Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

5.8.2013

Costa Rica on päättänyt lakkauttaa maan ainoat kaksi eläintarhaa, jotka on määrä muuttaa kasvitieteellisiksi puutarhoiksi. Asiasta kertoo espanjalainen uutistoimisto EFE.

2.8.2013

Uusia paneeleita asennetaan eniten Kiinassa ja Japanissa, mutta Eurooppa on edelleen aurinkovoiman edelläkävijä. EU-maissa on peräti 68 prosenttia maailman kapasiteetista.

1.8.2013

Koralleja pidetään merkittävänä merten tilan mittarina, sillä ne ovat varsin herkkiä esimerkiksi lämpötilan ja happamuuden muutoksille. Belizen rannikolta aloitetuissa kuvauksissa on jo havaittu muun muassa runsaasti muovijätettä.

1.8.2013

Maa- ja metsätalousministeriö peruu aiemmin kaavaillun itämerennorpan metsästyksen vapauttamisen. Käyttännössä tämä tarkoittaa sitä, että Perämerellä sallitaan ainoastaan kolmenkymmenen "vahinkoa aiheuttavan norpan metsästys".

31.7.2013

”Meillä on kaksi merenpintaa: tämänpäiväinen merenpinta ja selvästi korkeampi merenpinta, joka on jo lukittu jonnekin tulevaisuuteen", sanoo Climate Centralin tutkija Ben Strauss.

30.7.2013

Britanniassa aiotaan ottaa käyttöön Euroopan suurin sähköverkon kuormitusta tasaava akusto. Kolmen yhtiön hankkeen tavoitteena on selvittää, millainen rooli akuilla voi olla älykkäiden sähköverkkojen kehittämisessä.

29.7.2013

Perustuloa ajava kansalaisaloite tarvitsee huikean loppukirin, jotta se päätyisi eduskunnan käsittelyyn. Aloitteen on allekirjoittanut vajaassa kuudessa kuukaudessa vain hieman alle 21 000 suomalaista.

29.7.2013

Barack Obama aloitti viime viikolla talouskiertueen, jonka aikana hän on ottanut erityisesti tähtäimeensä republikaanisen puolueen. New York Timesin haastattelussa hän vähätteli Keystone XL -öljyputkihankkeen taloushyötyjä.

26.7.2013

Yhdysvalloissa tehdyn selvityksen mukaan pienet yritykset kärsivät suuryrityksiä enemmän ilmastonmuutoksesta ja sen mukana yleistyvistä äärimmäisistä sääilmiöistä. Raporttia varten haastatelluista pienyrittäjistä joka kolmas sanoi jo kärsineensä äärisäistä.

25.7.2013

Maailman energiankulutus kasvaa 56 prosenttia vuoteen 2040 mennessä, arvioi Yhdysvaltain energiavirasto EIA. Vaikka uusiutuvat ja ydinvoima ovat nopeimmin kasvavat energiamuodot, arvioi virasto fossiilisten polttoaineiden osuuden pysyvän erityisesti maakaasun ansiosta erittäin korkeana.

25.7.2013

Tehomaatalous ja niittymaiden huono kunnossapito ovat johtaneet perhoskantojen pienenemiseen Euroopassa, arvioi ympäristövirasto EEA. Kehityksen uskotaan heijastavan myös laajemmin hyönteiskannan muutoksia.

24.7.2013

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen edustajat käyvät kiivaita neuvotteluja lentopäästöjen leikkaamisesta, kertoo uutistoimisto Reuters. Asiasta on määrä päättää YK:n alaisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n yleiskokouksessa syyskuussa.

23.7.2013

Ilmastonmuutoksesta ollaan tekemässä Yhdysvalloissa paitsi poliittista myös uskonnollista kysymystä. Yli 200 protestanttista kristinuskoa tunnustavaa tiedemiestä lähestyy maan kongressia avoimella kirjeellä.

22.7.2013

Tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön uudistamista vaativa kansalaisaloite on saavuttanut eduskuntakäsittelyyn vaadittavan 50 000 allekirjoituksen rajan. Viimeisen viikon aikana aloitteen allekirjoitti lähes 13 000 suomalaista.

