäksi joukkoliikennemainokseksi.

14.9.2012

Japanin hallitus esittää, että maa luopuu ydinvoimasta vuoteen 2040 mennessä. Päätöksen taustalla on Fukushiman ydinonnettomuus, jota ennen Japani kaavaili jopa nostavansa ydinvoiman osuutta maan energiantuotannosta.

14.9.2012
Shellin arktista öljynporausta vastustavat Greenpeace-aktivistit ovat sulkeneet 72 yhtiön huoltoasemaa Alankomaissa. Aktivistit ripustivat Shellin huoltoasemille ”Suojele Arktis”-banderolle sekä estivät bensiinin ja dieselin tankkaamisen.
14.9.2012
Ilmastopoliittisessa päätöksenteossa käytettävää tieteellistä tietoa arvioidaan ja hyödynnetään liian optimistisin ja myös haitallisin perustein, sanoo Aalto-yliopiston tutkija Sampo Soimakallio.
13.9.2012

Euroopan komissio kaavailee lakiesitystä, jolla vähennettäisiin ruokakasvien käyttöä biopolttoaineiden raaka-aineena. Esitys rajoittaisi rapsin ja vehnän kaltaisista kasveista valmistetun biopolttoaineen osuuden viiteen prosenttiin liikenteessä käytettävästä polttoaineesta.

13.9.2012
Komission ehdotus eurooppalaisesta pankkivalvonnasta on tervetullut avaus, sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö. ”Kun pankit ja niiden aiheuttamat systeemiriskit koko taloudelle ovat ylikansallisia, myös valvonnan on oltava ylikansallista.”
13.9.2012
Toyota, Hyundai, Daimler ja Honda esittelevät polttokennoautojaan torstaina käynnistyvällä vetyautokiertueella. ”Vetyautojen kehitystyö ei ainoastaan kerro sitoumuksestamme tuottaa vetyautoja vaan myös tuo esille vetyauton tarjoamat hyödyt”, lupaa Daimler-pomo.
13.9.2012

Kalanpyydysrajoituksia on laajennettava alkukesästä heinä- ja elokuuksi, vaatii Suomen luonnonsuojeluliitto. Järjestö on käynyt läpi Metsähallituksen tilastoja ennen ja jälkeen kalastusrahoitusten aloittamisen vuonna 2010.

12.9.2012
Kiina ja Intia ovat jo kieltäneet lentoyhtiöitään osallistumasta EU:n päästökauppaan. Kiina on lisäksi estänyt lentoyhtiöitään ostamasta eurooppalaista kalustoa, mikä voi vahingoittaa erityisesti Airbusia.
12.9.2012

MTV3:n tuore kuntavaaligallup povaa vihreille 7,4 prosentin kannatusta lokakuun kuntavaaleissa. Se on 1,5 prosenttia vähemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2008.

12.9.2012
Yle Puhe -radiokanavalla on lähetetty urheilulähetyksiä kohta vuoden verran. Vanhan, urheiluttoman Puheen ystävät eivät kuitenkaan ole lakanneet taistelemasta rakkaan kanavansa puolesta.
12.9.2012

Helsinkiläisiä eilen ja tänään puhuttanut skeittausjupakka on ratkeamassa. Kaupunki poisti eilen maanantaina asfalttia skeitattavan Love Helsinki -veistoksen ympäriltä.

12.9.2012

Love Helsinki -veistoksella skeittaajista on tullut valituksia, mutta varsinainen syy asfaltin poistamiseen saattaa sittenkin olla veistoksen suojeleminen.

12.9.2012

Vihreät ja rkp ovat sopineet epätavallisen tiiviistä yhteistyöstä Oulussa. Puolueet muodostavat vaaliliiton sekä tämän syksyn että syksyn 2016 vaaleissa.

12.9.2012
Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina raportin, jossa vaaditaan EU-maita tekemään kattava, riippumaton ja julkinen selvitys Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n vankilennoista. Myös Suomi mainitaan raportissa.
12.9.2012
Ympäristöjärjestö WWF varoittaa, etteivät kaasuputkiyhtiö Nord Streamin Itämerelle suunnittelemat uudet kaasuputket ole tarpeellisia. Yhtiö on anonut lupaa laajennusselvityksien suorittamiseen.
11.9.2012

Useat suomalaiset verkkosivut ovat joutuneet tiistaina verkkohyökkäyksen kohteeksi. Esimerkiksi poliisin ja rajavartiolaitoksen verkkosivuja haittasi kuitenkin tekninen vika.

11.9.2012

Suomalaista teollisuutta kismittävä rikkidirektiivi on hyväksytty Euroopan parlamentissa. Vihreiden Satu Hassin mukaan kyseessä on yksi tämän vuosikymmenen tärkeimmistä
terveysuudistuksista.

11.9.2012
Tuoreen raportin mukaan muun muassa Kiinan ja Intian vedenkäyttö ylittää vuoteen 2030 mennessä maiden omat vesivarat. YK:n turvallisuusneuvoston toivotaan ottavan vesikysymykset agendalleen.
11.9.2012

Kansalaiset voivat nyt arvioida ja kommentoida puhtaan energian ohjelmassa ehdotettuja toimenpiteitä, kuten biopolttoaineiden lisäämistä liikenteessä, öljylämmityksen tai suoran sähkölämmityksen vähentämistä sekä tuulivoiman lisärakentamista.

11.9.2012

Jokien vesien jatkuva ylihyödyntäminen aiheuttaa ympäristöhaittoja sekä jännitteitä Keski-Aasian maiden välille. ”Jo Neuvostoliiton aikana katastrofaaliseksi muodostunut tilanne ei ole parantunut, vaan päinvastoin heikentynyt”, professori Olli Varis sanoo.

10.9.2012
Kotimaisella luomutuotannolla menee lujaa. Eviran mukaan maataloustuotannon luomuvalvontaan on liittynyt tänä vuonna jo 365 luomutilaa, mikä on enemmän kuin yhtenäkään vuotena 2000-luvulla.
10.9.2012

”Suomeen tuotiin energiatuotteita 13,2 miljardilla eurolla vuonna 2011. Tuontiin käytetyt varat kannattaisi kuitenkin sijoittaa ennemmin kotimaiseen ja älykkääseen omavaraisenergiaan”, sanoo Sitran asiantuntija Tuula Sjöstedt.

10.9.2012

Maailman maapinta-alasta 12,7 prosenttia on suojeltu. Yhteenlaskettuna tämä noin 17 miljoonan neliökilometrin alue on lähes täsmälleen Venäjän kokoinen.

10.9.2012
Lohen ja taimenen kutukausi on alkamassa. Tiistaina alkaa marraskuun puoliväliin jatkuva rauhoituskausi virtavesissä. Kalatalouden keskusliiton mukaan kesän sateet ovat parantaneet lohen ja taimenen kutumahdollisuuksia.
7.9.2012

Suomeen on tänään perjantaina päätetty perustaa koko maan kattava lajitietokeskus, joka kerää yhteen tiedot Suomessa esiintyvistä lajeista. Keskus sijoituspaikka on luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.

7.9.2012

Päätöksenteon suuntaviivat on kesään 2015 asti vedetty hallitusohjelmassa. Vihreä Lanka kysyi pääkehittäjä Aleksi Rossilta, eikö tämä torppaa monen kansalaisaloitteen etenemisen eduskunnassa?

6.9.2012

"Kun päästövähennyksiä tehdään suunnitelmallisesti ja
kustannustehokkaasti, kyse on perusfiksusta
politiikasta. Mitä tehokkaammin päästöjä vähennetään
päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla, sitä parempi se on myös
elinkeinoelämälle", perustelee ympäristöministeri Ville Niinistö valmisteilla olevan ilmastolain tärkeyttä.

6.9.2012

Matalaenergiatalojen eristys perustuu osittain metallirakenteisiin,
joita radiosignaalit läpäisevät huonosti. Ministeriön mukaan
tukiasematiheyden jatkuva
kasvattaminenkaan ei välttämättä jatkossa riitä.

6.9.2012

Fennovoiman oman suurpiirteisen arvion mukaan voimala maksaa 4–6
miljardia euroa. Asiantuntija laskee, että todennäköisesti
laitos maksaa selvästi tuota enemmän.

6.9.2012

Tieteentekijät ihmettelevät, miksei uutta talouskasvua kaipaava
hallitus anna nykyistä enempää rahaa koulutukseen ja tutkimukseen. Vihreän Langan yliopistoille tekemän kyselyn perusteella säästöt tuntuvat yliopistoissa hyvin eri tavoilla.

6.9.2012
YK:n ympäristöjärjestö Unep vaatii pikaisia toimia ihmisille ja ympäristölle vaarallisten kemikaalipäästöjen saamiseksi kuriin. Järjestön tuoreen raportin mukaan tilanne on heikentynyt entisestään, kun tuotantoa on siirretty teollisuusmaista kehitysmaihin.
6.9.2012

Jää- ja lumipeitteen kutistumisella on molemmilla voimakas vaikutus koko maapallon ilmastoon. Kun heijastavan lumipeitteen pinta-ala pienenee, syntyy takaisinkytkentä, joka kiihdyttää ilmaston lämpenemistä.