22.7.2013

Kesäkuu oli 340. peräkkäinen kuukausi, jonka keskilämpötila oli pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi. Edellinen, globaalilla tasolla keskimääräistä viileämpi kuukausi oli vuoden 1985 helmikuu. Vuositasolla sama trendi on jatkunut vielä pidempään, sillä edellinen pitkän aikavälin keskiarvoa viileämpi vuosi oli vuosi 1976.

19.7.2013

Erityisen suosittuja Obaman ehdotuksista ovat autojen polttoainetehokkuuden parantaminen, investointituki uusiutuvalle energialle sekä rakennusten ja sähkölaitteiden energiatehokkuuden parantaminen.

18.7.2013

Kasvihuonekaasupäästöjä on mahdollista leikata jopa 12 prosenttia tehostamalla ruokatuotantoa kestävillä, vähemmän lannoitteisiin perustuvilla viljelymenetelmillä.

17.7.2013

Suomalaisten uutismedioiden päätoimittajat uskovat, että tulevaisuudessa yleisö joutuu maksamaan yhä enemmän mediasisällöistä, koska mediamainonta supistuu. Asia käy ilmi MTV3:n teettämästä kyselystä.

17.7.2013

Puolan kipsikasojen läheisyydestä otetut näytteet viittaavat merkittäviin fosforipäästöihin. Suomen ympäristökeskuksen tutkijat esittelivät keskiviikkona heinäkuun alussa tehtyjen mittausten tuloksia.

17.7.2013

Ympäristöjärjestö WWF tuomitsee jyrkästi maa- ja metsätalousministeriössä valmisteltavan asetusluonnoksen, joka mahdollistaisi itämerennorppien metsästämisen ilman poikkeuslupaa.

16.7.2013

Kansalaisaloite.fi-palvelun kuudesta suosituimmasta aloitteesta neljän osalta nimien kerääminen päättyy lähiviikkoina. Tekijänoikeuksien uudistamista ajava kampanja onkin käynnistänyt raivokkaan loppukirin. Miksei samanlaista nähdä perustuloaloitteen kohdalla?

16.7.2013

Tuore tutkimus tukee nykyistä käsitystä, jonka mukaan merenpinta nousisi tällä vuosisadalla pahimpien uhkakuvien sijaan "vain" vajaan metrin. Nousu ei kuitenkaan sen jälkeen pysähdy vaan jatkuu jopa tuhansia vuosia.

15.7.2013

Tuoreen tutkimuksen mukaan selkärankaisten lajien evoluution pitäisi olla 10 000 kertaa normaalia nopeampaa, jotta ne sopeutuisivat seuraavan sadan vuoden aikana tapahtuviin muutoksiin.

15.7.2013

Euroopan komissio selvittää, rikkooko Saksassa käytettävä uusiutuvan energian tukimalli EU:n kilpailulainsäädäntöä. Asiasta kertoo saksalaislehti Spieger verkkosivuillaan.

12.7.2013

Suomen riistakeskus linjasi, miten Suomen karhukantaa tasapainotetaan tänä syksynä. Henkensä menettää enintään 132 karhua.

12.7.2013

Eroa kirkosta -palveluun tulee tavallisesti heinäkuussa noin 70 eroilmoitusta, mutta keskiviikkona niitä tuli 950 ja torstaina lähes 2500. Lokakuussa 2010 Päivi Räsäsen esiintymiset Ylen Homoilta- ja Aamu-TV -ohjelmissa johtivat jopa kymmeniintuhansiin kirkosta eroamisiin.

11.7.2013

Hakukonejätti Google on järjestämässä varainkeruutilaisuutta Yhdysvaltain senaatin tunnetuimmalle ilmastoskeptikolle. Republikaani Jim Inhofe on usein kutsunut ilmastonmuutosta huijauseksi.

11.7.2013

Kiina ja Yhdysvallat ovat sopineet päästövähennyksistä. Maiden yhteinen ilmastotyöryhmä kokousti keskiviikkona ja sopi muun muassa raskaiden ajoneuvojen, teollisuustuotannon ja hiilivoimaloiden päästöjen leikkaamisesta.

10.7.2013

Antarktiksen ympärille saattaa syntyä maailman suurin merensuojelualue. Antarktisten merien suojelukomissio jäsenet käsittelevät torstaina alkavassa kokouksessaan kahta suojelualuetta, joista kumpikin on suurempi kuin yksikään aiempi merensuojelualue.

10.7.2013

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty vetoaa viranomaisiin, jotta nämä eivät estäisi heinäkuun lopussa Vilnassa järjestettäväksi kaavailtua Baltic Pride -kulkuetta.

9.7.2013

Jokirapujen määrä on taantunut Suomessa viimeisen 150 vuoden ajan. Vuosittainen jokirapusaalis, 2–3 miljoonaa yksilöä, on vain noin kymmeneksen siitä, mitä se oli sata vuotta sitten.

9.7.2013

Jälleenvakuutusyhtiö Swiss Re arvioi, että Keski-Euroopan kesäkuiset tulvat aiheuttivat 3,5-4,5 miljardin dollarin vahingot vakuutetulle omaisuudelle.

8.7.2013

Metsähallitus tiedottaa, että viime viikolla on kuollut kaksi saimaannorpan poikasta eli kuuttia kalastajien verkkoihin. Verkkokalastuskielto päättyi kesäkuun lopussa.

8.7.2013

Lidl ja Stockmann ovat ainoina Suomessa toimivina yrityksinä mukana yhteensä 70 yrityksen sekä lukuisten järjestöjen ja ammattiliittojen uudessa valvontaohjelmassa, jonka tavoitteena on parantaa Bangladeshin vaatetehtaiden palo- ja rakennusturvallisuutta.

8.7.2013

Hämeenkylmänkukka on ensimmäinen suomalaiseen siemenpankkiin siemenensä saanut kasvi. Sen tunnetuista esiintymistä on hävinnyt jo puolet ja jäljellä olevista monet ovat pienentyneet ja heikentyneet.

5.7.2013

"Hankkeen saama rahoitus kertoo myös lajin merkityksestä ja tunnettuudesta EU-tasolla", kommentoi ympäristöministeriön Timo Tanninen.

5.7.2013

Torstaina virallisesti käyttöönotettu London Array on maailman suurin merituulipuisto. Yhteensä 175 tuuliturbiinin uskotaan tuottavan sähköä lähes puolelle miljoonalle kotitaloudelle.

4.7.2013

Euroopan vihreät haluavat viivästyttää EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppaneuvottelujen alkua kunnes Yhdysvallat takaa tietosuojan eurooppalaisille.

4.7.2013

Edellinen vuosikymmen oli 0,2 astetta 1990-lukua lämpimämpi ja siten koko mittaushistorian kuumin. Vuosikymmentasolla tarkasteltuna lämpenemisvauhti on kiihtynyt huomattavasti pitkän aikavälin keskiarvoon verrattuna, sillä vuosien 1880–2010 välillä ilmasto on lämmennyt keskimäärin 0,06 astetta vuosikymmenessä.

4.7.2013

Euroopan ympäristövirasto leikkaa arviotaan EU:n bioenergiapotentiaalista peräti 40 prosenttia pienemmäksi ja kehottaa keskittymään kaikkein tehokkaimpiin tuotantomuotoihin.

3.7.2013

Euroopan parlamentti päätti tänään keskiviikkona EU:n päästökauppajärjestelmän korjaamisesta. Niin sanottu backloading tarkoittaa ylimääräisten päästöoikeuksien poistamista markkinoilta.

3.7.2013

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan kysymys on hankala eikä siitä ole ennakkotapauksia. Hän suhtautuu kuitenkin positiivisesti Fennovoiman ratkaisuun edetä venäläisen laitostoimittajan kanssa.