6.9.2012
Ympäristöministeri Ville Niinistön mukaan on myös turvetuottajien etu, kun turpeenottoon sopivat jo ojitetut suot määritellään maakuntakaavassa. Näin myös luvituksen pitäisi nopeutua ja lupaprosessin yllätysten jäädä minimiin.
5.9.2012

Pääkaupunkiseudun jätehuoltoa pyörittävä HSY tutkii syyskuussa pääkaupunkiseudun kodeista, toimistoista, sairaaloista, kouluista, ravintoloista ja kaupoista kerättäviä jätteitä.

5.9.2012

Jääkarhuiksi pukeutuneet Greenpeacen aktivistit ovat sulkeneet energiayhtiö Gazpromin pääkonttorin sisäänkäynnin Moskovassa. Gazpromista on tulossa ensimmäinen arktisella merialueella kaupallisesti öljyä poraava yhtiö.

5.9.2012

Yhdysvaltain presidentiksi vihreiden ehdokkaana pyrkivän Jill Steinin televisiomainos oli päätyä hyllylle siinä käytetyn bullshit-sanan vuoksi.

5.9.2012

Ympäristöministeri Ville Niinistö vakuuttaa, ettei jokamiehenoikeuksiin olla puuttumassa hänen ministerikaudellaan: ”Olen aina pitänyt jokamiehenoikeuksia hienona oikeusperinteenä, enkä aio ministerinä ryhtyä asettamaan niihin rajoituksia.”

5.9.2012
Jos ympäristöministeriössä parhaillaan selvitettävänä oleva ilmastolaki seurailee Polttava kysymys-ilmastokampanjan esimerkkiä, Suomen ilmastopolitiikka ottaa lähitulevaisuudessa aimo harppauksen eteenpäin.
5.9.2012

VTT ja ammattikorkeakoulu Metropolia kehittelevät sähköbussia. Kabus-bussirunkoon rakennetun testisähköbussin toivotaan vauhdittavan kotimaisten sähköautokomponenttien kehitystyötä.

4.9.2012

Vihreän vision mukaan suuret asiat saadaan kuntayhtymistä valtuustojen päätettäviksi ja arjen lähipalveluista päätetään nykyistä lähempänä, paikallisessa päätöksenteossa.

4.9.2012

Uudet rakennusmääräykset suosivat raskaita lämmitysjärjestelmiä, varoittaa sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL. Sen mukaan hyvin eristettyihin taloihin riittäisi esimerkiksi maalämpöpumppua kevyempi ja edullisempi sähkölämmitys.

3.9.2012

Omistusasumisen verotuet hyödyttävät aikaisempien tutkimusten mukaan pääasiassa keski- ja suurituloisia

kotitalouksia.

30.8.2012

"Hallituksella on varmasti ollut
Säätytalolla tiedossa, että EU:ssa harkitaan parhaillaan päästökaupan
lykkäämistä kauas tulevaisuuteen", sanoo Kepan kampanja- ja viestintäjohtaja Mika
Railo.

30.8.2012

Luonto-Liiton mukaan suojeltavaksi sopivia metsiä on
mennyt kesän aikana nurin ainakin Oriveden Soimasuon suojelualueen
ympäristössä, Kaavin Paljakalla ja Viitasaaren Väljänkankaalla.

30.8.2012

Laivaliikenteelle on luvassa tukea rikkipesuri-investointeihin, mikä
helpottaa rikkidirektiivin vaatimuksien täyttämistä.

30.8.2012

"Pääsyy sulkemiseen oli se, ettei reaktoria ole mitään järkeä pitää käynnissä, jos turbiinit eivät toimi."

30.8.2012

Hallituksen tavoitteena on korvata ydinvoima uusiutuvalla energialla.
Sähkön hinnan nousu ja pelot siitä, että nousu jatkuu, on kuitenkin
saanut vaaleihin valmistautuvat hallituspuolueet epäröimään uudistuksen
aikataulua.

30.8.2012

Tommi Laitio aloittaa nuorisotoimenjohtajan tehtävässä
lokakuussa nykyisen nuorisotoimenjohtajan Lasse Siuralan jäädessä
eläkkeelle.

29.8.2012

"Pikasulussa laitos ajaa itsensä automaattisesti alas häiriön takia tai
sitten se voidaan ajaa alas automaattisesti. Nyt turbiinit menivät
automaattisesti pikasulkuun ja sen jälkeen reaktori ajettiin
manuaalisesti alas", Fortumin yhteiskuntasuhdepäällikkö Peter Tuominen kertoo Vihreälle Langalle.

29.8.2012

Ydinvoimahankkeen hintalappu on ollut 4-6 miljardia euroa. Pelkästään
S-ryhmän osuuden menetys tarkoittaa 120–180 miljoonan euron lovea
rahoitukseen.

29.8.2012

"Hinta on vain yksi osa-alue, ja ydinvoiman maine on toinen. Kuuntelemme
sidosryhmiemme näkemyksiä, ja teemme ratkaisumme kokonaisharkinnan
perusteella", S-voiman toimitusjohtaja Antti Heikkinen sanoo.