3.7.2013

VR ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat jo vuosia kunnostaneet perinneniittyjä. Matkalla maisemaan -hanke päättyy tänä kesänä viiden kohteen kunnostamiseen.

2.7.2013

”Kreml on tehnyt selväksi, että Snowden voi saada turvapaikan Venäjältä, jos hän lopettaa Venäjän liittolaisten vahingoittamisen tietovuodoillaan. Tälläinen ehto on isku vasten demokratian, puolueettomuuden ja läpinäkyvyyden kasvoja”, vihreiden Anne Bland sanoo.

2.7.2013

Opiskelija Daniel Crawford on keksinyt yhdistää lämpötilojen nousun ja sellon soittamisen. 'A Song Of Our Warming Planet' käyttää hyväkseen Yhdysvaltain avaruushallinnon GISS-ilmastodataa.

1.7.2013

Hirven jälkeen vaarallisimpia eläimiä ovat ampiaiset, mehiläiset, koirat ja naudat. Jopa kissat tappavat Suomessa enemmän ihmisiä kuin runsaasti mediajulkisuutta saavat käärmeet, sudet ja karhut.

1.7.2013

Amerikkalainen eläintensuojelujärjestö Peta kehottaa blogissaan ihmisiä harkitsemaan tarkkaan, haluavatko he käydä katsomassa Johnny Deppin tähdittämän uutuuselokuvan The Lone Ranger.

28.6.2013

Saksa jarruttaa kaikin voimin autoliikenteen päästörajojen kiristämistä EU:ssa. Greenpeacen liikennepolitiikasta EU-tasolla vastaava Franziska Achterberg varoittaa, että kyse ei ole pelkästä viivyttelystä vaan Saksa haluaa vesittää esityksen uuteen uskoon.

27.6.2013

Puut säästävät amerikkalaisissa kaupungeissa noin yhden ihmishengen vuodessa, arvioi tuore tutkimus. Ne vähentävät muun muassa sydän- ja verisuonitauteja sitomalla itseensä kaupunki-ilman pienhiukkasia.

27.6.2013

Viime vuonna viisi norppaa kuoli verkkoihin heti kalastusrajoituksien päätyttyä. Metsähallitus vetoaakin nyt kalastajiin, ettei sama toistuisi.

26.6.2013

Yhdysvaltain korkein oikeus on tuominnut samaa sukupuolta olevien avioliitot kieltävän lain perustuslain vastaiseksi. Äänin 5-4 syntynyttä ratkaisua on odotettu kuukausia.

26.6.2013

Suomen luonnonsuojeluliitto esittää, että Suomessa tulisi tehdä nyt itsenäisiä päätöksiä maatalouden ympäristöongelmien vähentämiseksi. Maatalousaluiden ympäristövaikutuksissa on kyse paitsi vesistöpäästöistä myös uhanalaisista lajeista ja luontotyypeistä.

26.6.2013

Obaman tiistaina pitämä linjapuhe ilmastonmuutoksen torjunnasta on kiihdyttänyt jälleen keskustelua kohutusta Keystone XL -öljyputkesta. Putken vastustajat kuulivat puheessa vihjauksen siitä, että presidentti aikoo kaataa hankkeen.

26.6.2013

Päästökauppajärjestelmää yritettiin korjata jo keväällä, mutta silloinen esitys kaatui niukasti parlamentissa. Nyt käsillä on uusi esitys. Energiayhtiö Fortum toivoo lisäksi uudenlaista hallintamekanismia ja tiukkaa päästötavoitetta.

25.6.2013

"Tavoittelemme sopimusta, joka on kunnianhimoinen, inklusiivinen ja joustava", todetaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman tiistaina julkistamassa ilmasto-ohjelmassa.

25.6.2013

Puubiomassasta on mahdollista tuottaa liikennepolttoainetta alle yhden euron litrahinnalla, arvioidaan VTT:n tuoreessa tutkimuksessa. Tarvittava teknologia on kehitetty Suomessa ja se on VTT:n mukaan valmis kaupallisen kokoluokan tuotantolaitoksen rakentamiseen.

25.6.2013

Ilmastonmuutoksen pysähtyminen on harhaa, sillä suurin osa maapallon lämpenemisestä tapahtuu muualla kuin maan pinnalla, jossa suurin osa mittauksista tehdään, väittää ilmastotutkija Dana Nuccitelli.

24.6.2013

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pitää tiistaina Georgetownin yliopistolla puheen, jossa hänen on määrä paljastaa, miten Yhdysvallat vähentää päästöjään. Hänen uskotaan esittelevän keinoja, jotka kuuluvat hänen oman toimivaltansa piiriin eivätkä siten tarvitse umpisolmuun ajautuneen kongressin hyväksyntää.

24.6.2013

Laitonta eläinkauppaa seuraavan Traffic-järjestön Alexei Vaisman muistuttaa, että vaikka uusi laki on merkittävä edistysaskel, riippuu sen vaikutus täysin valvonnasta. Riistavalvojien määrä on laskenut Venäjällä viime vuosina.

24.6.2013

"Pelon lisääntyminen on yllättävää. Tämän täytyy johtua siitä, että suurpetokonflikti on talven ja kesän aikana kärjistynyt", erätiedottaja Aku Ahlholm sanoo.

20.6.2013

Uuden metsälain tarkoituksena oli turvata metsäluonnon monimuotoisuus. Sitä nyt annettu metsälakiehdotus ei tee, sanovat luontojärjestöt.

19.6.2013

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta hyväksyi viilatun esityksen backloadingista keskiviikkona alkuillasta.

19.6.2013

Birdlife Suomi epäilee, että Lapissa liikkuu munavarkaita. Järjestön tiedotteen mukaan Utsjoen Karigasniemellä havaittiin viikko sitten noin kymmenhenkinen, epäilyttävästi käyttäytynyt ulkomaalaisryhmä.

19.6.2013

Valiokunta hyväksynee myös uuden, puheenjohtajamaa Irlannin sorvaaman backloading-esityksen. Uusi esitys poikkeaa vanhasta lähinnä siinä, että sen mukaan huutokauppaa saa lykätä vain kerran.

19.6.2013

Turkistarhauksen kieltäminen sai kannatusta kaikista muista eduskuntapuolueista paitsi kristillisdemokraateista ja rkp:stä. Koko vihreä eduskuntaryhmä kannatti kansalaisaloitteen hyväksymistä.

18.6.2013

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan suomalaisen konsulttiyhtiön Pöyryn ja sen sveitsiläisen tytöryhtiön olisi pitänyt tuoda selvemmin esiin ympäristö- ja ihmisoikeuksiin liittyvät epäselvyydet Laosin hallitukselle laatimassaan raportissa.

18.6.2013

"Eläinsuojeluasiamiehen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa tulee toivottavasti olemaan näkyvä ja vaikuttava", maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen sanoo.

18.6.2013

”Toivoisin saavani näkyvyyttä enemmän Maailmanpankin toiminnalle. Olen hämmästynyt, kuinka vähän pankkia tunnetaan Suomessa”, sanoo Maailmanpankin johtokunnassa heinäkuussa aloittava Satu Santala.

17.6.2013

Neitseellisesti lisääntyvä sääski ja 250 muuta sääskilajia: Savukosken Törmäojaa Itä-Lapissa voi kutsua hyttysten onnelaksi.

17.6.2013

Norjassa murteita käytetään rohkeasti televisiossa ja uutisissa. Miksei Suomessa alueuutisia toimiteta paikallisilla murteilla, Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen?

14.6.2013

Lounasravintoloiden hinnoissa on isoja hintaeroja. Keltasirkussa Helsingin Itä-Pasilassa lounas maksaa ulkopuoliselle 9,60 euroa ja ravintolan kanssa sopimuksen tehneen yrityksen henkilöstölle 6–6,70 euroa. Vastaava lounashinta eduskunnassa on 5,60 euroa.