29.8.2012

"Kuntien omistajaohjauksen läpinäkyvyydessä olisi vielä paljon tehtävää,
jotta luottamushenkilöiden ja virkamiesten roolit ja vastuut olisivat
selkeät ja jotta yhteisestä omaisuudesta huolehtiminen olisi avointa ja
vastuullista", Heidi Hautala sanoo.

28.8.2012

”Ympäristöhallinnon voimavarat tulee turvata ympäristöministeriön ja
ELY-keskusten rahoissa. Toimiva hallinto on välttämätön edellytys
ympäristötavoitteiden toteuttamiselle ja kilpailukyvyn turvaamiselle
cleantech-sektorilla”, sanoo SLL:n toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen.

28.8.2012

Ville Niinistö muistuttaa, että näillä näkymin hallituksen
kuntauudistuksen jälkeenkään kuntien koko ei riitä esimerkiksi
erikoissairaanhoidosta huolehtimiseen. Hallitus tavoittelee kuntien
väestöpohjaksi vähintään 20 000 asukasta.

28.8.2012

Greenpeace lopettaa jarruttamisen tältä erää ja sen aktivistit siirtyvät
Arctic Sunrise -laivalla Huippuvuorille edelleen arktisen jäätikön
laidalle tutkijoiden tukialukseksi.

28.8.2012

"Malmin etsintä on todella riskibisnestä jota harjoittavat yritykset
ja sitten kun sitä harjoitetaan valtion varoin se on sen riskin siirtämistä veronmaksajille."

27.8.2012

"Lähes kaksi miljoonaa ihmistä tukee kampanjaa Arktiksen pelastamiseksi
ja me teemme kaikkemme pitääksemme öljy-yhtiöt poissa tältä
ainutlaatuiselta alueelta"

27.8.2012

"Vanhan valtapuolue keskustan Riikka Manner kutsuu Itä-Suomen
vaalipiiriuudistusta ´väkivaltaiseksi demokratian lahtaamiseksi´. Oi
aikoja, oi tapoja. Oi Keskustan alennustilaa itseään suosivan vaalitavan
epätoivoisessa puolustamisessa", Ville Niinistö vastaa keskustalaisten kritiikkiin vaalipiiriuudiststa kohtaan.

27.8.2012

Aiempaa tiukemmat verkkokalastusrajoitukset sekä kolmen
viime talven riittävät lumikinokset ovat auttaneet kantaa kasvamaan nyt
kolme vuotta peräkkäin.

27.8.2012

Aiempana ennätysvuonna 2007 jääpeite kutistui noin 4,25 miljoonaan
neliökilometriin. Perjantaisen satelliittikartoituksen mukaan jäätä oli
4,21 miljoonaa neliökilometriä ja sulamisvauhti jatkui nopeana.

24.8.2012

Näyttää siltä, että tällä sulamisvauhdilla arktinen jääalue voi kutistua
ennätyksellisen pieneksi jopa jo tässä kuussa, vaikka arktiksella jäät
sulavat vielä lähellä syyskuun loppua.

24.8.2012

Vihreä Lanka kokosi ympäristöministeriön saamien kansallispuistohankkeiden tiedot ja arvioi jokaisen hankkeen jatkomahdollisuudet. Jos joku arvio meni mielestäsi metsään, kommentoi ihmeessä!

24.8.2012

Ely-keskukset haluavat nykyistä tarkempaa seurantaa sekä jäteveden määristä että niiden pitoisuuksista.

24.8.2012

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton Vinon puheenjohtajien mukaan opetusministeriön tekemä poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenmäärien tarkastus olisi voinut olla tarkempi

24.8.2012

Unibetin perjantaisessa tiedotteessa vaalien korkeimman ääniprosentin
kerroin on demareilla 2,25, kokoomuksella 3, keskustalla 3,5 ja
perussuomalaisilla 4.

23.8.2012

"Kun otettiin huomioon erityisesti osayleiskaavalla suunnitellun alueen
laajuus ja sijainti erillään muusta taajamarakenteesta, kaavaa
laadittaessa ei ollut otettu huomioon joukkoliikenteen
tarkoituksenmukaista järjestämistä", KHO toteaa päätöksessään.

23.8.2012

Rengastajat löysivät heinäkuussa Juvan Iso-Huppion
soidensuojelualueelta sääksen pesältä kahden poikasen lisäksi kuolleen
emolinnun. Kuoleman oli aiheuttanut linnun sisäonteloihin tunkeutunut hauli.

23.8.2012

Ehdokashankinta lokakuun kuntavaaleihin on sujunut puolueilta vaihtelevasti. Loppukiri alkaa nyt.

Sivut