14.6.2013

Arkkitehtikilpailun voittaneesta Käännös-rakennuksesta tulee Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden symboli ja valtio tukee sen rakentamista erillisrahoituksella. Mutta eikö kirjastojen aika ole ohitse, kun kaikki digitalisoituu, projektisuunnittelija Pirjo Lipasti?

14.6.2013

Ympäristöministeri Ville Niinistön mukaan jo ennalta kritisoituun metsälakiin saatiin parannuksia ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön neuvotteluissa: ”Kyseessä on metsäluonnon kannalta merkittävä laki.”

13.6.2013

Tuoreen selvityksen mukaan vain 14 prosenttia valtuutetuista arvelee oman kunnan loma-asukkaiden suhtautuvan myönteisesti kunnan tuulivoimahankkeisiin. Samassa tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että peräti 57 prosenttia mökkeilijöistä suhtautuu positiivisesti kesäkuntansa tuulivoimahankkeisiin.

13.6.2013

Päästökaupalla ei juuri nyt ole paljon merkitystä. EU:ssa tonnin hiilidioksidipäästöstä pitää maksaa noin kolme euroa. Pysyvä tapa nostaa päästöoikeuden hintaa on Kansallisen ilmastopaneelin mukaan asettaa tiukka päästörajoitustavoite vuodelle 2030.

13.6.2013

Mitä teit viime viikon perjantaina aamukahdeksan ja iltapäiväkahden välisenä aikana? Jos käytit silloin kotonasi sähköä, voit onnitella itseäsi. Teit hyvät kaupat: sait kallista sähköä halvalla.

13.6.2013

Nyt olisi hyvä hetki laajentaa kotimaista vertaistaloutta, sillä digitaaliset ja mobiilisovellukset tekevät jakamisesta helppoa. Vertaistalous auttaa myös taantuman aiheuttamassa rahapulassa.

12.6.2013

Valtaosa suomalaisista, 62 prosenttia, haluaisi pitää kehitysyhteistyön määrärahat ennallaan. Toisaalta vain joka kymmenes suomalainen osasi arvioida oikein, että kehitysyhteistyöhön käytetään vuosittain noin 1,1 miljardia euroa. Peräti 81 prosenttia vastaajista arvioi summan huomattavasti pienemmäksi.

12.6.2013

Eduskunnan talousvaliokunta puoltaa hallituksen ehdotusta, jonka mukaan Perämeren tuulivoima-alue nimetään tuulivoiman kompensaatioalueeksi. Alueella sijaitsee Puolustusvoimien ilmamaali- ja harjoitusalue.

12.6.2013

Vihreät tuovat sähköisen äänestysjärjestelmän sosiaaliseen mediaan alkutalvesta 2014. Kaikki yli 16-vuotiaat EU-kansalaiset voivat äänestää puolueen ehdokkaasta EU-komission puheenjohtajaksi.

12.6.2013

Euroopan 300 suuren hiilivoimalan synnyttämät ilmansaasteet johtavat vuosittain jopa 22 300 ihmisen ennenaikaiseen kuolemaan. Jos kaikki 50 suunnitteilla tai rakenteilla olevaa hiilivoimalaa päätyy tuotantoon, nousee vuosittain kuolevien määrä 32 000 henkeen.

11.6.2013

Vihreiden Satu Haapanen oli ainoa turkistarhauksen vastaista kansalaisaloitetta maa- ja metsätalousvaliokunnassa tukenut kansanedustaja.

11.6.2013

Yhdysvallat vähensi päästöjään 200 miljoonaa tonnia ja EU 50 miljoonaa tonnia. Samaan aikaa kuitenkin Kiina kasvatti päästöjään 300 miljoonaa tonnia ja Japanikin 70 miljoonaa tonnia.

11.6.2013

Greenpeace esittää 55 prosenttia Euroopan unionin yhteiseksi päästövähennystavoitteeksi vuodelle 2030. Komissio on asettanut omaksi lähtökohdakseen vähintään 40 prosentin vähennyksen.

11.6.2013

Vaikka kalankasvatuksen ravinnekuormitus on puoliutunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, aiheuttaa se edelleen kaksi prosenttia Suomen fosforikuormituksesta ja yhden prosentin typpikuormituksesta.

10.6.2013

28 prosenttia suomalaisista kannattaa tietullien tai ruuhkamaksujen käyttöönottoa. Määrä on kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin kolme vuotta sitten. Ruuhkamaksuja vastustaa 53 prosenttia suomalaisista.

10.6.2013

Viime vuoden huhtikuussa voimaanastuneen kalastuslain rikkomisesta ei enää välttämättä selviä pelkällä huomautuksella vaan merkitsemättömät pyydykset viedään pois.

7.6.2013

Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi tänään perjantaina, ettei perustuslaki estä turkistarhauksen kieltämistä, jos eduskunnan enemmistö pitää sitä epäeettisenä elinkeinona.

7.6.2013

EU tiukensi haiden selkäevien leikkaamista koskevia kieltojaan torstaina. Olisiko seuraavana vuorossa laki, joka velvoittaa kosmetiikkateollisuutta kertomaan, missä tuotteessa on haita ja missä ei?

6.6.2013

Tutkijat tekivät Cambridgessä yhteensä 17 000 rakennusta käsittävästä alueesta kolmiulotteisen kartan, jonka avulla he laskivat alueen säätilastot huomioiden jokaisen kattoneliömetrin aurinkovoimapotentiaalin.

5.6.2013

VR:n teettämästä kyselytutkimuksessa selvisi myös, että osalla suomalaisista on vajavaiset tiedot uusiutuvasta energiasta. Esimerkiksi viidennes ei pitänyt vesivoimaa uusiutuvana ja noin joka kuudes piti maakaasua uusiutuvana.

5.6.2013

EU asetti tiistaina tuontitullin kiinalaisille aurinkopaneeleille. Keskiviikkona Kiina vastasi aloittamalla selvitykset vastaavasta toimenpiteestä EU:n viinivientiin liittyen.

4.6.2013

”Kaikkea verkkoliikennettä on kohdeltava samanarvoisesti riippumatta viestin sisällöstä, lähettäjästä tai vastaanottajasta. Tietoverkon neutraalius on keskeistä tietoyhteiskunnan yhdenvertaisuudelle, kaupallisen kilpailun edistämiselle ja monopolien synnyn ehkäisemiselle”, linjaa vihreän eduskuntaryhmän tuore puheenjohtaja Oras Tynkkynen.

4.6.2013

Lentoyhtiöt ovat päässeet sopuun päästöjen vähentämisestä. Ne toivovat, että hallitukset sopisivat yhdestä yhteisestä markkinapohjaisesta mekanismista, joka koskisi kaikkia lentoyhtiöitä.

4.6.2013

Suomen luonnonsuojeluliitto haluaa rauhoittaa Suomen metsät hakkuista lintujen pesimäajaksi. Järjestön mukaan hakkuita tulisi rajoittaa huhtikuun ja heinäkuun välillä erityisesti lehtipuuvaltaisissa metsissä sekä rantametsissä.

31.5.2013

Vihreän Langan tietojen mukaan perjantaina annettu vesilupa on katsottu avissa raamipäätökseksi, jonka päälinjat säilyvät myös varsinaisessa ympäristöluvassa.

31.5.2013

”Opettajissa on eroja. Mielestäni nykyinen opettaja ei saa luokkaa hiljentymään aivan samalla tavoin kuin edesmennyt opettaja, joka sai pelkällä katseellaan luokkaan työrauhan. Hän vain katsoi, ja luokka hiljeni.”

31.5.2013

Maa- ja metsätalousministeriö esittää saimaannieriän rauhoittamista sekä muutaman muun kalalajin vähimmäismittojen suurentamista.

31.5.2013

Kehitysyhteistyön etujärjestö Kepa on antanut Kataisen hallitukselle kevättodistuksen, jonka keskiarvo on seitsemän. Järjestön mukaan hallitus on vielä kaukana globaalin vastuun mallioppilaasta.

Sivut

Viite